Kesä 2015, mitä jäi mieleen?

Syyskuuta on eletty tässä jo jokusen päivän verran ja se taitaa kai väistämättä tarkoittaa sitä, että kesä on virallisesti taakse jäänyttä elämää. Kesä oli tänä vuonna hieman normaalia lyhyempi ja tuntui olevan ohi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Vasta elokuussa saatiin nauttia hellepäivistä ja auringosta ja siksipä tuntuukin hullulta, että nyt eletään jo syksyä. Puut pudottavat lehtiään ja päivät ovat viilentyneet huomattavasti.

Mitä kesästä 2015 sitten jäi niin sanotusti käteen? Viime vuoden kesä oli tapahtumarikasta aikaa, ostettiin tila, tehtiin hiki hatussa talliprojektia, ajelin ympäri Etelä-Suomea etsimässä uutta hevosta, ostin Onnin, ponit muuttivat kotiin ja yritin nauttia jokaisesta hetkestä Fannyn kanssa, koska tiesin ettei niitä ollut enää paljon jäljellä. Edelliseen verrattuna tämä kesä on ollut hyvinkin rauhallinen, eikä mitään kummempia ole hevosasioiden suhteen tapahtunut, mutta muuten kylläkin.

Tytöt reissaa!

Vaikka hevosten suhteen tilanne on pysynyt tasaisen muuttumattomana oli kesä 2015 noin muuten yksi parhaista ikinä. Alkukesä meni vielä vähän huonoilla fiiliksillä kevään vastoinkäymisten jälkeen, mutta heinäkuussa aloin päästä taas jaloilleni ja siitä se ilo vasta alkoikin. Aloitin lomani heinäkuun puolessa välissä ja heti ensimmäisellä viikolla lähdimme ystäväni kanssa pienelle roadtripille. Emme suunnitellut alkuun yhtään mihin menemme, puhumattakaan että olisimme varanneet valmiiksi yöpymispaikkoja, vaan lähdimme reissuun sillä mielellä, että katsotaan mitä vastaan tulee. Jos tienviitassa luki joku hauskan kuuloinen paikka, niin sinne mentiin.

Ensimmäisenä päivänä päädyimme muutaman pienemmän paikan kautta Poriin, jossa käytiin vähän shoppailemassa ja pyörimässä siellä täällä. Myös Yyteri tuli katsastettua, kun kumpikaan ei ollut siellä aiemmin käynyt. Illalla aloimme miettimään yöpymispaikkaa ja koska olimme ajatelleet lähteä seuraavaksi Naantalin ja Turun suuntaan, katselimme mitä siellä päin tai matkalla sinne olisi tarjolla. Emme haluneet majoittua tavallisessa hotellissa, joten katselimme hieman erilaisia vaihtoehtoja. Sopiva bed & breakfast-paikka löytyi Merikarvialta ja lähdimme ajelemaan sinne päin. Kiva uusi kokemus tuollainen erilainen majoitus ja tykättiin kummatkin todella paljon.

Paimiossa mansikkatilalla

Matka jatkui heti aamusta ja suunta tosiaan Turkua kohti. Matkalla pyörähdettiin vielä Raumalla ja Naantalissa. Loppupäivän Turussa pyörittyämme tehtiin taas pientä suunnitelmaa siitä mihin päin seuraavana päivänä lähtisimme suuntaamaan ja olihan sitä tietysti Hankoon päästävä. Katselimme taas saman tyylistä majoitusta matkalta ja sopiva paikka löytyi Paimiosta mansikkatilalta, ihan keskeltä peltoja. Vaikka tykkäsimme kovasti jo Merikarvian paikasta oli tuo mansikkatila ihan mieletön paikka. Upeat maisemat ja löytyi niin uimalampi kuin pihasaunakin.

Hanko

Seuraavana aamuna matka jatkui taas ja päämääränä tosiaan Hanko. Siellä hetken pyörittyämme suuntasimme Porvooseen ihastelemaan vanhaa kaupunkia ja ostamaan maailman parasta suklaata. Porvoo jäi viimeiseksi pysähdyspaikaksemme ja sieltä ajeltiin illalla väsyneinä, onnellisina ja monta muistoa rikkaampina kotia kohti. Mahtava reissu ja tarkoituksena olisi tehdä ensi kesänä samanlainen johonkin muualle päin Suomea.

Kesäpäivän viettoa Helsingissä

Kesällä tuli nähtyä todella paljon kavereita, tehtyä yhtä sun toista ja tutustuttua moneen uuteen ihanaan ihmiseen. Oli niin mökkeilyä, beachin pelaamista, mansikoita, jätskiä kuin tanssimista aamuun asti.  Heppailu kuului tietysti myös kesään, vaikkei siitä tässä tekstissä niin kovin puhutakaan. Onni on kyllä hoidettu ja ratsastettu ihan normaalisti koko kesän ajan, vaikka allekirjoittanut onkin huidellut vähän siellä sun täällä. ;)

Aamulenkki, aurinko ja yks aika onnellinen tyyppi <3

Kaikenkaikkiaan aivan  mahtava kesä. Näillä fiiliksillä jaksaa taas pitkälle syksyyn!

Miten sun kesä sujui? Mikä jäi parhaiten mieleen? 

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan: esittelyssä Poppis

Poppiksen muutettua meidän perheeseen viime vuoden lopussa lupailin kirjoittavani ponista tarkempaa esittelyä myöhemmin, mutta erinäisistä syistä kyseisen postauksen kirjoittaminen on venähtänyt ja venähtänyt. Eikö sitä kuitenkin niin sanota, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan, joten nyt olisi tarjolla vähän tietoa uusimmasta tulokkaasta, joka toki on tässä perheessä jo hetken aikaa tosiaan ehtinyt viettääkin. ;)

Aloitetaanpa vaikka ensin näillä perustiedoilla, jotka lunttasin sukupostista ponin papereiden ollessa tällä hetkellä käsieni ulottumattomissa.

Fabulo

i.Rosedale Falcon   e.Julchen

Syntynyt. 3.6.1994

Rotu: welsh, sektio B

Sk: 139,7cm

Poppis on syntynyt Saksassa, josta sen on tuonut loppuvuodesta 2003 Suomeen Messilän Kartanon Talli Oy. Tämän jälkeen poni ehti olla (ainakin Hippoksen mukaan) kahdella omistajalla ennen kuin se päätyi meidän tallillemme Iinan kaverin omistukseen. Kovin paljon tietoa meillä ei ole Poppiksen elämästä ennen meidän tallille tuloa, mutta edellisissä kodeissaan poni on ilmeisesti tehnyt pääasiassa uraa esteratsuna. 

Poppis ostettiin Iinan kaverille ensimmäiseksi poniksi ja alkuvaikeuksien jälkeen se toimikin tässä tehtävässä hyvin. Olen itse päässyt näkemään ponia alusta asti, sillä pidin tytölle alkuun estetunteja, että hän pääsi alkuun Poppiksen kanssa ja noihin aikoihin myös ratsastin ponia jokusen kerran. Tullessaan P oli äärettömän kuuma ja kaikin puolin aika säpäkkä tapaus ja suht kokematon tyttö meinasi välillä olla sen kanssa vähän pulassa. Pikkuhiljaa pari alkoi kuitenkin löytää yhteistä säveltä ja pääsivätpä nuo jopa jokuset kisatkin starttaamaan hieman vaihtelevalla menestyksellä.

Viime vuoden lopussa tytöllä tuli kuitenkin ajankohtaiseksi lopettaa harrastus ja silloin Poppis sitten päätyi Iinan omistukseen. Eipä ole kyllä noita kauppoja tarvinnut katua hetkeäkään, niin loistava tapaus on kyllä kyseessä! Poppis on luonteeltaan vähän sellainen herkkis ja vaikka se onkin viimeisten pari vuoden aikana rauhoittunut löytyy ponista edelleen myös se kuuma puoli. Esteillä meno on välillä aika vauhdikasta, eikä kukaan ikinä meinaa uskoa, kun kuulee, että P:ltä löytyy ikää jo 21-vuotta. Se on kaikin puolin niin hyvässä kunnossa, että useammin arvaukset iästä ovat sinne kympin pintaan, eikä suinkaan lähellekään noita oikeita lukemia. Hyvä näin, toivotaan että Poppiksella on edessään vielä monia terveitä vuosia.

Iina valmentautui P:n kanssa ahkerasti koko talven ja kevään, mutta alkukesästä poni muutti meille kotiin ja treenit ovat tätä myöten jääneet vähän satunnaisemmiksi. Kisakokemusta pari ei ole ehtinyt yhdessä vielä hankkia, mutta tälle kaudelle olisi tarkoitus käydä jokunen startti vielä ottamassa, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. 

Ongelmana kamerattomuus

Nyt kun sitä viimein hiljaisemman kevään ja alkukesän jälkeen pystyisi taas bloggailemaan enemmän, niin eiköhän eteen tullut tuossa kesäkuun lopussa sitten aika radikaalisti tätä hommaa hankaloittava vastoinkäyminen, nimittäin järkkärin hajoaminen. Blogin elellessä hiljaiseloa oli kamerakin kaapissa pölyttymässä useamman kuukauden ajan, mutta kesän tullen kuvausinto alkoi pikkuhiljaa nostaa taas päätään. Kameran esiin kaiveltuani en ehtinyt kuvailla kuin pari hassua kertaa, kun sitten Iinan rippijuhlissa tuo laite sanoi itsensä irti, eikä suostunut ottamaan enää yhtäkään kuvaa. Keskusteltuani kameroista enemmän ymmärtävän tuttavani kanssa ja tehtyäni hieman nettitutkimusta kävi selväksi, että Nikonini oli tullut tiensä päähän.

Olen aiemminkin puhunut siitä, kuinka kuvia on niin vaikea saada monestakin syystä, mutta nythän se vasta hankalaa onkin. Enää en voi edes itse räpsiä tarhakuvia tai muita vastaavia tekstejä kuvittamaan ja tästä syystä blogissa onkin viime aikoina ollut jonkin verran puhelimen kameralla räpsittyjä kuvia. Uuteen kameraan ei tällä hetkellä millään liikene sitä reilu 500 euroa, joten näillä on mentävä mitä on.

Harmittaa kyllä niin paljon tuo kameran hajoaminen, kun sen piti sattua juuri tuohon kesän alkuun. Kesällä tulee kuvattua aina paljon enemmän ja varsinkin tänä kesänä olin suunnitellut raahaavani kameraa mukana kaikkialle todella ahkerasti, mutta suunnittelun asteellehan se sitten jäi. Ratsastuskuviakaan ei tältä vuodelta ole ollenkaan muutamaa tallikaverin omalla kameralla ottamaansa manesikuvaa lukuunottamatta ja se harmittaa kovasti. Olisi kiva kun pystyisi vähän vertailemaan viime vuonna otettuja kuvia nyt otettuihin.

Täytyy toivoa, että saisin jonkun edes silloin tällöin heilumaan kameran kanssa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole oikein keksinyt ketään. Jos sieltä ruudun toiselta puolelta sattumalta löytyisi joku, joka tahtoisi tulla joskus räpsimään jokusen kuvan, niin otamme ilomielin vastaan! Mitään vaatimuksia ei ole, eikä todellakaan tarvitse olla mikään superkuvaaja, riittää kun järkkäri löytyy omasta takaa. Tai vaihtoehtoisesti  jos joku sattuu bongaamaan jonkun hyvän kameratarjouksen (mielellään Nikonin) niin sellaisestakin saa vinkata tänne päin! :)

Onnin ulkoinen muutos kesästä 2014 kesään 2015

Selatessani kuvia vanhalta koneelta silmiini osuivat viime vuoden puolella Onnista otetut rakennekuvat, joita tuli varsinkin alkuun otettua aika tiuhaan tahtiin, jotta ulkoista muutosta olisi helpompi seurata. Kovin kummoisia eroja kuukauden-parin välein otetuissa kuvissa ei tietenkään näy, mutta pidemmällä aikavälillä otetuissa kuvissa alkaa jo jotain ehkä huomaamaankin ja ainakin ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä on ero jo selvä. 

Lihaksenkasvatus ja lihotus on aikaa vievää puuhaa, eikä tapahdu hetkessä. Onni oli tullessaan aika hoikassa ja lihaksettomassa kunnossa, joten ruokaa se sai tulostaan asti aika reilusti, että alkaisi vähän pyöristymään ja tätä myöten sille pystyisi alkaa rakentamaan lihasta. Koko viime syksyn ja vielä pitkälle talveenkin tuntui, ettei toivottua muutosta parempaa alkanut tapahtua ja väliin kriiseilinkin aika huolella, kun ei ruunan solakkaan varteen tuntunut tarttuvan mikään. Jossain vaiheessa kevättä käänne parempaan kuitenkin tapahtui ihan huomaamatta ja O alkoi pikkuhiljaa muokkautua jo vähän hevosen näköiseksi ja saada lihasta. 

Tässä vähän vertailukuvia viimeisen vuoden ajalta.

15.7.2014  Onni vähän tulonsa jälkeen

24.8.2014

8.11.2014

6.12.2014

22.2.2014

Tämän helmikuussa otetun kuvan jälkeen tuleekin pitkä tauko, jolloin rakennekuvia ei ole otettu ja seuraava kuva on vasta heinäkuulta. Tältä Onni siis näytti viime kuussa:

12.7.15

Ja tässä vielä vertailun vuoksi joulukuussa 2014 ja heinäkuussa 2015 otetut kuvat: 

Sanotaanko, että enää ei liika hoikkuus ole Onnin kanssa ongelmana ja eräs tallikaveri totesikin sen ainakin olleen ruoka-aikana kotona, mutta kyllähän sitä yksi jos toinenkin taitaa vähän kesäkiloja kerätä. ;) Huomattavasti parempi kuitenkin näin päin ja ainakaan omaan silmääni Onni ei tällä hetkellä ole liian lihava, vaan juuri sopiva. Lihasta on alkanut tarttua myös oikeisiin paikkoihin ja tästä jatketaan duunia. Ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ja itse olen tyytyväinen muutokseen, joka viimeisen vuoden aikana on saavutettu.

Miltä näyttää sun mielestä? 

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Jokunen postaus sitten mainitsin käyneeni ratsastamassa ainakin blogin vanhemmille lukijoille tuttua poni-herra Leeviä ja innostuttiin tuolloin ottamaan vähän hyppyjäkin. Edellisestä yhteisestä hyppykerrasta oli ehtinyt vierähtää jo reilusti päälle vuosi, eikä ponikaan tuona aikana ole montaa kertaa päässyt esteitä ylittelemään, joten intoa löytyi kuin pienestä kylästä. Leevin kanssa on aiemmin ollut vähän ongelmaa kieltelemisen kanssa, mutta nyt mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan ja hyvin menneistä hypyistä innostuneena päädyttiin ponin omistajan kanssa tutkimaan vähän lähialueen kisatarjontaa. Ajatuksena oli päästä vähän pyörähtämään jossain hakemassa mielenvirkistystä ja sopivat rataharjoitukset löytyivätkin Stable Parkilta Hämeenlinnasta, luokkana huima 60cm. Reissuun lähdettiin vaihteeksi lahjattomat treenaa-tyylillä ja tuon yhden hyppykerran lisäksi ei hyppyjä tullut otettua ja poninkin selässä käväisin vaan kerran vähän pyörimässä ilman satulaa.

Eilen sitten suuntasin töistä suoraan tallille ja Leevin ja tavaroiden ollessa kyydissä lähdettiin ajelemaan kohti Stable Parkia. Ajateltiin ensin, että aikataulun suhteen saattaa tulla aika tiukkaa, mutta loppupeleissä oltiin ensimmäisinä paikalla ja kerettiin rauhassa katsella ja ihmetellä. Laitettiin poni kuntoon ja hetken kuluttua pääsikin jo tutustumaan rataan. Rata oli kiva ja simppeli, yksi muuri ja vesimatto, mutta muuten tavallisia puomiesteitä.

Radan kävelyn jälkeen hyppäsin takaisin selkään ja lähdettiin maneesiin verkkaamaan. Leevi tiesi tasan tarkkaan mikä oli homman nimi ja poni oli jännittynyt ja pinkeä kuin mikä. Nauroinkin, että luojan kiitos tässä ei olla menossa koulustarttiin, kun ponin ratsastettavuus ei suoranaisesti hiponut ihan pilviä. Maneesista päästiin sitten kentälle verkkaamaan ja siellähän se kirjava tättähäärä sitten vallan innostuikin. Ensimmäisen verkkahypyn jälkeen en ehtinyt kissaa sanoa, kun tuo pieni poninretale vetäisi heti jalkojen koskettua maahan sellaiset jättimäiset köyryselkäpukit, että löysin alta aikayksikön itseni tekemästä lähempää maaperätutkimusta kentän pohjasta. Revettiin Leevin omistajan kanssa sellaiseen nauruun, että kaikki muut paikalla olijat varmaan ihmettelivät, että mitä hulluja nämä oikein on, eikä nauramisesta meinannut tulla loppua millään. Hepulikohtauksen hieman laannuttua sain itseni kammettua takaisin selkään ja palauttelemaan poninryökälettä ruotuun. Seuraavan hypyn jälkeen Leevi yritti vielä lähteä kokeilemaan jotain pukin tynkää, mutta tällä kertaa osasin varautua ja pienellä ärähdyksellä poni päätti luopua suunnitelmastaan.

Loppuverkka sujuikin sitten ilman kommelluksia ja hetken kuluttua päästiin aloittamaan rata, joka sujui kaikkien odotusten vastaisesti paremmin kuin hyvin ja nollilla päästiin maaliin. Leevi ei osoittanut pienintäkään epäröintiä yhdelläkään esteellä, vaan se oli ihan intopiukeana menossa. Poni ei vilkaissut edes vesimattoa, vaikkei ole sellaista montaa kertaa elämänsä aikana hypännyt. Yksi pieni pukki sieltä lensi jossain vaiheessa, mutta muuten Leevi oli oikeinkin siivosti ja suoritti kuin parempikin esteratsu. Kaikki puhtaan radan suorittaneet palkittiin, joten poni sai portilla suitsiinsa punavalkoisen ruusukkeen kotiin viemisiksi.

Että semmoinen reissu tällä kertaa. Kaikkea tuo poni keksiikin, niin hyvässä kuin pahassa. ;) Vähän sukellusharjoituksia, viihdettä katsojille ja nauramisesta kipeitä vatsalihaksia (ja ehkä pari muutakin hiukan kipeää paikkaa ilmalennon seurauksena, mutta mitäs pienistä... ;)). Kivaa oli kuitenkin ja sehän on pääasia! Ensimmäisiä kysymyksiä kotiin päin lähtiessä oli lähes yhteen ääneen lausuttu "koska mennään uudestaan?", joten eiköhän tässä vielä jossain päin käydä vähän hyppelemässä!

Kun unohtaa vaikka ei haluaisi

Olen miettinyt viime kuukausien aikana paljon Fannya. Ajan kuluessa olen ehtinyt unohtaa monia asioita, vaikka en millään haluaisi. Aloin yhtenä päivänä miettimään millaista Fannylla oli ratsastaa ja oikein hätkähdin, kun tajusin etten enää muista. Olen istunut Fannyn selässä viimeksi 29. maaliskuuta 2014, siitä on nyt vähän yli vuosi ja neljä kuukautta. Tuo aika tuntuu samalla sekä pitkältä, että lyhyeltä.

Viimeistä kertaa selässä 29.3.2014

14.3.2014

Asioiden unohtaminen on merkillistä ja samalla surullista. Koin Fannyn selässä elämäni parhaita hetkiä, hetkiä ja fiiliksiä, joiden kaltaisia en koskaan ollut aiemmin tuntenut ja nyt ne kaikki olivat kadonneet mieleni syövereihin. Miksi myös ne kaikki parhaat asiat unohtuvat, vaikka ne mieluiten pitäisi kirkkaana mielessään? Onneksi on tämä blogi. Tuona hetkenä olin jälleen kerran niin onnellinen siitä, että aloitin bloggaamisen päivänä, jolloin Fanny saapui takaisin kotiin. Alkuaikoina kirjoittelin todella aktiivisesti ja miten kiitollinen siitä nyt olenkaan. Sieltä ne kaikki ihanat muistot jälleen muistuivat mieleeni; ensimmäinen ratsastus, onnistuneet valmennukset, vauhdikkaat maastoreissut ja vielä vauhdikkaammat irtojuoksutukset, kisareissut ja kaikki se muu. Tekstejä lukiessani sain kokea uudelleen pieniä paloja noista hetkistä. Muistin taas selvemmin millainen Fanny oli. Pääsin ihastelemaan kehitystä, joka ponissa tapahtui tuon kahdeksan kuukauden aikana ennen onnettomuutta.

Ensimmäistä kertaa bankettia

Minun rakas keltainen aarteeni. Kuinka helppoja asiat sen kanssa olivatkaan. Tokikaan jokainen päivä ei ollut pelkkää auringon paistetta ja ruusuilla tanssimista (varsinkaan kiimassa ;)), mutta pääpiirteittäin ratsastukset sujuivat hyvin ja blogitekstit täyttyivät Fannyn ylistämisestä. F oli oikea kaikki käy-poni ja sen työmotivaatio oli jotain täysin käsittämätöntä, mitä tahansa keksin pyytääkin se yritti kaiken taitonsa mukaan vastata pyyntööni. Tämä ominaisuus kun löytyisi jokaiselta hevoselta.

Ensimmäisiä hyppykertoja

Kuukaudet ovat kuluneet ja pahin suru on väistynyt, mutta ikävä on läsnä joka päivä. Fanny oli minun toteutunut unelmani, se oli poni jonka kanssa tunsin pystyväni mihin vain. <3

Tällä viikolla

Maanantai-aamu aloitettiin reippailulla maneesissa. K kävi läpiratsastamassa Onnin sunnuntaina, joten pääsin niin sanotusti valmiiseen pöytään. Yksi parhaista ratsastuksista ikinä! Alla oli niin huippu hevonen etten tiennyt miten päin olisin ollut. Tarkoituksena oli mennä maapuomi-kavalettijumppaa, mutta lopulta tultiin tehtävä vain muutamaan kertaan kummastakin suunnasta ja muuten päädyin vaan fiilistelemään superisti toimivaa hevosta. 

Tiistaina suuntasin auton kohti Helsinkiä ja pääsin parin päivän ajaksi nauttimaan ihanasta mökkielämästä. 

Onni liikkui ti vararatsastajansa toimesta ja keskiviikkona heppanen vietti vapaapäivää.

Torstaina kiipesin pitkästä aikaa vanhan tutun kirjavan kyytiin, kyseessä oli tietysti kukas muukaan kuin Leevi. Ponin kanssa oli ohjelmassa vähän pomppuja ja ai kamala sitä innostuksen määrää! Hauskaa oli! Jopa niin hauskaa, että Leevin omistajan kanssa päädyttiin suunnittelemaan kaikenlaista jännittävää. Tästä todennäköisesti lisää bloginkin puolella lähiaikoina. ;) 

Onnin torstain ohjelma oli dressagetreeniä maneesissa. Perushommia tehtiin ja O toimi aika kivasti.

Perjantaina Onni juoksi liinan päässä ja eilen ratsasti vararatsastaja.

Tänään suuntasimme Herra Hevosen kanssa maastoon. Sateiden ja milloin minkäkin muun syyn vuoksi maastoilutaukoa ehti tulla useampi viikko ja sen kyllä huomasi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut, kun milloin mikäkin mörkö yritti vähintään syödä kotipihasta pois joutuneen hevosraukan. Onni on maastoilutaukojen jälkeen aina vähän ylihysterisointiin taipuvainen, mutta maastoilun säännöllistyttyä tilanne onneksi tasaantuu jo parin kerran jälkeen. Leppoisasta sunnuntaimaastosta en ehkä tälläkään kertaa siis lähtisi puhumaan, mutta eipähän ainakaan puuttunut jännitystä elämästä tältäkään päivältä. ;)