sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Treenejä, satuloiden sovittelua ja kaikkea siltä väliltä

Ensimmäinen lomaviikko alkaa olla lopuillaan ja kylläpä on pitänyt kiirettä! Tiedättekö ne viikot ennen lomaa, kun asia ja tehtävä toisensa jälkeen siirtyy tulevaisuuteen, sinne "sitten lomalla tehtäväksi"? Loman alkaessa huomaatkin, että niitä asioita onkin kertynyt aikamoinen lista, eikä näitä rästihommia hoidetakaan ihan yhdessä päivässä... Kuulostaako tutulta? :D

Tämä viikko onkin sitten mennyt hyvinkin tehokkaasti näiden lomalle jätettyjen hommien parissa ja sen lisäksi tietenkin tallilla. Lisäksi on ollut kaikenlaista extraa, kuten tämän viikonlopun Riihimäen Ratsastajien järjestämät seura- ja alue-estekisat, joissa tuli oltua kumpanakin päivänä pari-kolme tuntia kuvaamassa ja siinä sivussa vähän toimihenkilötehtävissä puomeja nostelemassa. Ja jottei aika olisi käynyt pitkäksi, niin olen myös ajellut edestakaisin lähimmän satulakauppiaan ja tallin väliä sovitellen yhtä jos toistakin penkkiä, että saataisiin meidän satula-asiat kuntoon. Turhia reissuja nämä eivät onneksi ole olleet, sillä näyttää siltä, että sopiva estesatula on löytynyt. Kyseinen satula on Bates Caprill, joka on ilmatopattu ja tosi hyvin muunneltavissa, joten tämä olisi nuorelle hevoselle oikein hyvä vaihtoehto.

Koulusatuloitakin ehdin jo muutaman sovittaa, kunnes sopiva satula löytyikin yllättäen omasta satulahuoneesta. Jotenkin olin ajatellut ettei Fannyn satula voi olla Onnille sopiva, mutta kuinkas kävikään, eilen heitin satulan ruunan selkään ja lampaankarvan kanssa se näyttikin oikeastaan tosi hyvältä. Mikä tuuri! Nyt voi hetkeksi aikaa unohtaa koulusatulan etsimisen ja katsella uudestaan sitten, kun heppa alkaa tuosta johonkin suuntaan muuttumaan.



Onnin kanssa on tutustuttu toisiimme koko ajan paremmin ja olen päivä päivältä rakastuneempi tuohon otukseen. Se on oikeasti niin suloinen, ettei tuollaista voi edes olla. Ruuna on kiinnostunut kaikesta ja kaikista ja jaksaa aina olla yhtä positiivinen, tämän takia se onkin hullaannuttanut itseni lisäksi yhden jos toisenkin tallilla kävijän, tallin omistajasta puhumattakaan. ;)

Maanantain valmennuksen ja tiistain hyppelyiden jälkeen on tehty vaihtelevasti vähän kaikkea, viikkoon on mahtunut pari dressagetreeniä, pienten esteiden ylitystä ja ensimmäinen maastolenkki. Myös yhdestä hyvin ansaitusta vapaapäivästä heppa on päässyt nauttimaan.

Sileän treeneissä on painotettu edelleen aikalailla perusasioita, mutta on ollut todella kiva huomata, miten joka kerta oppii itse paremmin miten tuota hevosta oikein pitää ratsastaa. Vaikka Onni on suht simppeli-kaveri, niin myös omaa tahtoa siitä löytyy halutessaan paljon. Mukavuusalueelta poistuttaessa ruunalla menee aika helposti herne nenään ja kerran jos toisenkin se on mieluummin koittanut juosta pois avuilta kuskia yläkautta silmiin katsoen, kuin yrittänyt tehdä pyydettyä muka niin kovin vaikeaa tehtävää. Tyypillinen mies siis, mitään ei tee jos ei ole pakko. ;)


Tänään meidän sileäntreenin sisältyi ravipuomeja ja myös muutama pieni hyppy otettiin siinä dressagen vääntämisen lomassa. Meni kyllä huomattavasti paremmin kuin viime kerralla, sillä tänään ruuna ei yrittänytkään harrastaa mitään ohi juoksuja. Taisi olla vaan jotain alkujännitystä silloin tiistaina, kummankin osalta. ;) Ensimmäiset pari hyppyä olivat tyyliltään aika mielenkiintoisia ja ISOJA, mutta sen jälkeen heppa malttoi jo pomppia normaalisti. Hypätessä täytyy nyt vaan joka kerta pitää mielessä se, että Onni on sillä saralla vielä ihan aloittelija ja homma pitää yrittää pitää sille mahdollisimman kivana ja helppona.



Tällaista meillä tällä viikolla, kiirettä on, mutta voi että kuinka nautin päästessäni taas treenaamaan kunnolla! :)

Ps. Varmaan huomasittekin, että blogiin on ilmestynyt vähän ajankohtaisempi banneri. Harjoittelin Iinan avustuksella taas pitkästä aikaa bannereiden tekoa ja tässä näette lopputuloksen. Simppelihän tuo on, mutta itse tykkään, mitäs mieltä te olette? :)

6 kommenttia:

  1. Sun hevoses on kyllä ihan mahtavan värinen!!!! :) Hyvin näyttää menevän..
    Itsekin painiskelen satulaongelmien kanssa.. Estepenkki löydetty, mutta koulutpenkit ei tunnu istuvan.. Paitsi kiefferin master- joka on tähän hetkeen liian iso pala mun budjetista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin tuosta väristä! :) Satulaongelmat on kyllä niin sieltä ja syvältä... Sama on tullut huomattua, että ne parhaiten sopivat on aina myös niitä kalleimpia, mitäs muutakaan... :D

      Poista
  2. Tää on kyllä aivan ihanan oloinen tyyppi! :) Tsemppiä! http://kouluratsastuksenmatkassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Onni on kyllä tosi symppiksen näköinen! :) En tiedä mainitsinko jo jossain kommentissa, että on myös komean värinen. ;D Nämä vaaleat on sydämen valloittajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on, en ole ikinä nähnyt yhtä kauniita ja kilttejä silmiä. :)

      Mä aina ennen ajattelin etten ikinä osta kimoa, mutta kuinkas kävikään. Nykyään nämä kimot kyllä kummasti miellyttää silmää todella paljon, viikonlopun kisoissakin oikein nauratti, kun eniten huomioni kiinnittyi juuri kimoihin, mitä ei ennen ole kyllä tapahtunut... :D

      Poista