torstai 29. toukokuuta 2014

Fannyn kuulumisia ja ajatuksia ponin tulevaisuudesta

Hetkeen ei olekaan tullut kirjoiteltua Fannysta mitään täällä blogissa, joten nyt onkin hyvä hetki kertoa vähän viime aikojen kuulumisia.

Kontrollikäynnin jälkeen Fannyn piti siis edelleen tarhata pienessä sairastarhassa ja tarhan kokoa piti isontaa pikkuhiljaa. No, ihan näinhän se ei sitten loppupeleissä mennyt, kun ponilla oli tämän(kin) asian suhteen vähän eri suunnitelmat. Pienessä nurkassa kököttäminen alkoi ilmeisesti kyllästyttää, joten parin päivän langoissa nojailun ja roikkumisen  jälkeen Fanny päätti tyynen rauhallisesti vähän isontaa tarhansa kokoa. Hetki siinä pähkäiltiin, että mitäs nyt tehdään, kun ei ponia enää kuitenkaan saa pysymään nurkassaan lankojen  sisäpuolella ja päätin sitten, että olkoon koko tarhan alueella. Kyseinen tarha on meidän tallin pienimpiä ja Fanny ei yksin tarhaillessaan harrasta mitään hillumisia, joten ajattelin ettei kerralla vähän reilummin isontunut ulkoilu-alue ole haitaksi. Suuremmassa tarhassa liikkumista kävelyn muodossa tulee luonnollisesti kuitenkin enemmän, joten varmuuden vuoksi ensimmäiset pari viikkoa poni oli puolipäivätarhauksessa, ettei jalka rasitu liikaa. Tämän jälkeen palattiin normaaliin kokopäivätarhaukseen.

Tarhailun lisäksi olen talutellut lyhyitä aikoja ja tällä hetkellä Fanny kävelee ainakin omaan silmääni täysin puhtaasti. Pyysin viime viikolla Iina taluttamaan ponia hetken, että pääsin katsomaan kunnolla liikettä vähän kauempaa ja hyvältä näytti. Käynti on myös reipastunut kovasti tässä muutaman viime viikon aikana, joten ehkä nyt ollaan menossa edes vähän parempaan suuntaan? Ainakin toivon niin.

Tuleva kontrolli alkaa jo pikkuhiljaa kummitella mielessä, vaikka siihen on vielä yli kuukausi aikaa. Ahdistus valtaa joka kerta mielen, kun edes ajattelen huonompaa vaihtoehtoa, joka kuvista saattaa selvitä. Eläinlääkäri totesi viime kerralla, että jos nivelmuutokset ovat edenneet viime kerrasta on parempi päästää poni taivaslaitumille, koska se tulisi kokoajan vain kipeämmäksi ja kipeämmäksi muutosten edetessä. Hevosen omistajana olen velvollinen päästämään eläimen pois, mikäli se ei pysty elämään kivotunta elämää, joten myös tähän vaihtoehtoon olen joutunut valmistelemaan itseäni. Kurkkua kuristaa pelkkä ajatuskin elämästä ilman Fannya, joten toivon sydämeni pohjasta, että tilanne polvessa on tasoittunut ja saan viettää ponin kanssa vielä monta yhteistä onnellista vuotta leppoisien maastokävelyjen ja muun mukavan merkeissä. Haluan uskoa, että meidän yhteisen matkan on tarkoitus jatkua paljon kauemmin kuin tämän vajaa vuoden verran, joten sormet, varpaat ja kaikki muukin mahdollinen ristissä toivon, että klinikalta saadaan seuraavalla kerralla hyviä uutisia.

Tämä meidän talliprojekti osui kyllä parhaaseen mahdolliseen saumaan, koska nyt ei tarvitse päättää Fannyn kohtalosta sen perusteella, että onko tuollaisesta seuralais/köpöttelyponista järkevää maksaa kallista tallivuokraa ja muita kuluja. Kotona poni menee muun lauman jatkona, joten kuluja ei tarvitse miettiä. Siellä Fanny sitten saa elellä onnellisena elämänsä loppuun asti, jos vain niin meille suodaan. :)

Mukavaa Helatorstaita!

16 kommenttia:

  1. Täällä peukut pystyssä tulevaa kontrollia varten! :)

    VastaaPoista
  2. Täällä eletään ihan täysillä mukana, toivottavasti kontrollissa tulee ilmi vain hyviä uutisia! :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä, toivotaan ja uskotaan, että tulette kontrollista hyvien uutisten kanssa!

    VastaaPoista
  4. Peukkuja täältäkin! Epätietoisuuus on rassaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epätietoisuus on kyllä niin sieltä ja syvältä... Kiitos peukuista! :)

      Poista
  5. Tsemppiä kontrolliin! Toivottavasti tulee hyviä uutisia! :)

    VastaaPoista
  6. Paljon tsemppiä, toivon todellakin hyviä uutisia! Rapsutuksia Fannylle :)

    VastaaPoista
  7. Super paljon tseppejä sinne päin!
    Oma hevoseni ehti olla omistuksessani vaivaiset 2kk.
    Toivottavasti kontrollista tulee pelkästään hyviä uutisia :)

    VastaaPoista
  8. http://www.laukonhevoskuntoutus.com/2014/04/pidan-huolta-hevosestani-bloggaa-ja.html
    sait haasteen

    VastaaPoista