perjantai 25. heinäkuuta 2014

Alkuviikon valmennukset ja maastoilua

Toinen lomaviikko lähenee loppuaan  ja myös tähän viikkoon on mahtunut paljon puuhaa. Helteistä huolimatta ollaan treenailtu normaaliin malliin, mutta mahdollisuuksien mukaan olen ratsastanut joko aamulla tai sitten illalla ilman jo vähän viilennyttyä.

Maanantaina tehtiin sileän treeni joka sisälsi paljon taivuttelua, suoristusta, väistöjä ja siirtymisiä. Onni toimi tosi kivasti ja tuntuu, että oikeat säädöt alkavat nyt löytyä. Vasen kierros on vielä vaikeampi ruunan ollessa vino siihen suuntaan, mutta tämäkin asia on onneksi alkanut jo korjaantumaan ihan hyvin näiden parin viikon aikana.

Tiistaina lähdettiin tallikaverin kanssa maastoon ja tarkoitus oli tehdä lyhyt ja kevyt lenkki, mutta matkaan tulikin pari muuttujaa. Päätettiin käydä tutkimassa yhtä uuttaa reittiä ja sitä myöten löydettiinkin aivan ihana uusi maastolenkki, jossa kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt. Lenkin aikana vastaan tuli niin moottoripyörää, pyöräilijää, kuin myös pihassa räkyttäviä koiria, mutta Onni ei ollut niistä milläänsäkään, on se vaan fiksu lapsi! Toista kertaa maastossa ja ruuna meni kuin olisi kulkenut siellä aina. Reissussa vierähti puolisentoista tuntia, joten lyhyt tämä meidän lenkki ei loppujen lopuksi ollut, kevyt kylläkin, sillä aika suuri osa matkasta käveltiin.

Keskiviikkona meillä oli Onnin kansa ensimmäinen estevalmennus ja päivällä ennen sitä ajelinkin hakemaan meidän uuden estesatulan. Ostin tämän jo aiemmin mainitsemani Bates Caprillin, joten nyt on satula-asiat ainakin hetken kunnossa. Tuossa satulassa on niin paljon muokkaus-mahdollisuuksia, että toivoa sopii ettei satulakaupoille hetkeen tarvitse ryhtyä.



Ennen valmennusta verkkasin Onnin valmiiksi ja se olikin heti aika reippaalla päällä, taisi tajuta kentällä olevista esteistä mitä tulisi olemaan päivän ohjelmassa. ;) Akin tullessa paikalle aloitettiin tulemalla ravipuomeja muutama kerta kummastakin suunnasta. Puomien jälkeen jatkettiin oikeassa kierroksessa pienelle ristikolle, joka tultiin ensin pari kertaa ravissa. Ensimmäiset pari hyppyä olivat taas aika isoja, mutta Onni hyppäsi rohkeasti ilman epäröintiä. Vasemmasta kierroksesta tultiinkin heti laukalla, eikä tässäkään ollut ongelmia. Este muutettiin pystyksi ja nostettiin vähä vähältä aina 90cm asti. Paikat osuivat aika hyvin kohdalleen lukuunottamatta yhtä aika pohjaan tullutta ja muutamaa vähän kaukaa lähtenyttä hyppyä. Oli todella positiivista huomata, että Onni lähti yhtään epäröimättä hyppyyn myös vähän huonommasta paikasta, joten selvästi se ei ainakaan kiellä helposti vaikkei paikka aivan osuisikaan.


Pystyn jälkeen jatkettiin sarjalla, joka tuottikin aluksi vähän ongelmia. Yritettiin aloittaa heti laukassa, joka osoittautui vääräksi valinnaksi. Onni sujahti ensimmäisen esteen ohi, joten eikun uusi yritys ja tällä kertaa ravissa sisään. Ykkös-osa yli ja kakkosella taas ohi sujahdus. Seuraavalla kerralla päästiinkin jo kunnialla koko sarja ja tultiin se vielä muutamaan kertaan laukassa. Tämän jälkeen taaempi este nostettiin pystyksi ja tässä vaiheessa tuli taas yksi ohi juoksu. Seuraava kerta tultiin kuitenkin jo ihan ok, kun Onni oli nähnyt kertaalleen tämän muuttuneen toisen esteen. Tultiin vielä jokunen kerta sarjaa aina kakkos-osan korkeutta nostaen ja lopuksi pystyllä oli korkeutta 90cm, eikä tässä ollut mitään ongelmaa. Hevonen hyppäsi hyvin ja innoissaan, joten tähän oli hyvä lopettaa.

Akilta tuli kommenttia, että Onni on hyvin liikkuva rehellinen hevonen, joka tarvitsee vain rutiinia hyppäämiseen niin hyvä tulee. Aki myös totesi, ettei ruuna mene esteistä ohi vain kieltämisen ilosta, vaan siksi, että se ei oikeasti tiennyt miten olisi jalkansa asetellut sarjan väliin, koska kokemattomana hyppääjänä sen maailmaan mahtuu vain yksi este kerrallaan. Kotiläksyksi tulikin pienten esteiden treenaamista linjoilla kolmen-neljän askeleen väleillä niin, että Onnilla on enemmän aikaa ajatella, mutta se kuitenkin oppii, että esteitä voi tulla useampi peräkkäin. Hyppykertoja mieluusti myös enemmän kuin kerran viikossa näillä pienillä korkeuksilla.

Olin todella tyytyväinen meidän ensimmäiseen valmennukseen ja odotan jo innolla seuraavaa kertaa. Kun vaan saadaan enemmän hyppykertoja alle, niin meno alkaa varmasti jo näyttää ihan erilaiselta. Oman lisähaasteensahan tähän meidän hyppäämiseen tuo myös se, että itse en ole kevään jälkeen päässyt hyppäämään kunnolla oikein ollenkaan, joten myös kuskilla on rutiini ihan kadoksissa. Sehän ei sieltä kuitenkaan löydy kuin hyppäämällä, joten treeniä treeniä vaan. Ensi viikolla ei ole estevalmennusta Akin ollessa reissussa, mutta sitä seuraavalla viikolla taas jatketaan.



Eilen meillä oli taas kouluvalmennus ja S ihastelikin heti aluksi miten Onni oli jo todella paljon parempi kuin viime viikolla. Tehtiin hommia taas ihan perusasioden parissa, mutta voi että miten hyvin heppa toimi! Kaikki oli jo niin paljon helpompaa kuin viime kerralla, joten nopeasti tuo fiksu lapsi kyllä oppii<3 Tämän enempää en eilisestä valmennuksesta ala kertomaan postauksen venähdettyä jo muutenkin, mutta pitemmittä puheitta; Onni oli SUPER.

Tulevan viikonlopun ruuna saakin ansaitusti huilia kun itse lähden huomiseksi päiväksi Hankoon Seahorse weekiin ja sieltä vielä mökille, josta palaan sunnuntai-iltana. Ihanaa päästä pitkästä aika Hankoon, se on kyllä ehdottomasti kesän kivoimpia kisoja! Onko joku muu jo ollut paikalla tai menossa viikonlopun aikana?

Kivaa ja aurinkoista viikonloppua! :)

2 kommenttia:

  1. On pitänyt jo aiemmin kysyä, että onko teillä siellä uudella tallilla kenttä vai käyttekö jossain muualla ratsastamassa kenttä-menot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä kenttää. Onnihan ei siis asu kotona, vaan Fannyn vanhalla tallipaikalla. :)

      Poista