Tänä kesänä...

Näin kesän alussa tapaan usein miettiä, että mitäs kaikkea kivaa sitä tänä kesänä oikein keksisikään ja nytkin pää on ollut täynnä kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia jo useamman viikon ajan, enkä malttaisi millään odottaa, että pääsen toteuttamaan näitä juttuja. En tiedä tuntuuko musta vaan, mutta tänä vuonna oon ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen innoissani ja fiiliksissä näistä ihanista (toivottavasti) lämpimistä ja upeista tulevista kuukausista.

Osaltaan tähän intoiluun vaikuttaa varmasti se, että tänä kesänä mä olen vapaa tekemään mitä vaan. Siis ihan mitä vaan, aika hullua. Ollessani vielä hevosen omistaja rajoitti se luonnollisesti paljon menojani, sillä tallilta on ollut vähän hankala olla poissa ihan jo sen takia, että hoitajia ja liikuttajia reissujen ajaksi ei ole ollut ainakaan liikaa tarjolla. Lisäksi kisakausi on Suomessa parhaimmillaan kesällä ja jos halusit kisata tarkoitti tämä sitä, että sitten tokikin myös treenattiin. Näistä syistä kaikenlaiset reissut ovat olleet melko vähissä edellisinä vuosina. Eikä sillä, en tosiaankaan valita, olen nauttinut täysillä hikisistä treeneistä, valmennuksista, kisoista ja ihanista hevoskesistä tallilla, mutta koska elämä on nyt aivan erilaista näin hevosettomana aion ottaa ilon irti tästä täysin uudenlaisesta kesästä ja katsoa minkälaisista seikkailuista sitä itsensä oikein löytääkään.

Hevosetonta kesää en tietenkään aio viettää, vaan hevoset tulevat toivottavasti olemaan iso osa kesääni, mutta aika saa näyttää kuinka iso osa ja millä tavalla. Tässä kuitenkin vähän kesäsuunnitelmia, niin hevosellisia kuin hevosettomiakin. 

1. Hevosten uittaminen

Olen uittanut hevosta vain pari kertaa tähän mennessä ja tästäkin on jo vuosia aikaa. Jos uittamiseen ei muuten tule mahdollisuutta, niin olisi kiva kuskata meidän ponit jonnekin sopivalle lätäkölle ja käydä siellä vähän polskimassa. 

2. Reissu Suomen rajojen ulkopuolelle

Muutamaan vuoteen ei ole tullut käytyä missään ulkomailla, joten reissu jonnekin päin maailmaa olisi erittäin toivottu. Ihan vaikka lyhytkin reissu esimerkiksi Tallinnaa ihastelemaan olisi oikein kivaa vaihtelua. 

3. Ratsasta niin paljon kuin voit

Ratsastusinto hipoo edelleen pilviä ja olisi mahtavaa jos kesällä pääsisi paljon hevosen selkään. Ihan huippua olisi varsinkin se, jos pääsisi kokeilemaan mahdollisimman paljon uusia hevosia. Jokaiseen mahdolliseen tarjoukseen täytyy siis tarttua.

4. Hyppää esteitä

Edellisestä hyppykerrasta on jo aivan liian kauan ja vanha tuttu hyppykammo alkaa varmasti nostaa pian päätään mikäli tauko venyy kovin pitkäksi, joten jonkunlaista loikkimista olisi kohtapuoliin suotavaa hieman harrastaa.

5. Treenaa monipuolisesti

Pyöräilyä, porrastreenejä, salia, juoksua, uusia lajeja! Kaikkea mitä milloinkin tekee mieli!

6. Jäätelöä, paljon jäätelöä

Jotta elämässä pysyy tietty balanssi, täytyy urheilun lisäksi syödä jäätelöä ja mielellään paljon. Tavoitteena tietysti maistella mahdollisimma monia eri makuja. ;)

7. Osallistu kisoihin

Viime kesä oli ensimmäinen vuosikausiin, johon ei sisältynyt yhtiäkään kilpailuja ja pakko myöntää, että kaipasin kisoja enemmän kuin tahdoin edes itselleni myöntää, sitä tunnelmaa, jännitystä ja ihan kaikkea. Tämä kohta on vähän haastava, kun tällä hetkellä mitään vakituisia hevoskuvioita ei ole, mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan.

8. Käy hevostapahtumissa

Viime vuonna ei tullut käytyä oikeastaan missään, olinko kisaturistina ehkä kaksi kertaa koko kesän aikana ja nekin kerrat vain katsomassa tuttujen suorituksia lähialueen pikkukisoissa. Tänä kesänä asia täytyy korjata ja isommista kisoista ainakin Finnderby, Seahorseweek ja Suokkien kuninkaalliset olisi pakko päästä katsomaan. Näiden lisäksi sitten tietysti myös niitä ihan tavallisia pienempiä kisoja. 

9. Yöuinti

Tämä on pitänyt toteuttaa jo useamman vuoden ajan, joten josko jo tänä kesänä?

10. Käy piknikillä

Mielellään useampaan kertaan. Aurinko, piknik-eväät ja hyvä seura. Oioi!

11. Ulkoiluta kameraa ahkerasti

Edellinen kamerani hajosi viime vuonna sopivasti heti kesän alussa ja uuden sain hommattua vasta syksyllä, joten tänä kesänä kameraa on ehdottomasti ulkoilutettava paljon. Onpahan pitkän talven ajaksi sitten taltioituna ihania kesäisiä hetkiä joita fiilistellä. <3

12. Reissaa pitkin Suomea

Ihan täältä Suomen rajojen sisäpuoleltakin löytyy mielenkiintoisia ja upeita paikkoja ja näitä olisi tarkoitus päästä ihastelemaan ja kiertelemään. Ensimmäinen reissu onkin jo ensi viikolla, kun lähdetään porukalla Kalajoen hiekoilla pelaamaan beachfutista Suomen suurimpaan beachfutisturnaukseen. Aiemmin ei ole koskaan tullut tuolla käytyä, joten odotan jo todella innoissani! Tämän lisäksi ehdottomia reissukohteita olisivat ainakin Porvoo, Hanko ja Tampere. Huvipuistoissa ei ole tullut muutamaan vuoteen käytyä ollenkaan, joten Linnanmäki tai Särkänniemi löytyvät myös reissulistalta. 

13. Mökkeile aina kun mahdollista

Viime vuosina olen ehtinyt mökkeillä luvattoman vähän, vaikka mökki omasta takaa löytyykin, joten tänä kesänä toiveissa on viettää mahdollisimman paljon aikaa niin omalla kuin muidenkin mökeillä. Onko paljon parempaa, kuin aamupalan syöminen laiturin nokassa hiljaisena, aurinkoisena ja lämpimänä aamuna tyyntä järven pintaa katsellen? 

14. Tutustu uusiin ihmisiin

Kesä on parasta aikaa tutustua uusiin ihmisiin, kun porukka kömpii pitkän ja pimeän talven jälkeen koloistaan jälleen ihmisten ilmoille. Mä tykkään ihan mielettömän paljon uusiin tyyppeihin tutustumisesta ja tänä kesänä toivon mukaan törmään taas moniin uusiin huikeisiin persooniin. 

15. Lähde mukaan kaikkeen uuteen ja jännittävään

Jos joku ehdottaa jotain reissua, tekemistä tai mitä tahansa muuta pitää tähän ehdottomasti lähteä miettimättä mukaan. Parhaat jutut tapahtuu aina ihan extemporee hetken mielijohteesta!

Siinäpä niitä nyt olisi, katsotaan sitten syksyllä kuinka moni näistä toteutui. Toivon mukaan tietysti kaikki. Oioioi, mulla on vahva tunne, että tästä kesästä tulee paras ikinä! 

Miltä sun kesäsuunnitelmat näyttää? Löytyykö samoja kun tältä listalta? Olisko sulla ehkä myös vinkata joitain must see-paikkoja tai tapahtumia, joita en ole itse keksinyt? :)

Kesäkuun aamujumppa

Kesä, aurinko, hyvä seura ja aamujumppa pienen kirjavan kanssa. Sanoisinko, että ei voi tulla kovin huono päivä näillä lähtökohdilla. 

Aurinkoista alkavaa kesäkuuta! <3

Hei mä ratsastan taas!

Voin kertoa, että täällä on tällä hetkellä yksi hyvin onnellinen heppatyttö. Viime viikon lopulla pääsin kuin pääsinkin vihdoin taas ratsastamaan ja vielä oikein kolme kertaa, ihan huippua! Alkuviikko meni ihan täpinöissä, sillä ratsastukset oli sovittu perjantaille ja sunnuntaille. Oli ihan sellainen innokas heppatyttö
10 v-olo, kun en melkein olisi malttanut housuissani pysyä näitä ratsastuksia odotellessani.
Täytyy kyllä todeta, että muutaman kuukauden tauko teki enemmän kuin hyvää.

Perjantain ratsuista en ala sen kummemmin tarinoimaan, kun näiltä ratsastuksilta ei löydy mitään materiaalia, mutta sen verran sanottakoon, että ratsuina oli niin uutta tuttavuutta, kuin jo hyvinkin tuttua ja turvallista kirjavaa ponin palleroa.

Sunnuntaina koitti kuitenkin vierailu, joka oli se kaikista odotetuin. Viime postauksessa kerroin kaipailevani hevosen selkään ja ihana Anu laittoikin sitten kommenttia, että hänen Vihrullaan saisi tulla ratsastamaan. Anun kanssa olemme lukeneet toistemme blogeja muistaakseni aikalailla siitä asti, kun aloin bloggaamaan ja kisoissakin olemme pariin kertaan törmänneet joitakin vuosia sitten. Nyt päästiin kuitenkin toteuttamaan ensimmäinen tällainen kunnon vierailu, josta olin enemmän kuin innoissani. Intoa lisäsi entisestäänkin vielä se, että pääsin näkemään Vihrun viime kesäisen varsan Elviiran, jonka elämää olen saanut seurata sen ensimetreiltä asti Anun blogin kautta.

Tallille saapuessani Anu oli Elviiran kanssa pihalla vastassa ja ensitöikseni kummastelinkin sitä kuinka isoksi Elkku oli jo kasvanut. On se hassua miten nopeasti aika kuluu, vastahan sitä juuri blogissa jännättiin ja odotettiin varsaa syntyväksi... Siinä hetken höpötettyämme käytiin viemässä Elviira laitumelle ja otettiin Vihru vuorostaan mukaamme.

Kuntoonlaiton jälkeen suuntasimme kentälle ja totesinkin siinä Anulle, että eipä ole tullut suomenhevosen selässä istuttua aikoihin. Edellinen kerta oli suunnilleen kolme vuotta sitten, kun ratsastelin jokusen kerran Leevin omistajan silloista suokkinuorukaista, joka oli vasta ratsun uransa alussa. Aika vähän on tullut suokeilla ihan ylipäätäänkin ratsastettua, mutta jotenkin niissä on aina ollut se oma viehätyksensä.

Myös Vihru osoittautui oikeinkin mukavaksi tuttavuudeksi ja tykkäsin siitä kyllä tosi kovasti. Alkuun meno oli vähän jäykähköä, mutta laukan jälkeen heppanen alkoi vertyä ja ryhtiäkin löytyä kivasti. Ravissa tuli tosi kivan tuntuista pätkää ja laukkakin lähti pyörimään ihan erilailla. Vihru oli mukavan kevyt ratsastaa ja erityiskiitosta täytyy antaa kyllä sen työmotivaatiosta ja mutkattomasta luonteesta. Onnin jälkeen osaa kyllä arvostaa sitä, ettei koko ajan tarvitse miettiä mitä mörköjä hevonen näkee seuraavaksi ja mihin ilmansuuntaan se pompahtaa. Mitään kummoisempia sirkustemppuja ei tehty, ihan perushommia vaan, mutta ai että kun oli kivaa. Aivan ihana tamma-mamma!

Elviira päiväunilla

Oli kyllä oikein mukava reissu ja muutama tunti hujahti todella äkkiä. Juttua riitti ja sääkin oli mitä parhain. Anulle iso kiitos kun sain käydä vierailulla, toivottavasti kerta ei jäänyt viimeiseksi! :)

Kun iso osa susta puuttuu

Edellisessä postauksessa sanoin kertovani myöhemmin ajatuksiani koskien harrastukseni jatkoa ja nyt olisi aika avata vähän sitä, että mitä kaikkea tuolla pään sisällä on oikein liikkunut viimeisten kuukausien aikana tätä asiaa koskien.

Kuten tuli aiemmin todettua päätin Onnin myytyäni, etten hetkeen uhraa ajatustakaan sille, että miten tästä eteenpäin hevostelun suhteen. Vaikka asiaa ei ollut tarkoitus pohtia, niin kyllähän se silti mielessä pyöri, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Se mitä olen ymmärtänyt on, että tein päätöksen Onnin myymisestä turhan myöhään. Olin hakannut päätäni seinään jo aivan liian kauan, menettänyt motivaationi eikä ratsastaminen ollut sitä innostavaa, inspiroivaa ja mukavaa harrastamista mitä sen pitäisi olla. Kivasta harrastuksesta oli tullut kaikkea muuta kuin kivaa. Tästä johtuen olin Onnista luovuttuani väsynyt ja kyllästynyt koko touhuun. Ei tehnyt tippaakaan mieli hevosen selkään. Ajattelin jopa, että lopettaisin ratsastuksen kokonaan. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun harkitsin tätä vaihtoehtoa. Tiesin kuitenkin etten voisi olla kokonaan ilman hevosia, joten ajattelin roolini olevan jatkossa lähinnä ehkä kisakuski ja muu yleinen avustaja Iinan hevoshommissa. Kisoja voisi välillä käydä katsomassa ja rapsuttelemassa tuttujen hevosia ja siinä se.

Pyh ja pah. Ensimmäiset viikot menivätkin aikalailla noissa ajatuksissa ja keskityin vaan nauttimaan kaikesta muusta, mutta pikkuhiljaa mieleen pyrki enemmän ja enemmän viesti siitä, että jotain tärkeää puuttuu. Tuota oloa on vaikea selittää, mutta sen tietynlaisen tyhjiön vain tuntee jossain sisällään hyvin selvästi.

Sitten tuli vielä tuo ihana lämpö, josta pääsimme hetken aikaa nauttimaan. Facebook täyttyi heppatuttujen kesäisistä kuvista hevosineen, treenejä auringossa, kisoja, syöttelyä ja milloin mitäkin. Tuli niin ikävä tuota kaikkea, että tuntui jo ihan fyysisestikin pahalta. Ihmismieli on hullu ja hevoshullu on vielä astetta hullumpi, niin tässä on saanut käydä aikamoista taistelua mielessään. Olen naurattanut äitiä ja kaikkia muitakin perheenjäseniä esittelemällä milloin mitäkin ihania myynnissä olevia SHETLANNINPONEJA. Jep, niitäpä juurikin, koska "kyllähän sellainen pieni poni helposti menisi tuolla pihatossa noiden muiden kanssa, eikä tulisi edes kovin kalliiksi. Eikä sen treenaamisesta ja liikutuksesta tarvitsisi ottaa stressiä..." Kuten todettua, ihmismieli on hullu. Vielä olen kuitenkin pystynyt malttamaan mieleni. ;)

Palatakseni kuitenkin takaisin todellisuuteen en voi väittää ettenkö haluaisi omistaa hevosta. Onnin myymistä en kadu edelleenkään, sillä se ei ollut minulle sopiva hevonen. Tiedän kuitenkin kuinka paljon tämä harrastus antaa silloin, kun sulla on täysin itsellesi sopiva hevonen. Tiedän millaista on kokea niitä mahtavia onnistumisen fiiliksiä, joita sä et vaan saa mistään muualta. Tiedän millaista on, kun sydän pakahtuu onnesta ja rakkaudesta joka kerta kun sä menet tallille ja näet sen tietyn hevosen. Tiedän millaista on, kun sä et malttaisi lopettaa ratsastusta ollenkaan tai et jaksaisi odottaa, että pääset taas selkään. Olen kokenut tuon kaiken ja sitä mulla on kova ikävä.

Fakta kuitenkin on se, että tällä hetkellä mulla ei ole mahdollisuutta omaan hevoseen. Suurin syy on se ettei mun kaupan kassatädin palkallani ole mahdollista pitää hevosta ja päästä harrastamaan siinä määrin kuin tahtoisin. Ratsastuksen suhteen olen aina halunnut kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista, valmentautua ja päästä kisaamaan. Kuten jokainen tietää ei se todellakaan ole ilmaista. Valmennustunti maksaa useita kymppejä ja jo yksi kisareissu tulee bensoineen, lähtömaksuineen ja muine kuluineen maksamaan helposti lähemmäs satasen.

Onnin myymiseen asti kituuttelin pienellä palkallani, mutta lopulta oli pakko myöntää, ettei siinä ollut enää mitään järkeä. Pystyin valmentautumaan harvemmin ja harvemmin ja kisat sai unohtaa kokonaan. Stressasin itseni kipeäksi. Hevosesta oli pakko luopua, itseni takia. Tässä elämäntilanteessa en enää lähtisi uudestaan tuohon samaan. Jotta pystyisin joskus taas omistamaan hevosen vaatisi se sitä, että tienaisin paljon enemmän kuin nyt. En kuitenkaan edelleenkään ole keksinyt mikä se mun juttuni olisi, joten muutoksia asian suhteen ei lähivuosina varmaankaan ole tiedossa. Tämän lisäksi tiedän nyt myös omat rajani, joten jos vielä hankkisin hevosen tarkoittaisi se sitä, että paljon muuta täytyisi karsia pois, muun muassa muut harrastukseni etten taas väsyttäisi itseäni stressaamalla siitä etten ehdi tehdä kaikkea. Toivon kuitenkin, että vielä jonakin päivänä tilanne olisi sellainen, että pystyisin jälleen hankkimaan hevosen.

Mites sitten nyt tämän harrastuksen kanssa? Tällä hetkellä mun tekee vaan ihan tosi kovasti mieli ratsastaa. Jotenkin on nyt sellainen olo, että olisi kiva päästä kokeilemaan mahdollisimman erilaisia hevosia. Eli jos joku siellä ruudun toisella puolella sattuu tarvitsemaan ratsastusapua ihan vaikka vain yhtenä päivänä, uskaltaisi päästää mut hevosensa selkään ja asuu vielä suhteellisen lähellä Riihimäkeä, niin viestiä saa laittaa tulemaan. Pidempikään matka ei toki ole mikään este. Näin parin ratsastamattoman kuukauden jälkeen en voi luvata pysyväni kyydissä tai osaavani tehdä siellä oikein mitään muutakaan järkevää, mutta parhaani varmasti yritän. ;)

Näin lopuksi täytyy vielä sanoa, että omien mielenliikkeiden seuraaminen tämän hevostelun jatkamisen suhteen on ollut kyllä hyvin mielenkiintoista. Olen aina tiennyt olevani luonteeltani aikamoinen tuuliviiri, mutta nyt nämä hetkessä muuttuvat ajatukset ovat yllättäneet jopa itseni. Ei tässä kai voi muuta todeta kuin että kerran heppatyttö, aina heppatyttö.

Kivaa viikonloppua! :)  

Vähän poneilua ja vähän enemmän kaikkea muuta

Blogissa on viime aikoina ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla, joten lienee paikallaan päivittää vähän kuulumisia tähän väliin. 

Huh, kylläpä aika kuluu käsittämättömän nopeasti, hetki sitten tuli kuluneeksi jo yli kaksi kuukautta Onnin myymisestä. Tuona aikana on tapahtunut yhtä sun toista ja pää on niin täynnä ajatuksia ja asiaa etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin. Kirjoitustauko ei myöskään varsinaisesti helpota asiaa, mutta katsotaan josko tästä jokusen järkevänkin kuuloisen rivin saisi aikaiseksi.

Laittaessani Onnin myyntiin mietin todella paljon sitä, että teenkö varmasti oikean ratkaisun. Mietin satoja kertoja tulenko katumaan tuosta mahtavasta hevosesta luopumista. Nyt kun aikaa on kulunut en voi kuin todeta, että päätös ei olisi voinut olla oikeampi. Se oli oikea hevosen kannalta, mutta ennen kaikkea itseni kannalta.

Vasta nyt hevosetonta arkea vietettyäni olen tajunnut kuinka loppuun olin itseni ajanut. Liikaa tehtävää ja liian vähän aikaa. Vuosien paikasta toiseen juokseminen, huoli ja stressaaminen. Parin vuoden sisällä pahimpia menetyksiä ja vastoinkäymisiä, joita olen koskaan joutunut kokemaan. Voin kertoa että siinä on ollut ehkä vähän liikaa kestettävää pienelle ihmiselle, vaikken sitä itsekään ole tajunnut tai ainakaan suostunut myöntämään. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei ole ollenkaan ihme, että lopulta voimat loppuivat ja terveyskin alkoi pettää.

Myynnin jälkeen olen käynyt tallilla tasan kerran ja se oli silloin kun kävin siivoamassa kaappini ja hakemassa tavarani pois. Olin ollut tallilta vasta viikon pois, mutta silti kaikki tuntui erilaiselta. Kurkkasin ovelta tyhjillään olevaan maneesiin ja tajusin, etten voisikaan noin vaan laittaa hevosta kuntoon ja lähteä ratsastamaan. Muistan tuon saman ajatuksen siltä ajalta, kun olin juuri myynyt Kinkun. Kentällä koiraa juoksuttaessani ihastelin keväisen auringon osittain sulattamaa kenttää ja tajusin, että siinäkään en enää pääsisi ratsastamaan. Kun olin saanut omaisuuteni tungettua autoon menin vielä moikkaamaan Onnia. Kävelin tarhalle, pujahdin portin alta ja odotin kunnes O tuli luokseni. Rapsutin ruunaa ja höpötin sille jotain yhtä turhaa kuin yleensäkin ja samassa mieleeni nousi kysymys, että voinkohan edes tehdä näin, ei tämä ole enää minun hevoseni. Hölmöjä ajatuksia.

Kun kaupat Onnista oli tehty päätin etten hetkeen uhraa ajatustakaan sille miten harrastukseni tulee jatkumaan. Tiesin että olen totaalisen tauon tarpeessa, mutta tauon laatu ja pituus oli yhtä suurta kysymysmerkkiä. Tuon tavaroiden hakemisen jälkeen meni muutama viikko kokonaan ilman hevosia, kunnes yhtenä päivänä se iski. Hevosikävä. Ajoin meille maalle ja hätistelin Iinan  kanssani siivoamaan pihattoa. Oikein nauratti kuinka iloiseksi sitä tuli ihan vain siitä, että pääsi lappamaan sitä itseään ja nuuskuttelemaan poneja. Pari päivää tästä käväisin myös Poppiksen selässä ensimmäistä kertaa sen meillä olo aikana. P:llä ratsastus on ollut suunnitelmissa jo kauan ja vihdoin ja viimein se saatiin toteutettua. Pelto oli edeltävien päivien sateista johtuen aika märkä eikä siinä voinut kävelyn lisäksi ottaa kuin pieniä pätkiä ravia, mutta pääsipä edes vähän ratsastamaan.

Tuota P:n kanssa hölkkäilyä lukuunottamatta muuten en olekaan sitten hevosen selässä käynyt. Into ratsastamaan alkaa olla jo melko kova ja pikkuhiljaa tarvitsisi varmaan alkaa tekemään jotain asian eteen. Olen vähän tässä pohdiskellut miten harrastukseni mahdollisesti tästä jatkuu, mutta siitä en ala tässä sen enempiä jaarittelemaan, vaan säästän ne pohdinnat omaan postaukseensa.

Tämän sekavaakin sekavamman postauksen jälkeen taidan vain tyytyä toteamaan, että tänne kuuluu oikein hyvää. Edelleen eletään entistä huolettomampaa arkea ja nautitaan elämästä. Olen keskittynyt täysillä itseeni ja tehnyt kaikkia kivoja juttuja. Viime viikot ovat sisältäneet paljon aikaa ystävien kanssa, uusiin mahtaviin ihmisiin tutustumista, paljuilua, vuoden ensimmäiset beachin peluut, treenejä, aurinkoa ja kaikkea muutakin ihanaa. Voisko aina olla kesä ja lämmintä?

Palaan asiaan myöhemmin toivottavasti vähän enemmän ajatusta sisältävän tekstin muodossa, tämä oli nyt ehkä enemmänkin tällainen puskista huutelu, että kyllä täällä vielä elossa ollaan.

Oikein ihanaa kesän alkua jokaiselle teistä! <3

Miltä nyt tuntuu?

Lähes kaksi viikkoa hevosettomana takana. Miltä nyt sitten tuntuu? Tämä on kysymys, johon ole saanut vastata jo useamman kerran.  

Päällimäisenä tunnen suurta helpotusta ja vapautta. Sain ensimmäisen hevoseni melko tarkalleen 13 vuotta sitten ja siitä lähtien minulla on ollut paria lyhyttä joidenkin kuukausien taukoa lukuunottamatta kokoajan vähintään yksi hevonen, joko oma tai sitten ylläpitohevonen. Hevoseni eivät ole asuneet täysihoitotalleissa vaan alkuvuosina ns. omahoitotalleissa, omassa tallissa vielä kotona asuessani ja viimeiset vuodet puolihoitotalleissa. Tämä tarkoittaa sitä, että aikaa tallilla on saanut viettää aina monta tuntia päivässä. Yhden hevosen omistajana normaali tallilla vietetty aika oli n. kolme tuntia päivässä silloin kun ratsasti, siivosi karsinan, teki ruuat ja hoisi muut normaalit päivittäiset asiat. Hevosen omistaminen on sitova ja aikaa vievä harrastus, kuten varmasti kaikki tiedämme.

Mitäs sitten tapahtuu, kun päivässä onkin yhtäkkiä tuo muutama tunti lisää aikaa, ihan tuosta vaan? Kun on monta vuotta juossut kodin, työpaikan ja tallin väliä ja yrittänyt mahduttaa mukaan vielä kaikenlaisia muitakin tarpeellisia menoja ovat viimeiset pari viikkoa tuntuneet todella rauhallisilta entiseen verrattuna. Stressitasot ovat laskeneet kohisten ja alan pikkuhiljaa päästä eroon päässä kokoajan jyskyttävästä kiireen tunnusta. Olen ehtinyt nähdä ystäviä, tehnyt pitkiä lenkkejä koiran kanssa, pystynyt panostamaan enemmän saliharrastukseeni ja aikaa on jäänyt paljon pelkälle olemiselle. Tämä on kai sitä paljon puhuttua normaalien ihmisten elämää? ;)

Lisääntyneen vapaa-ajan lisäksi olen säästynyt murehtumiselta. Ei ole tarvinnut miettiä onko Onni taas telonut itseään ja saanut vekkejä tarhariennoissa, onko tarhakaveri tai Onni itse päättänyt tuunata ulkoloimen uuteen uskoon tai onko kenkä irti. Ei tarvitse miettiä seuraavia kengityksiä, hierontoja, kiropraktikkoja ja niihin kuluvia satalappusia. Melko stressitöntä ja aika mukavaa, sanoisinko. 

Pisin aikani ilman hevosta on ollut kahdeksan kuukautta, se on aika joka Kinkun myynnistä meni siihen, kun Fanny tuli takaisin elämääni. Muistan silloinkin tämän alkuhuuman, ihanan vapauden tunteen. Muistan kuitenkin myös sen, kuinka se ei kestänyt ikuisesti. Joidenkin kuukausien kuluttua mieleeni hiipi salakavala tunne, joka kertoi, että jotain oleellista puuttui. Työnsin sinnikkäästi tuon tunteen jonnekin mieleni perimmäiseen nurkkaan, mutta sieltä se kerta toisensa jälkeen saapui muistuttelemaan olemassaolostaan. En kuunnellut sitä, minulla ei ollut aikomustakaan hankkia uutta hevosta. Olin vakaasti päättänyt jatkaa harrastustani stressittömämmällä tavalla, muiden hevosia ratsastaen. Olisin varmasti pysynyt tässä päätöksessäni vielä pidemmän aikaa, mutta kohtalo päätti toisin ja Fanny saapui takaisin elämääni. Vaikka asiat menivät lopulta niin kuin menivät en ole katunut hetkeäkään sitä, että tein ponista kaupat. Tuosta päivästä alkoi elämäni onnellisin aika, onnellisimmat kuukaudet, joita koskaan olen saanut kokea. 

Kirjoitin blogiin tuolloin kesällä 2013 ajatuksiani ajasta ilman hevosta, halutessasi pääset lukemaan kyseisen postauksen tästä. 

Voi olla, että myös tällä kertaa tuo tuttu kalvava tunne saapuu häiritsemään mieltäni tämän ensihuuman haihduttua. Olosuhteiden ja kaikkien muiden miljoonien syiden vuoksi hevosen osto ei kuitenkaan ole ajatuksissa, joten saattaa olla, että joidenkin kuukausien kuluttua testataan toden teolla ihmisluonteen kestävyyttä.  

Words will never be enough to thank you for everything

Niin siinä sitten kävi, että Onni siirtyi eilen uudelle omistajalle. Myynnin suhteen kaikki kävi niin totaalisen parhaalla mahdollisella tavalla, ettei paremmin olisi voinut käydä, Onnin vuokraaja päätti nimittäin ostaa sen. Näin ollen O saa jatkaa elämäänsä tutun ihmisen kanssa ja kaiken lisäksi vielä omalla kotitallillaan, joten muutokset sen elämän suhteen pysyvät melko pieninä. Voisiko sitä enempää edes toivoa?

Itselleni tämä koko myymisprosessi ei luonnollisestikaan ollut mikään helppo juttu ja tunteet ehtivät vaihdella laidasta laitaan. Vielä myynti-ilmoituksen julkaistuani pohdin pohtimistani teinkö sittenkään oikean ratkaisun ja olin monta kertaa päivässä poistamassa jo koko ilmoituksen. Ahdisti, kun ihmiset olivat kiinnostuneita Onnista ja laittelivat viestiä. Ahdisti, kun mietin miten voisin olla varma, että O pääsisi parhaaseen mahdolliseen kotiin, eikä minun tarvitsisi murehtia onko sillä kaikki hyvin. Välillä ahdisti niin, ettei edes työn teosta tuntunut tulevan mitään ja pari yötä meni sängyssä pyöriessä. Tiesin kuitenkin, ettei minulla ollut vaihtoehtoja myynnin suhteen. 

Kaikki muuttui jokunen päivä ilmoituksen julkaisun jälkeen, kun Onnin vuokraaja laittoi yllättäen viestiä, että hän yrittää järjestellä asiansa niin, että pystyisi ostamaan O:n itselleen. Olin kuin puulla päähän lyöty ja mietin voiko näin hyvä tuuri osua edes kohdalle. Asiat lähtivät rullaamaan eteenpäin ja eilen eläinlääkärin käytyä tekemässä ostotarkastuksen vaihtoi heppanen sitten omistajaa. 

Tällä hetkellä olo on hieman haikea, mutta olen niin onnellinen, että Onni pääsi parhaaseen mahdolliseen kotiin. Sen suhteen ei tarvitse murehtia, joten saan nukkua yöni rauhassa. Parasta tässä on se, että ikävän yltyessä liian suureksi pystyn hurauttamaan reilussa viidessä minuutissa moikkaamaan tuota pientä höpsöä. 

Mites sitten tästä eteenpäin? Miettiikö joku siellä mahdollisesti miten harrastukseni jatkuu, vai jatkuuko se? Mietiskeleekö joku mikä tämän blogin kohtalo on? 

Harrastus varmasti jatkuu tavalla tai toisella. Kun on elänyt ja hengittänyt tätä hevosarkea suurimman osan elämästään ei tätä niin vaan lopeteta. Omasta hevosesta luopumisen myötä tapa harrastaa muuttuu luonnollisesti todella paljon, mutta aika saa näyttää millä tavalla hevoshommat osaltani jatkuvat. Nyt aion kuitenkin hetken hengähtää, totutella tähän uudenlaiseen arkeeni ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Niin ja mites sitten tämä blogi? Blogi jatkaa päivittymistään silloin kun halu kirjoittaa iskee, joten blogi ei ole menossa minnekään. Aiheista en sen tarkemmin osaa sanoa, mutta todennäköisesti luvassa on tuttuun tapaan edelleen pohdiskelevampia postauksia milloin mistäkin, postauksia meidän muista otuksista ja talliprojektin suhteenkin yritän jotain kirjoitella aina, kun edistystä sen suhteen tapahtuu. Mielessä on paljon ajatuksia yhdestä jos toisestakin asiasta ja Onni, kuten myös Fanny pysyvät edelleen mukana blogin teksteissä.