Syyskuuta on eletty tässä jo jokusen päivän verran ja se taitaa kai väistämättä tarkoittaa sitä, että kesä on virallisesti taakse jäänyttä elämää. Kesä oli tänä vuonna hieman normaalia lyhyempi ja tuntui olevan ohi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Vasta elokuussa saatiin nauttia hellepäivistä ja auringosta ja siksipä tuntuukin hullulta, että nyt eletään jo syksyä. Puut pudottavat lehtiään ja päivät ovat viilentyneet huomattavasti.
Mitä kesästä 2015 sitten jäi niin sanotusti käteen? Viime vuoden kesä oli tapahtumarikasta aikaa, ostettiin tila, tehtiin hiki hatussa talliprojektia, ajelin ympäri Etelä-Suomea etsimässä uutta hevosta, ostin Onnin, ponit muuttivat kotiin ja yritin nauttia jokaisesta hetkestä Fannyn kanssa, koska tiesin ettei niitä ollut enää paljon jäljellä. Edelliseen verrattuna tämä kesä on ollut hyvinkin rauhallinen, eikä mitään kummempia ole hevosasioiden suhteen tapahtunut, mutta muuten kylläkin.
|
Tytöt reissaa! |
Vaikka hevosten suhteen tilanne on pysynyt tasaisen muuttumattomana oli kesä 2015 noin muuten yksi parhaista ikinä. Alkukesä meni vielä vähän huonoilla fiiliksillä kevään vastoinkäymisten jälkeen, mutta heinäkuussa aloin päästä taas jaloilleni ja siitä se ilo vasta alkoikin. Aloitin lomani heinäkuun puolessa välissä ja heti ensimmäisellä viikolla lähdimme ystäväni kanssa pienelle roadtripille. Emme suunnitellut alkuun yhtään mihin menemme, puhumattakaan että olisimme varanneet valmiiksi yöpymispaikkoja, vaan lähdimme reissuun sillä mielellä, että katsotaan mitä vastaan tulee. Jos tienviitassa luki joku hauskan kuuloinen paikka, niin sinne mentiin.
Ensimmäisenä päivänä päädyimme muutaman pienemmän paikan kautta Poriin, jossa käytiin vähän shoppailemassa ja pyörimässä siellä täällä. Myös Yyteri tuli katsastettua, kun kumpikaan ei ollut siellä aiemmin käynyt. Illalla aloimme miettimään yöpymispaikkaa ja koska olimme ajatelleet lähteä seuraavaksi Naantalin ja Turun suuntaan, katselimme mitä siellä päin tai matkalla sinne olisi tarjolla. Emme haluneet majoittua tavallisessa hotellissa, joten katselimme hieman erilaisia vaihtoehtoja. Sopiva bed & breakfast-paikka löytyi Merikarvialta ja lähdimme ajelemaan sinne päin. Kiva uusi kokemus tuollainen erilainen majoitus ja tykättiin kummatkin todella paljon.
|
Paimiossa mansikkatilalla |
Matka jatkui heti aamusta ja suunta tosiaan Turkua kohti. Matkalla pyörähdettiin vielä Raumalla ja Naantalissa. Loppupäivän Turussa pyörittyämme tehtiin taas pientä suunnitelmaa siitä mihin päin seuraavana päivänä lähtisimme suuntaamaan ja olihan sitä tietysti Hankoon päästävä. Katselimme taas saman tyylistä majoitusta matkalta ja sopiva paikka löytyi Paimiosta mansikkatilalta, ihan keskeltä peltoja. Vaikka tykkäsimme kovasti jo Merikarvian paikasta oli tuo mansikkatila ihan mieletön paikka. Upeat maisemat ja löytyi niin uimalampi kuin pihasaunakin.
|
Hanko |
Seuraavana aamuna matka jatkui taas ja päämääränä tosiaan Hanko. Siellä hetken pyörittyämme suuntasimme Porvooseen ihastelemaan vanhaa kaupunkia ja ostamaan maailman parasta suklaata. Porvoo jäi viimeiseksi pysähdyspaikaksemme ja sieltä ajeltiin illalla väsyneinä, onnellisina ja monta muistoa rikkaampina kotia kohti. Mahtava reissu ja tarkoituksena olisi tehdä ensi kesänä samanlainen johonkin muualle päin Suomea.
|
Kesäpäivän viettoa Helsingissä |
Kesällä tuli nähtyä todella paljon kavereita, tehtyä yhtä sun toista ja tutustuttua moneen uuteen ihanaan ihmiseen. Oli niin mökkeilyä, beachin pelaamista, mansikoita, jätskiä kuin tanssimista aamuun asti. Heppailu kuului tietysti myös kesään, vaikkei siitä tässä tekstissä niin kovin puhutakaan. Onni on kyllä hoidettu ja ratsastettu ihan normaalisti koko kesän ajan, vaikka allekirjoittanut onkin huidellut vähän siellä sun täällä. ;)
|
Aamulenkki, aurinko ja yks aika onnellinen tyyppi <3 |
Kaikenkaikkiaan aivan mahtava kesä. Näillä fiiliksillä jaksaa taas pitkälle syksyyn!
Miten sun kesä sujui? Mikä jäi parhaiten mieleen?
Moikka! Sut on haastettu! http://unelmientoteuttamista.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-haaste.html :)
VastaaPoistaKiitos haasteesta! :)
Poista