Afkefane

Muistan kun näin ensimmäistä kertaa friisiläisen, olin silloin ehkä 12-vuotias ja tuo äärettömän kaunis musta hevonen lumosi minut täysin. En ollut eläessäni nähnyt niin lempeitä ja kauniita silmiä ja se keveys, jolla hevonen liikkui oli jotain käsittämätöntä. Tuolloin ajattelin, että vielä jonakin päivänä tahdon itsekin päästä ratsastamaan friisiläisellä, kokea miltä tuntuu ratsastaa tuollaista satumaisen upeaa hevosta. Vuosien saatossa olen törmännyt jokuseen rodun edustajaan, mutta lähemmin en ole vielä koskaan päässyt tekemään tuttavuutta, en ennen tätä päivää.

Heppailukuume on viime aikoina ollut aikamoinen, eikä juuri alkanut loma ole ainakaan varsinaisesti helpottanut asiaa. Tähän pulmaan oli kuitenkin apu lähellä ja pikaisen viestien vaihdon jälkeen suuntasinkin tänään heti aamusta Iinan kanssa ratsastamaan pitkästä aikaa tuttuni myyntihevosia. Viestitellessä en sen kummemmin kysellyt minkälaisia hevosia tällä hetkellä olisi tarjolla, joten paikan päälle päästyäni ja ensimmäisen ratsun kuultuani en meinannut uskoa korviani. Friisiläinen, ei voi olla todellista. Vihdoin haaveestani tulisi totta.

Tarhassa vastassa oli järjettömän kaunis tamma Afkefane, joka osoittautui kaiken päälle vielä todella ystävälliseksikin. Olin täysin rakastunut jo ennen kuin olin päässyt edes selkään asti. Afkefane on 8-vuotias tamma, joka on ollut vanhemmalla pariskunnalla koko ikänsä ja sitä on alettu ratsastaa vasta ihan hetki sitten. Olin neljäs ihminen sen selässä, enkä olisi jännitykseltäni ja innostukseltani malttanut pysyä oikein edes housuissani.

Taluttelin alkuun tammaa pitkin kenttää hetken aikaa ja jo sinä aikana se ehti osoittaa viisautensa ja mahtavan luonteensa, iso rekka toi hiekkalasteja kaataen ne aivan kentän lähistölle, mutta Afke ei lotkauttanut kyseiselle toiminnalle edes korvaansa, vaan jatkoi kuin mitään ei olisi edes tapahtunut.

Selkään kiivettyäni tutkailin hetken käynnissä miltä tamma tuntuu ja totesin sen olevan mukavan pehmeä ja kevyt suustaan. Pohkeeseen Afke reagoi pienellä viiveellä, mutta selkeästi kuitenkin ymmärsi sen tarkoituksen. Ääniavut tammalla oli hyvin hallussa. Suoraan kulkeminen oli vielä hyvin vaikeaa ja ravissa homma vaikeutui entisestään. Tein töitä ravissa pienissä pätkissä ja vähitellen homma alkoi sujua paremmin ja paremmin. Lopuksi saatiin aikaiseksi jo oikeinkin kelvollisia ja suoria pätkiä. Myös laukkaa otettiin muutamat nostot kumpaankin suuntaan ja voi luoja millaista laukkaa sieltä oikein tulikaan! Wow, ei sitä voi oikein paremmin kuvailla.

Ratsastuksen jälkeen olin aivan myyty. Mikä mahtava hevonen. Mikä mahtava työmotivaatio ja miellyttämisen halu. Tamma ei aina ymmärtänyt mitä siltä halusin, mutta yritti koko ajan parhaansa. Tästä hevosesta tulee vielä niin hieno ja kiva!

Tässä olisi nyt todellinen helmi tarjolla jollekin onnekkaalle edulliseen hintaan. Täällä jäädään jatkamaan haaveilua ja odottelemaan lottovoittoa, ehkä vielä jonakin päivänä... ;)

Vihruilemassa

Viime  viikon tiistaina pääsin toista kertaa moikkaamaan Anua sekä hänen suomenhevostammojaan Vihrua ja Elviiraa, joista kirjoittelinkin blogissa jokunen viikko sitten. Sanoin jo ensimmäisellä kerralla kyläillessäni, että olen käytettävissä mihin tahansa apua vain tarvitsee ja tällä kertaa hommiin pääsikin Vihrun lisäksi myös Elviira. Lapsihevosella oli ohjelmassa sen ensimmäinen ohjasajokerta ja voi kuinka viisas tuo pieni hevonen olikaan! Se meni lähes kuin vanha tekijä ja yllätti iloisesti niin tämän avustajan kuin omistajansakin. Elkku ei ollut moksiskaan ajo-ohjista tai muutenkaan mistään takanaan tapahtuvasta toiminnasta ja pysähdykset sekä liikkeelle lähdöt sujuivat lähes poikkeuksetta ohjien päässä olevan Anun toimesta. Aika käsittämättömän fiksu lapsi! Treenihetki pidettiin luonnollisesti lyhyenä ja hetken kuluttua reipas Elkku pääsikin takaisin laitumelle, josta mukaan vuorostaan lähti Vihru.

Kuntoonlaiton jälkeen suuntasimme kentälle ja alkukäyntien ajan höpötettyämme aloin verkkailemaan Vihrua ja tunnustelin miltä heppanen tällä kertaa tuntuu. Uutta hevosta ratsastaessa toinen kerta on jo huomattavasti ensimmäistä kertaa helpompi ja nyt oli alusta asti enemmän sellainen olo, että vähän jo ehkä tiesi paremmin mitä siellä selässä oikein pitää tehdä. Hetken ravailun jälkeen otin laukkaa ja laukassa tulikin tehtyä aika paljon töitä tällä kertaa. Totesin jo ensimmäisellä kerralla Vihrun vertyvän laukan jälkeen aika kivasti ja niin tälläkin kertaa, hevonen lyheni noin puoli metriä ja tuli muutenkin kaikin puolin mukavammaksi ratsastaa. Tehtiin nytkin vaan ihan perusjuttuja ja Vihrukainen oli jo paljon vetreämpi kuin viimeksi ratsastaessani. Kivaa oli taas ja on tuo Vihru vaan niin sellainen hyvän mielenhevonen, että ratsastuksen jälkeenkin hymyilytti vielä pitkään. Kiitos Anulle taas tuhannesti! :)

Ennen Vihrun ratsastusta ei ollut jokuseen viikkoon tullut ratsastettua ollenkaan lukuunottamatta yhtä käyntimaastoa Poppiksella ja kyllä sen vaan alkaa huomaamaan kuinka ratsastuksessa tarvittavat lihakset eivät enää meinaa toimia vanhaan malliin ja kroppa ei enää tottelekaan niin kuin ennen. Edelleen on tuumailun alla, että miten tätä harrastusta haluan jatkossa harrastaa ja tästä syystä mitään vakituisia hevoskuvioita ei ole vieläkään. Hevosen selkään kiipeän aina kun joku ihana ihminen minut omansa kyytiin päästää ja tällä mennään ainakin nyt. Pää on täynnä ajatuksia tämän aiheen suhteen, mutta luotan siihen, että tämäkin asia selkenee ajan kuluessa.

P.S. Kuka uskoisi, että Vihrulla on säkäkorkeutta vain n. 150cm? En minä ainakaan, kun kuvia katsoessa tämänkin pituinen ratsastaja näyttää joistakin kuvakulmista melkoiselta poniratsastajalta. :D

3 vuotta sitten, kun unelmat toteutuivat

Tasan kolme vuotta sitten oli vihdoin koittanut päivä, jota olin odottanut enemmän kuin mitään muuta. Päivä, jonka en olisi uskonut toteutuvan edes hurjimmissa unelmissani. Saisin takaisin jotakin maailman tärkeintä.

Tätä edeltävät tapahtumat tuntuivat suoraan kohtalon sanelemilta. Joulukuussa olin myynyt edellisen hevoseni ja päättänyt jatkaa harrastustani ilman omaa hevosta. Kukaan ei uskonut, että pysyisin kauaa hevosettomana, mutta itse olin varma päätökseni pitävyydestä. Uteluihin vastasin ettei uutta hevosta ole tulossa, koska tässä maailmassa on vain yksi hevonen jonka ostaisin, mutta se tuskin tulee koskaan olemaan myynnissä. Tuo hevonen oli vain joitain kuukausia aiemmin muuttanut uuteen kotiin ja ajattelin, ettei uusi omistaja varmasti myy sitä. Hevonen oli tietysti Fanny.

Joskus elämässä kuitenkin tapahtuu täysin ennalta arvaamattomia asioita ja joitakin kuukausia tästä eteenpäin sain sähköpostia. Fanny olisi mahdollisesti tulossa myyntiin ja tiedusteltiin olisiko minulla halua tai ylipäätään mahdollisuutta ostaa sitä takaisin. Päätöstä ei varsinaisesti tarvinnut miettiä sekuntiakaan, hyvästellessäni Fannyn vajaa neljä vuotta aiemmin päätin, että jos ikinä tässä maailmassa tulisi tilanne, että saisin ostettua sen takaisin en miettisi hetkeäkään.

Sovimme että menen katsomaan Fannya ja joitakin päiviä myöhemmin suuntasimme äidin kanssa kohti Poria. Perhoset kutittelivat mahan pohjassa ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Perille päästessä vastassa oli se sama pieni hölmöläinen kuin aina ennenkin, maailman paras poni. Rapsuteltiin, höpötettiin ja ratsastettiin. Ensimmäinen kunnon ratsastus omalla kasvatilla tuntui upealta, siitä oli tullut niin hieno. Kotiin lähtiessä sanoin miettiväni asiaa, yritin tolkuttaa itsellenikin, että mieti nyt joka suunnasta haluatko lähteä taas mukaan tähän ikuiseen huolehtimiseen ja murehtimiseen, jota hevosen omistamiseksikin kutsutaan. Ei auttanut järkeily, eikä auttanut mikään muukaan, sydän oli tehnyt päätöksen jo kauan sitten.

Kymmenen pitkää ja loputtomalta tuntuvaa päivää, niin kauan kesti, että auto saatiin jälleen suunnata kohti samaa määränpäätä. Tältä reissulta ei kuitenkaan tarvinnut palata tyhjin käsin, sillä trailerissa oli kimpale kultaa. Olin unelmoinut Fannyn takaisin saamisesta vuosia ja nyt se vihdoin tapahtui. Muistan vieläkin kuinka pitkin päivää jouduin nipistelemään itseäni, kun varmistin tapahtuiko kaikki ihan oikeasti. Tuo päivä oli yksi elämäni onnellisimmista ja sitä seuraavat kuukaudet olivat elämäni parasta aikaa. Fannyn kanssa kaikki oli erilaista, sitä on mahdotonta edes yrittää selittää.

Vaikka kuinka olisin tahtonut muuta ei meidän yhteistä tarinaamme ollut tarkoitettu kovin pitkäksi. Siitäkin huolimatta miten kaikki päättyi en ole katunut hetkeäkään sitä, että ostin Fannyn takaisin. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä jonka sain ponin kanssa viettää.

15.7.2013

Tuona samaisena päivänä kolme vuotta sitten syntyi myös tämä blogi. Blogi, jonka oli tarkoitus kertoa meidän yhteisestä matkastamme kohti ääretöntä ja sen yli. Sivukaupalla muistoja maailman rakkaimmasta ponista, en voi kuin kiittää siitä aivopierusta, jonka seurauksena päätin aloittaa kirjoittamisen.

Kolme vuotta, samaan aikaan niin pitkältä ja lyhyeltä tuntuva aika. Paljon on tapahtunut, ehkä liikaakin. Elämä on muuttunut, blogi on muuttunut. Kiitos sinulle siellä, joka olet ollut matkassa mukana, sinulle joka olet tsempannut ja myötäelänyt vastoinkäymisissä ja suruissa, sinulle jolta olen saanut vertaistukea, sinulle joka olet ilahduttanut kommenteillasi, kiitos. <3

Tänä kesänä...

Näin kesän alussa tapaan usein miettiä, että mitäs kaikkea kivaa sitä tänä kesänä oikein keksisikään ja nytkin pää on ollut täynnä kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia jo useamman viikon ajan, enkä malttaisi millään odottaa, että pääsen toteuttamaan näitä juttuja. En tiedä tuntuuko musta vaan, mutta tänä vuonna oon ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen innoissani ja fiiliksissä näistä ihanista (toivottavasti) lämpimistä ja upeista tulevista kuukausista.

Osaltaan tähän intoiluun vaikuttaa varmasti se, että tänä kesänä mä olen vapaa tekemään mitä vaan. Siis ihan mitä vaan, aika hullua. Ollessani vielä hevosen omistaja rajoitti se luonnollisesti paljon menojani, sillä tallilta on ollut vähän hankala olla poissa ihan jo sen takia, että hoitajia ja liikuttajia reissujen ajaksi ei ole ollut ainakaan liikaa tarjolla. Lisäksi kisakausi on Suomessa parhaimmillaan kesällä ja jos halusit kisata tarkoitti tämä sitä, että sitten tokikin myös treenattiin. Näistä syistä kaikenlaiset reissut ovat olleet melko vähissä edellisinä vuosina. Eikä sillä, en tosiaankaan valita, olen nauttinut täysillä hikisistä treeneistä, valmennuksista, kisoista ja ihanista hevoskesistä tallilla, mutta koska elämä on nyt aivan erilaista näin hevosettomana aion ottaa ilon irti tästä täysin uudenlaisesta kesästä ja katsoa minkälaisista seikkailuista sitä itsensä oikein löytääkään.

Hevosetonta kesää en tietenkään aio viettää, vaan hevoset tulevat toivottavasti olemaan iso osa kesääni, mutta aika saa näyttää kuinka iso osa ja millä tavalla. Tässä kuitenkin vähän kesäsuunnitelmia, niin hevosellisia kuin hevosettomiakin. 

1. Hevosten uittaminen

Olen uittanut hevosta vain pari kertaa tähän mennessä ja tästäkin on jo vuosia aikaa. Jos uittamiseen ei muuten tule mahdollisuutta, niin olisi kiva kuskata meidän ponit jonnekin sopivalle lätäkölle ja käydä siellä vähän polskimassa. 

2. Reissu Suomen rajojen ulkopuolelle

Muutamaan vuoteen ei ole tullut käytyä missään ulkomailla, joten reissu jonnekin päin maailmaa olisi erittäin toivottu. Ihan vaikka lyhytkin reissu esimerkiksi Tallinnaa ihastelemaan olisi oikein kivaa vaihtelua. 

3. Ratsasta niin paljon kuin voit

Ratsastusinto hipoo edelleen pilviä ja olisi mahtavaa jos kesällä pääsisi paljon hevosen selkään. Ihan huippua olisi varsinkin se, jos pääsisi kokeilemaan mahdollisimman paljon uusia hevosia. Jokaiseen mahdolliseen tarjoukseen täytyy siis tarttua.

4. Hyppää esteitä

Edellisestä hyppykerrasta on jo aivan liian kauan ja vanha tuttu hyppykammo alkaa varmasti nostaa pian päätään mikäli tauko venyy kovin pitkäksi, joten jonkunlaista loikkimista olisi kohtapuoliin suotavaa hieman harrastaa.

5. Treenaa monipuolisesti

Pyöräilyä, porrastreenejä, salia, juoksua, uusia lajeja! Kaikkea mitä milloinkin tekee mieli!

6. Jäätelöä, paljon jäätelöä

Jotta elämässä pysyy tietty balanssi, täytyy urheilun lisäksi syödä jäätelöä ja mielellään paljon. Tavoitteena tietysti maistella mahdollisimma monia eri makuja. ;)

7. Osallistu kisoihin

Viime kesä oli ensimmäinen vuosikausiin, johon ei sisältynyt yhtiäkään kilpailuja ja pakko myöntää, että kaipasin kisoja enemmän kuin tahdoin edes itselleni myöntää, sitä tunnelmaa, jännitystä ja ihan kaikkea. Tämä kohta on vähän haastava, kun tällä hetkellä mitään vakituisia hevoskuvioita ei ole, mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan.

8. Käy hevostapahtumissa

Viime vuonna ei tullut käytyä oikeastaan missään, olinko kisaturistina ehkä kaksi kertaa koko kesän aikana ja nekin kerrat vain katsomassa tuttujen suorituksia lähialueen pikkukisoissa. Tänä kesänä asia täytyy korjata ja isommista kisoista ainakin Finnderby, Seahorseweek ja Suokkien kuninkaalliset olisi pakko päästä katsomaan. Näiden lisäksi sitten tietysti myös niitä ihan tavallisia pienempiä kisoja. 

9. Yöuinti

Tämä on pitänyt toteuttaa jo useamman vuoden ajan, joten josko jo tänä kesänä?

10. Käy piknikillä

Mielellään useampaan kertaan. Aurinko, piknik-eväät ja hyvä seura. Oioi!

11. Ulkoiluta kameraa ahkerasti

Edellinen kamerani hajosi viime vuonna sopivasti heti kesän alussa ja uuden sain hommattua vasta syksyllä, joten tänä kesänä kameraa on ehdottomasti ulkoilutettava paljon. Onpahan pitkän talven ajaksi sitten taltioituna ihania kesäisiä hetkiä joita fiilistellä. <3

12. Reissaa pitkin Suomea

Ihan täältä Suomen rajojen sisäpuoleltakin löytyy mielenkiintoisia ja upeita paikkoja ja näitä olisi tarkoitus päästä ihastelemaan ja kiertelemään. Ensimmäinen reissu onkin jo ensi viikolla, kun lähdetään porukalla Kalajoen hiekoilla pelaamaan beachfutista Suomen suurimpaan beachfutisturnaukseen. Aiemmin ei ole koskaan tullut tuolla käytyä, joten odotan jo todella innoissani! Tämän lisäksi ehdottomia reissukohteita olisivat ainakin Porvoo, Hanko ja Tampere. Huvipuistoissa ei ole tullut muutamaan vuoteen käytyä ollenkaan, joten Linnanmäki tai Särkänniemi löytyvät myös reissulistalta. 

13. Mökkeile aina kun mahdollista

Viime vuosina olen ehtinyt mökkeillä luvattoman vähän, vaikka mökki omasta takaa löytyykin, joten tänä kesänä toiveissa on viettää mahdollisimman paljon aikaa niin omalla kuin muidenkin mökeillä. Onko paljon parempaa, kuin aamupalan syöminen laiturin nokassa hiljaisena, aurinkoisena ja lämpimänä aamuna tyyntä järven pintaa katsellen? 

14. Tutustu uusiin ihmisiin

Kesä on parasta aikaa tutustua uusiin ihmisiin, kun porukka kömpii pitkän ja pimeän talven jälkeen koloistaan jälleen ihmisten ilmoille. Mä tykkään ihan mielettömän paljon uusiin tyyppeihin tutustumisesta ja tänä kesänä toivon mukaan törmään taas moniin uusiin huikeisiin persooniin. 

15. Lähde mukaan kaikkeen uuteen ja jännittävään

Jos joku ehdottaa jotain reissua, tekemistä tai mitä tahansa muuta pitää tähän ehdottomasti lähteä miettimättä mukaan. Parhaat jutut tapahtuu aina ihan extemporee hetken mielijohteesta!

Siinäpä niitä nyt olisi, katsotaan sitten syksyllä kuinka moni näistä toteutui. Toivon mukaan tietysti kaikki. Oioioi, mulla on vahva tunne, että tästä kesästä tulee paras ikinä! 

Miltä sun kesäsuunnitelmat näyttää? Löytyykö samoja kun tältä listalta? Olisko sulla ehkä myös vinkata joitain must see-paikkoja tai tapahtumia, joita en ole itse keksinyt? :)

Kesäkuun aamujumppa

Kesä, aurinko, hyvä seura ja aamujumppa pienen kirjavan kanssa. Sanoisinko, että ei voi tulla kovin huono päivä näillä lähtökohdilla. 

Aurinkoista alkavaa kesäkuuta! <3

Hei mä ratsastan taas!

Voin kertoa, että täällä on tällä hetkellä yksi hyvin onnellinen heppatyttö. Viime viikon lopulla pääsin kuin pääsinkin vihdoin taas ratsastamaan ja vielä oikein kolme kertaa, ihan huippua! Alkuviikko meni ihan täpinöissä, sillä ratsastukset oli sovittu perjantaille ja sunnuntaille. Oli ihan sellainen innokas heppatyttö
10 v-olo, kun en melkein olisi malttanut housuissani pysyä näitä ratsastuksia odotellessani.
Täytyy kyllä todeta, että muutaman kuukauden tauko teki enemmän kuin hyvää.

Perjantain ratsuista en ala sen kummemmin tarinoimaan, kun näiltä ratsastuksilta ei löydy mitään materiaalia, mutta sen verran sanottakoon, että ratsuina oli niin uutta tuttavuutta, kuin jo hyvinkin tuttua ja turvallista kirjavaa ponin palleroa.

Sunnuntaina koitti kuitenkin vierailu, joka oli se kaikista odotetuin. Viime postauksessa kerroin kaipailevani hevosen selkään ja ihana Anu laittoikin sitten kommenttia, että hänen Vihrullaan saisi tulla ratsastamaan. Anun kanssa olemme lukeneet toistemme blogeja muistaakseni aikalailla siitä asti, kun aloin bloggaamaan ja kisoissakin olemme pariin kertaan törmänneet joitakin vuosia sitten. Nyt päästiin kuitenkin toteuttamaan ensimmäinen tällainen kunnon vierailu, josta olin enemmän kuin innoissani. Intoa lisäsi entisestäänkin vielä se, että pääsin näkemään Vihrun viime kesäisen varsan Elviiran, jonka elämää olen saanut seurata sen ensimetreiltä asti Anun blogin kautta.

Tallille saapuessani Anu oli Elviiran kanssa pihalla vastassa ja ensitöikseni kummastelinkin sitä kuinka isoksi Elkku oli jo kasvanut. On se hassua miten nopeasti aika kuluu, vastahan sitä juuri blogissa jännättiin ja odotettiin varsaa syntyväksi... Siinä hetken höpötettyämme käytiin viemässä Elviira laitumelle ja otettiin Vihru vuorostaan mukaamme.

Kuntoonlaiton jälkeen suuntasimme kentälle ja totesinkin siinä Anulle, että eipä ole tullut suomenhevosen selässä istuttua aikoihin. Edellinen kerta oli suunnilleen kolme vuotta sitten, kun ratsastelin jokusen kerran Leevin omistajan silloista suokkinuorukaista, joka oli vasta ratsun uransa alussa. Aika vähän on tullut suokeilla ihan ylipäätäänkin ratsastettua, mutta jotenkin niissä on aina ollut se oma viehätyksensä.

Myös Vihru osoittautui oikeinkin mukavaksi tuttavuudeksi ja tykkäsin siitä kyllä tosi kovasti. Alkuun meno oli vähän jäykähköä, mutta laukan jälkeen heppanen alkoi vertyä ja ryhtiäkin löytyä kivasti. Ravissa tuli tosi kivan tuntuista pätkää ja laukkakin lähti pyörimään ihan erilailla. Vihru oli mukavan kevyt ratsastaa ja erityiskiitosta täytyy antaa kyllä sen työmotivaatiosta ja mutkattomasta luonteesta. Onnin jälkeen osaa kyllä arvostaa sitä, ettei koko ajan tarvitse miettiä mitä mörköjä hevonen näkee seuraavaksi ja mihin ilmansuuntaan se pompahtaa. Mitään kummoisempia sirkustemppuja ei tehty, ihan perushommia vaan, mutta ai että kun oli kivaa. Aivan ihana tamma-mamma!

Elviira päiväunilla

Oli kyllä oikein mukava reissu ja muutama tunti hujahti todella äkkiä. Juttua riitti ja sääkin oli mitä parhain. Anulle iso kiitos kun sain käydä vierailulla, toivottavasti kerta ei jäänyt viimeiseksi! :)

Kun iso osa susta puuttuu

Edellisessä postauksessa sanoin kertovani myöhemmin ajatuksiani koskien harrastukseni jatkoa ja nyt olisi aika avata vähän sitä, että mitä kaikkea tuolla pään sisällä on oikein liikkunut viimeisten kuukausien aikana tätä asiaa koskien.

Kuten tuli aiemmin todettua päätin Onnin myytyäni, etten hetkeen uhraa ajatustakaan sille, että miten tästä eteenpäin hevostelun suhteen. Vaikka asiaa ei ollut tarkoitus pohtia, niin kyllähän se silti mielessä pyöri, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Se mitä olen ymmärtänyt on, että tein päätöksen Onnin myymisestä turhan myöhään. Olin hakannut päätäni seinään jo aivan liian kauan, menettänyt motivaationi eikä ratsastaminen ollut sitä innostavaa, inspiroivaa ja mukavaa harrastamista mitä sen pitäisi olla. Kivasta harrastuksesta oli tullut kaikkea muuta kuin kivaa. Tästä johtuen olin Onnista luovuttuani väsynyt ja kyllästynyt koko touhuun. Ei tehnyt tippaakaan mieli hevosen selkään. Ajattelin jopa, että lopettaisin ratsastuksen kokonaan. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun harkitsin tätä vaihtoehtoa. Tiesin kuitenkin etten voisi olla kokonaan ilman hevosia, joten ajattelin roolini olevan jatkossa lähinnä ehkä kisakuski ja muu yleinen avustaja Iinan hevoshommissa. Kisoja voisi välillä käydä katsomassa ja rapsuttelemassa tuttujen hevosia ja siinä se.

Pyh ja pah. Ensimmäiset viikot menivätkin aikalailla noissa ajatuksissa ja keskityin vaan nauttimaan kaikesta muusta, mutta pikkuhiljaa mieleen pyrki enemmän ja enemmän viesti siitä, että jotain tärkeää puuttuu. Tuota oloa on vaikea selittää, mutta sen tietynlaisen tyhjiön vain tuntee jossain sisällään hyvin selvästi.

Sitten tuli vielä tuo ihana lämpö, josta pääsimme hetken aikaa nauttimaan. Facebook täyttyi heppatuttujen kesäisistä kuvista hevosineen, treenejä auringossa, kisoja, syöttelyä ja milloin mitäkin. Tuli niin ikävä tuota kaikkea, että tuntui jo ihan fyysisestikin pahalta. Ihmismieli on hullu ja hevoshullu on vielä astetta hullumpi, niin tässä on saanut käydä aikamoista taistelua mielessään. Olen naurattanut äitiä ja kaikkia muitakin perheenjäseniä esittelemällä milloin mitäkin ihania myynnissä olevia SHETLANNINPONEJA. Jep, niitäpä juurikin, koska "kyllähän sellainen pieni poni helposti menisi tuolla pihatossa noiden muiden kanssa, eikä tulisi edes kovin kalliiksi. Eikä sen treenaamisesta ja liikutuksesta tarvitsisi ottaa stressiä..." Kuten todettua, ihmismieli on hullu. Vielä olen kuitenkin pystynyt malttamaan mieleni. ;)

Palatakseni kuitenkin takaisin todellisuuteen en voi väittää ettenkö haluaisi omistaa hevosta. Onnin myymistä en kadu edelleenkään, sillä se ei ollut minulle sopiva hevonen. Tiedän kuitenkin kuinka paljon tämä harrastus antaa silloin, kun sulla on täysin itsellesi sopiva hevonen. Tiedän millaista on kokea niitä mahtavia onnistumisen fiiliksiä, joita sä et vaan saa mistään muualta. Tiedän millaista on, kun sydän pakahtuu onnesta ja rakkaudesta joka kerta kun sä menet tallille ja näet sen tietyn hevosen. Tiedän millaista on, kun sä et malttaisi lopettaa ratsastusta ollenkaan tai et jaksaisi odottaa, että pääset taas selkään. Olen kokenut tuon kaiken ja sitä mulla on kova ikävä.

Fakta kuitenkin on se, että tällä hetkellä mulla ei ole mahdollisuutta omaan hevoseen. Suurin syy on se ettei mun kaupan kassatädin palkallani ole mahdollista pitää hevosta ja päästä harrastamaan siinä määrin kuin tahtoisin. Ratsastuksen suhteen olen aina halunnut kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista, valmentautua ja päästä kisaamaan. Kuten jokainen tietää ei se todellakaan ole ilmaista. Valmennustunti maksaa useita kymppejä ja jo yksi kisareissu tulee bensoineen, lähtömaksuineen ja muine kuluineen maksamaan helposti lähemmäs satasen.

Onnin myymiseen asti kituuttelin pienellä palkallani, mutta lopulta oli pakko myöntää, ettei siinä ollut enää mitään järkeä. Pystyin valmentautumaan harvemmin ja harvemmin ja kisat sai unohtaa kokonaan. Stressasin itseni kipeäksi. Hevosesta oli pakko luopua, itseni takia. Tässä elämäntilanteessa en enää lähtisi uudestaan tuohon samaan. Jotta pystyisin joskus taas omistamaan hevosen vaatisi se sitä, että tienaisin paljon enemmän kuin nyt. En kuitenkaan edelleenkään ole keksinyt mikä se mun juttuni olisi, joten muutoksia asian suhteen ei lähivuosina varmaankaan ole tiedossa. Tämän lisäksi tiedän nyt myös omat rajani, joten jos vielä hankkisin hevosen tarkoittaisi se sitä, että paljon muuta täytyisi karsia pois, muun muassa muut harrastukseni etten taas väsyttäisi itseäni stressaamalla siitä etten ehdi tehdä kaikkea. Toivon kuitenkin, että vielä jonakin päivänä tilanne olisi sellainen, että pystyisin jälleen hankkimaan hevosen.

Mites sitten nyt tämän harrastuksen kanssa? Tällä hetkellä mun tekee vaan ihan tosi kovasti mieli ratsastaa. Jotenkin on nyt sellainen olo, että olisi kiva päästä kokeilemaan mahdollisimman erilaisia hevosia. Eli jos joku siellä ruudun toisella puolella sattuu tarvitsemaan ratsastusapua ihan vaikka vain yhtenä päivänä, uskaltaisi päästää mut hevosensa selkään ja asuu vielä suhteellisen lähellä Riihimäkeä, niin viestiä saa laittaa tulemaan. Pidempikään matka ei toki ole mikään este. Näin parin ratsastamattoman kuukauden jälkeen en voi luvata pysyväni kyydissä tai osaavani tehdä siellä oikein mitään muutakaan järkevää, mutta parhaani varmasti yritän. ;)

Näin lopuksi täytyy vielä sanoa, että omien mielenliikkeiden seuraaminen tämän hevostelun jatkamisen suhteen on ollut kyllä hyvin mielenkiintoista. Olen aina tiennyt olevani luonteeltani aikamoinen tuuliviiri, mutta nyt nämä hetkessä muuttuvat ajatukset ovat yllättäneet jopa itseni. Ei tässä kai voi muuta todeta kuin että kerran heppatyttö, aina heppatyttö.

Kivaa viikonloppua! :)