Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Jokunen postaus sitten mainitsin käyneeni ratsastamassa ainakin blogin vanhemmille lukijoille tuttua poni-herra Leeviä ja innostuttiin tuolloin ottamaan vähän hyppyjäkin. Edellisestä yhteisestä hyppykerrasta oli ehtinyt vierähtää jo reilusti päälle vuosi, eikä ponikaan tuona aikana ole montaa kertaa päässyt esteitä ylittelemään, joten intoa löytyi kuin pienestä kylästä. Leevin kanssa on aiemmin ollut vähän ongelmaa kieltelemisen kanssa, mutta nyt mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan ja hyvin menneistä hypyistä innostuneena päädyttiin ponin omistajan kanssa tutkimaan vähän lähialueen kisatarjontaa. Ajatuksena oli päästä vähän pyörähtämään jossain hakemassa mielenvirkistystä ja sopivat rataharjoitukset löytyivätkin Stable Parkilta Hämeenlinnasta, luokkana huima 60cm. Reissuun lähdettiin vaihteeksi lahjattomat treenaa-tyylillä ja tuon yhden hyppykerran lisäksi ei hyppyjä tullut otettua ja poninkin selässä käväisin vaan kerran vähän pyörimässä ilman satulaa.

Eilen sitten suuntasin töistä suoraan tallille ja Leevin ja tavaroiden ollessa kyydissä lähdettiin ajelemaan kohti Stable Parkia. Ajateltiin ensin, että aikataulun suhteen saattaa tulla aika tiukkaa, mutta loppupeleissä oltiin ensimmäisinä paikalla ja kerettiin rauhassa katsella ja ihmetellä. Laitettiin poni kuntoon ja hetken kuluttua pääsikin jo tutustumaan rataan. Rata oli kiva ja simppeli, yksi muuri ja vesimatto, mutta muuten tavallisia puomiesteitä.

Radan kävelyn jälkeen hyppäsin takaisin selkään ja lähdettiin maneesiin verkkaamaan. Leevi tiesi tasan tarkkaan mikä oli homman nimi ja poni oli jännittynyt ja pinkeä kuin mikä. Nauroinkin, että luojan kiitos tässä ei olla menossa koulustarttiin, kun ponin ratsastettavuus ei suoranaisesti hiponut ihan pilviä. Maneesista päästiin sitten kentälle verkkaamaan ja siellähän se kirjava tättähäärä sitten vallan innostuikin. Ensimmäisen verkkahypyn jälkeen en ehtinyt kissaa sanoa, kun tuo pieni poninretale vetäisi heti jalkojen koskettua maahan sellaiset jättimäiset köyryselkäpukit, että löysin alta aikayksikön itseni tekemästä lähempää maaperätutkimusta kentän pohjasta. Revettiin Leevin omistajan kanssa sellaiseen nauruun, että kaikki muut paikalla olijat varmaan ihmettelivät, että mitä hulluja nämä oikein on, eikä nauramisesta meinannut tulla loppua millään. Hepulikohtauksen hieman laannuttua sain itseni kammettua takaisin selkään ja palauttelemaan poninryökälettä ruotuun. Seuraavan hypyn jälkeen Leevi yritti vielä lähteä kokeilemaan jotain pukin tynkää, mutta tällä kertaa osasin varautua ja pienellä ärähdyksellä poni päätti luopua suunnitelmastaan.

Loppuverkka sujuikin sitten ilman kommelluksia ja hetken kuluttua päästiin aloittamaan rata, joka sujui kaikkien odotusten vastaisesti paremmin kuin hyvin ja nollilla päästiin maaliin. Leevi ei osoittanut pienintäkään epäröintiä yhdelläkään esteellä, vaan se oli ihan intopiukeana menossa. Poni ei vilkaissut edes vesimattoa, vaikkei ole sellaista montaa kertaa elämänsä aikana hypännyt. Yksi pieni pukki sieltä lensi jossain vaiheessa, mutta muuten Leevi oli oikeinkin siivosti ja suoritti kuin parempikin esteratsu. Kaikki puhtaan radan suorittaneet palkittiin, joten poni sai portilla suitsiinsa punavalkoisen ruusukkeen kotiin viemisiksi.

Että semmoinen reissu tällä kertaa. Kaikkea tuo poni keksiikin, niin hyvässä kuin pahassa. ;) Vähän sukellusharjoituksia, viihdettä katsojille ja nauramisesta kipeitä vatsalihaksia (ja ehkä pari muutakin hiukan kipeää paikkaa ilmalennon seurauksena, mutta mitäs pienistä... ;)). Kivaa oli kuitenkin ja sehän on pääasia! Ensimmäisiä kysymyksiä kotiin päin lähtiessä oli lähes yhteen ääneen lausuttu "koska mennään uudestaan?", joten eiköhän tässä vielä jossain päin käydä vähän hyppelemässä!