sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ensimmäiset ulkoilut kolmeen viikkoon ja onnellinen poni

Fannylla oli eilen oikea onnen päivä sen päästessä kolmen viikon karsinassa kököttämisen jälkeen vihdoin taas pihalle. Sää ei olisi voinut olla paljon parempi ja poni pääsikin ihan nakupellenä tarhailemaan upeaan auringonpaisteeseen. Siellä se hönttipönttiäinen sitten seistä möllötti hölmistyneenä pikkupikku tarhassaan ja näytti niin kovin iloiselta<3

Eilinen tarhailu oli varmuuden vuoksi melko lyhytkestoinen ja tapahtui valvotusti, mutta koska poninen käyttäytyi kaikin puolin kiltisti ja rauhallisesti sai se tänään jäädä ulos jo useammaksi tunniksi. 

Myös meidän viiden minuutin päivittäiset talutteluhetket on eilen ja tänään suoritettu kentällä ja ilokseni Fanny kävelee jo paljon paremmin kuin alkuviikosta. Vielä olisi neljä päivää odottelua ennen kontrollia ja kieltämättä alkaa kyllä pieni jännitys jo hiipiä mieleen. Pitäkää peukkuja, että saataisiin hyviä uutisia! :) 



4 kommenttia:

  1. Peukut pystyssä täälläkin!

    VastaaPoista
  2. Löysin sun blogin hevostalli.netistä ja sait uuden lukijan (tosin bloglovinin kautta, mutta kuitenkin). Lähinnä tämä hevosesi tapaturma kiinnostaa ja se, miten se siitä kuntoutuu.

    Omalta hevoseltani murtui takasesta kinner syksyllä 2012, olin ostanut sen pari viikkoa aiemmin ja se saapui tapaturmaa edeltävänä päivänä uudelle tallille. Seuraavana päivänä se säikähti traktoria ja kaatui tarhassaan, jolloin kinner murtui. Tai ainakin näin epäillään, koska mitään muuta ei sattunut, missä olisi jalka osumaa saanut.

    Meidän kohdalla kävi sen verran ikävä tuuri, ettei hevosesta enää ole kuin seurahevoseksi. Kyllä se pientä köpöttelyä kestää, mutta alunperin suunnitellut kisa- ja valmentautumishaaveet jäivät kokonaan taka-alalle. :( Tosin, tamma on kyllä aika tyytyväinen ihan tossa nykyisessä virassaan, tai ainakin on pirteä ja liikkuu tarhassa kavereiden kanssa.

    Toivottavasti teillä on parempi tuuri! Halusin vaan jakaa meidän tarinan, ihan vaan, että täällä on yksi kohtalotoveri.

    http://hennamorko.blogspot.com (Blogissa nyt ei oo kauheesti juttua Gegasta ollutkaan, mutta linkkasinpa silti :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaot tarinanne, jollain lailla se kuitenkin aina lohduttaa, kun ei ole ainut jonka kohdalle tällaista on sattunut, vaikka tietysti olisi toivottavaa ettei tällaista tapahtuisi kenellekään.

      Niinhän siinä sitten kävi ettei meillä ollut sen parempi tuuri kuin teilläkään...

      Poista