Fyssaria, kiropraktikkoa ja fasciakäsittelyä

Takana on todella kiireinen lokakuu, mutta nyt saan vihdoin huokaista ja elämä alkaa palata taas normaaleille raiteilleen. Viime kuussa olin oman työni lisäksi tuuraamassa toisessa kaupassa muutaman viikon ja tämän takia aika oli totaalisen kortilla. Useampana päivänä lähdin aamulla puoli kahdeksan aikoihin ja pääsin kotiin takaisin yhdeksän jälkeen illalla, joten eipä tarvinnut miettiä miten sitä aikansa kuluttaisi. Tämän lisäksi Onnin vararatsastaja muutti muille maille, joten pientä sumplimista on ollut aikataulujen suhteen, että kaiken on ehtinyt tekemään. Blogi oli usein mielessä ja postauksiakin olisi ihan jonoksi asti, mutta aikaa kirjoitteluun ei yksinkertaisesti ole ollut.

Näiden viikkojen aikana olemme etsineet apuja Onnin liikumiseen ja ratsastuksellisiin ongelmiin niin fyssarin, kiropraktikon kuin fasciahoitajankin toimesta.

Ensimmäisenä tämän "huoltorupeaman" aloitti hevosfysioterapeutti Fanny Littorin, josta olin kuullut paljon hyvää. Fanny kävi ensin koko hevosen läpi ja halusi sen jälkeen nähdä Onnin liikkeessä. Pyöritin O:ta hetken liinassa kumpaankin suuntaan ympyrää pienentäen ja suurentaen ja tämän jälkeen käsittelyä taas jatkettiin. Lihaksistosta ei löytynyt kummempaa huomautettavaa, mutta syyn ongelmiin Fanny paikansi oikeaan istuinkyhmyyn aivan hännän viereen, josta löytyi vanha vamma, jonka käsittelyyn Onni reagoi. Hoidoksi Arnikaa ennen ratsastusta, Voltarenia ratsastuksen jälkeen ja myöhemmässä vaiheessa laseria. Vamma ei vaadi liikutuksen suhteen muutoksia ja Fanny totesikin ettei tämä ole mikään levolla paraneva vaiva ja on ollut Onnilla varmasti jo kauan. Myös ruokintaan tuli muutosta.

Suunnilleen viikko fyssarin käynnin jälkeen oli vuorossa kiropraktikon käsittely, kun saksalainen Geert kävi jälleen tallillamme. Onni on käsitelty Geertin toimesta aiemmin kaksi kertaa viime syksynä ja varsinkin ensimmäisellä kerralla rangasta löytyi paljon korjattavaa. Tällä kertaa ei löytynyt mitään isoa vikaa, mutta sen sijaan useita pieniä juttuja kyllä. Selässä rangan oikealla puolella oli neljä kohtaa, joita korjattiin ja tämän lisäksi suoristettiin vasemmalle vinossa ollut ristiluu. Nämä selittävät hyvin pitkälle sitä miksi Onni on ollut niin järjettömän vino.

Kiropraktikon käsittelyn jälkeen pidin Onnilla kevyen viikon, että se pääsi palautumaan kunnolla hoidoista. Korjauksien jälkeen ottaa aina oman aikansa, että kroppa löytää uudelleen tasapainonsa, joten annoin suosiolla muutaman vapaapäivän ja sen jälkeen juoksuttelin vaan rennosti jokusen kerran ennen kuin jatkettiin taas treenejä.

Viimeisimpänä Onnilla oli fasciakäsittely tämän viikon tiistaina. Isoin löydös oli oikeassa takapolvessa, johon koskiessa O ilmoitti hyvin selkeästi, että nyt ei muuten tunnu kivalta. Kaikki lihakset polven ympäriltä olivat aivan jumissa. Tuona samaisena päivänä Onnilla oli ollut vieruskaverin kanssa tarhassa päivällä kunnon rallit ja se oli ratsastaessakin huonompi ja jumisempi kuin kuukausiin, niin tiedä sitten oliko tuo ongelma polvessa tästä johtuva uusi juttu vai onko se ollut jo pidempään ja osasyynä ratsastuksellisiin ongelmiin, joita meillä on ollut. Hoitona tähänkin tuli parin viikon kuuri Arnikaa ja jos tästä ei ole apua siirrymme seuraaviin vaihtoehtoihin. Pienempiä jumeja löytyi lavoista ja alakaulasta.

Nyt on sitten ainakin tutkittu, ihmetelty ja hoidettu. On mahdotonta lähteä arvailemaan onko syy ongelmiin pääasiallisesti vain joku näistä löydöksistä, mutta epäilisin, että kyseessä on kaikkien vaivojen summa.

Neljä starttia, kolme voittoa

Täytyy kyllä sanoa, että Iinan ja Poppiksen kilpaura ei paljon paremmin olisi voinut alkaa. Takana on tällä hetkellä kahdet kisat - neljä starttia, joista kolmesta on ollut kotiin viemisenä sinivalkoinen ruusuke. Ensimmäiset kisat hypättiin Jokelassa 12.9 ja toiset kisat tänään Hämeenlinnassa Alaspäässä.

Super poni! 

Jokelan kisoissa matka loppui ensimmäisessä luokassa lyhyeen, kun matka tyssäsi hylkyyn kieltojen seurauksena jo heti toiselle esteelle, mutta kaikeksi onneksi radan sai tästä huolimatta jatkaa loppuun ja alkukankeuden jälkeen kaikki sujuikin ilman ongelmia ja P hyppäsi tosi hyvin.

Kun ensimmäisen radan jännityksistä oli päästy eroon oli toisessa luokassa jo alusta asti ihan eri meininki ja kaksikko suoritti puhtaan radan hyvällä ajalla. Kielloista ei ollut tietoakaan ja poni oli ihan liekeissä. Tällä suorituksella irtosikin sitten luokan voitto, joten aika huima skarppaus ensimmäiseen luokkaan verrattuna.

Jokela 70cm

Jokela 70cm

Jokela

Kilvanajoja jatkettiin tänään sitten Hämeenlinnassa, jossa luokkina olivat 50cm ja 70cm. Ensimmäisessä luokassa arvosteluna oli A.2.0 ja puhtaalla hyvässä tempossa etenevällä radalla napsahti sitten voitto kotiin. Samalla tyylillä jatkettiin myös 70cm luokassa ja kaksikko teki tasaisen varmaa työtä jälleen puhtaalla radalla ja niin uskomatonta kuin se onkin, niin voitto tuli myös tästä luokasta. Hitsi, että oltiin koko porukka ihan fiiliksissä! Mieletöntä!

Iinan ja Poppiksen menoa oli kyllä taas niin mukava katsoa. Siistiä ja tasaista suorittamista. On se vaan taitava likka ja ponikin tietää tasan tarkkaa mitä se on tekemässä. Mietiskelin taas tänään kuinka äärettömän hyvän opetusmestarin Iina tuosta Poppiksesta oikein onkaan saanut. On nuo kypsempään ikään ehtineet hevoset ja ponit vaan täyttä kultaa ja korvaamattomia tuomaan nuorille ratsastajille onnistumisia ja hyviä kokemuksia kilparadoilta.

Mahtavien suoritusten lisäksi päivän kruunasi meidän pienen ponin palleron Wilman näkeminen. En ollut nähnyt W:tä sen jälkeen, kun se vajaa pari vuotta sitten lähti meiltä ylläpitoon ja oli ihana nähdä tuota pientä karvapalloa. Vimpu hyppäsi pienen ja tomeran kuskinsa kanssa 50cm luokan puhtaasti ja voi että sitä ihastelun määrää, minkä poni jälleen kerran aiheutti katsomossa. Ei sitä menoa yksinkertaisesti vaan voi katsoa hymyilemättä.

Oikein mukava kisapäivä, vaikka kylmyys vähän vaivasikin. Nyt kun ei ole tullut tänä vuonna pahemmin kisaturistina pyörittyä on riittävä pukeutuminen selvästi vielä vähän hakusessa. Ensi kerralla sitten pilkkihaalari päälle, niin eiköhän ala tarkenemaan. ;)

Gone, but never forgotten

Tasan vuosi sitten kaikki tapahtui viimeistä kertaa.

Kävelin navetan nurkalta tarhalle, näin maailman kauneimman keltaisen ponin, joka nosti päänsä ja hörisi. Astuin tarhan portista sisälle ja Fanny käveli luokseni. Upotin käteni pehmeään karvaan, rapsuttelin ja silittelin. Fanny tutki käsiäni ja hamusi turvallaan kasvojani, nauroin. Nautin pehmeän turvan kosketuksesta poskellani, tiesin etten pian saisi kokea sitä enää. 

Päästin Fannyn syömään vihreää tarhan ulkopuolelle ja harjailin sitä samalla. Annoin herkkuja, porkkanoita ja leipää. Halusin että ponilla olisi kokoajan mahdollisimman hyvä olla. 

Vietin Fannyn kanssa tunteja, mutta lähdön aika tuntui silti tulevan liian pian. Tälle matkalle en olisi tahtonut lähteä, mutta tiesin ettei vaihtoehtoja ollut. Puin kuljetussuojat ja talutin Fannyn traileriin. Se seurasi luottavaisena perässäni ja hirnui kotiin jääville poneille. 

Minuutit tuntuivat kuluvan aivan liian nopeasti. Pian olimme perillä määränpäässä. Talutin Fannyn ulos trailerista. Poni oli vähän ihmeissään uudesta paikasta, mutta käyttäytyi kiltisti kuten aina. Pikaisen asioiden läpikäymisen jälkeen jäimme odottelemaan hetkeksi. Pelkäsin minuttien kulumista, pelkäsin hetkeä, kun minun täytyisi päästää irti. Mikään tässä maailmassa ei olisi pystynyt valmistamaan minua tuohon hetkeen. Irrottaessani käteni riimunnarusta tuntui kuin koko sydän olisi revitty irti rinnasta. Kävellessäni pois minut valtasi tyhjyys, jota en ollut koskaan ennen tuntenut.

Auton lähtiessä liikkeelle perässä oli enää tyhjä traileri. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani.

Nyt Fannylla oli hyvä olla. Taivas oli saanut kauneimman enkelin.  

Catherine Laurentyn valmennusviikonloppu 19-20.9

Viime viikonloppuna meillä oli Onnin kanssa harvinaista herkkua, kun pääsimme pitkästä aikaa valmentautumaan oikein kunnolla ja ihan kahden peräkkäisen päivän verran. Meidän tallilla käy useamman kerran vuodessa ulkomaisia koulupuolen valmentajia ja nyt vihdoin pääsin itsekin ensimmäistä kertaa osallistumaan tällaiselle kurssille. Valmentajana toimi belgialainen Catherine Laurenty, joka opettaa klassisempaa ja pehmeämpää ratsastustyyliä. Catherine on itse ollut kuuluisan Nuno Oliveiran oppilaita.

Täytyy kyllä sanoa, että viikonloppu oli niin silmiä avaava, etten oikein edes tiedä miten siitä lähtisin kirjoittamaan. Sain noiden kahden päivän aikana niin mielettömiä ahaa-elämyksiä, ettei ole tosikaan. Vihdoin joku opetti ratsastamaan sillä tyylillä millä minä haluan hevosia ratsastaa. Tämä on se tyyli, jota olen jo vuosia hakenut. Pehmeämpi ja hevosta kuunteleva tapa. Hitsit, tällaista sen kuuluu ollakin.

Lauantaina valmennus aloitettiin tekemällä aluksi pitkään töitä käynnissä. O on ratsastaessa todella helposti jännittyvä ja alkaa turhan kiireiseksi, joten rauhallinen ja kokoajan samana pysyvä tahti oli ensimmäinen asia, jota lähdettiin hakemaan. Paljon loivia avoja ja vastataivutuksia, niin suoralla, kuin ympyrälläkin. Pieni taivutus ja tarkkana sen kanssa, ettei lähdetty pyytämään liikaa. Suoristuksen jälkeen Onni yritti aluksi lähteä aina kiirehtimään, mutta pikkuhiljaa se ymmärsi, että rauhalliseen tasaiseen tahtiin voi jäädä myös tehtävän jälkeen.

Käyntityöskentelyn jälkeen jatkoimme samaa ravissa. Onnin annettiin hakea itse sopiva ravin tahti, jossa sen olisi helppo liikkua ja suorittaa tehtävät. Tahti oli aluksi jopa aika hitaan tuntuinen, mutta jäykkyyteen taipuvaisena tämä on juuri se mitä Onni tarvitsee, aikaa vertyä rauhassa. Pikkuhiljaa O:n vertyessä ravia voitiin lähteä kasvattamaan ja kylläpäs vaan lähti löytymään aika kivanlaisia pätkiä, sitä kaivattua joustoa ja pehmeyttä. Lopuksi otettiin vielä vähän laukkaa, joka toimi samaten hyvin, tosin pientä väsymistä hevosessa oli jo ehkä vähän havaittavissa.

Onni toimi koko valmennuksen ajan tosi hyvin ja oli todella keskittynyt, mikä on normaalisti hyvin haastavaa tuolle adhd:lle, joka etsii kaiken aikaa mörköjä, joita voisi säpsyä ja kytätä. Oli mahtavaa miten valmennuksen edetessä Onni alkoi liikkua aina vain rennommin ja tyytyväisemmin. Myös se kuinka pienillä avuilla O alkoi liikkua tuli täytenä yllätyksenä.

Sunnuntaina jatkettiin samojen asioiden parissa ja edelleen sujui tosi kivasti. O tiesi jo paremmin mitä siltä odotetaan ja kiirehtiminen oli heti alusta alkaen poissa. Taas tehtiin mielettömän hyviä pätkiä. Lopuksi laukassa ilmeni vähän kyttäämistä keskioven kohdalla, mutta luulen, että Onni alkoi olla siinä vaiheessa jo vähän väsynyt ja tämä ilmeni sitten muiden virikkeiden etsimisellä.

Aivan mahtava kurssi, eikä olisi voinut kyllä osua parempaan saumaan. Viimeisten kuukausien aikainen harva valmentautuminen todellakin näkyy ja olen ollut pienoisessa kriisissä ratsastukseni suhteen. Oma tekeminen on tuntunut olevan ihan hukassa ja siihen saatiin nyt onneksi hyvin apua. Valmennuksessa keskityttiin paljon istuntaan ja oli mieletöntä huomata kuinka suuria eroja pienillä muutoksilla tapahtui. Myös se tuli huomattua, että oma kroppa alkaa taas olla sen verran jumissa, että osteopaatilla tai vastaavalla käyminen alkaisi olla enemmän kuin ajankohtaista. Varsinkin vasen lonkka on niin jumissa, että pohkeen käyttö on todella hankalaa. On vaikeaa yrittää istua rentona selässä, kun joka paikasta tuntuu kiristävän. Varsinkin ensimmäisenä päivänä tuli kuultua enemmän kuin pari kertaa "rentouta jalka, rentouta käsi, rentouta selkä", toisena päivänä näihin osasikin sitten jo onneksi kiinnittää itse paljon paremmin huomiota.

Todella antoisat kaksi päivää. Paljon uusia ajatuksia. Onnea siitä, että itselle omimmalta tuntuva ratsastustyyli vihdoin löytyi. Nyt vaan treeniä, treeniä ja treeniä. Herkkyyttä ja pehmeyttä etsimään, vielä entistäkin pehmeämmällä tavalla.

Kesä 2015, mitä jäi mieleen?

Syyskuuta on eletty tässä jo jokusen päivän verran ja se taitaa kai väistämättä tarkoittaa sitä, että kesä on virallisesti taakse jäänyttä elämää. Kesä oli tänä vuonna hieman normaalia lyhyempi ja tuntui olevan ohi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Vasta elokuussa saatiin nauttia hellepäivistä ja auringosta ja siksipä tuntuukin hullulta, että nyt eletään jo syksyä. Puut pudottavat lehtiään ja päivät ovat viilentyneet huomattavasti.

Mitä kesästä 2015 sitten jäi niin sanotusti käteen? Viime vuoden kesä oli tapahtumarikasta aikaa, ostettiin tila, tehtiin hiki hatussa talliprojektia, ajelin ympäri Etelä-Suomea etsimässä uutta hevosta, ostin Onnin, ponit muuttivat kotiin ja yritin nauttia jokaisesta hetkestä Fannyn kanssa, koska tiesin ettei niitä ollut enää paljon jäljellä. Edelliseen verrattuna tämä kesä on ollut hyvinkin rauhallinen, eikä mitään kummempia ole hevosasioiden suhteen tapahtunut, mutta muuten kylläkin.

Tytöt reissaa!

Vaikka hevosten suhteen tilanne on pysynyt tasaisen muuttumattomana oli kesä 2015 noin muuten yksi parhaista ikinä. Alkukesä meni vielä vähän huonoilla fiiliksillä kevään vastoinkäymisten jälkeen, mutta heinäkuussa aloin päästä taas jaloilleni ja siitä se ilo vasta alkoikin. Aloitin lomani heinäkuun puolessa välissä ja heti ensimmäisellä viikolla lähdimme ystäväni kanssa pienelle roadtripille. Emme suunnitellut alkuun yhtään mihin menemme, puhumattakaan että olisimme varanneet valmiiksi yöpymispaikkoja, vaan lähdimme reissuun sillä mielellä, että katsotaan mitä vastaan tulee. Jos tienviitassa luki joku hauskan kuuloinen paikka, niin sinne mentiin.

Ensimmäisenä päivänä päädyimme muutaman pienemmän paikan kautta Poriin, jossa käytiin vähän shoppailemassa ja pyörimässä siellä täällä. Myös Yyteri tuli katsastettua, kun kumpikaan ei ollut siellä aiemmin käynyt. Illalla aloimme miettimään yöpymispaikkaa ja koska olimme ajatelleet lähteä seuraavaksi Naantalin ja Turun suuntaan, katselimme mitä siellä päin tai matkalla sinne olisi tarjolla. Emme haluneet majoittua tavallisessa hotellissa, joten katselimme hieman erilaisia vaihtoehtoja. Sopiva bed & breakfast-paikka löytyi Merikarvialta ja lähdimme ajelemaan sinne päin. Kiva uusi kokemus tuollainen erilainen majoitus ja tykättiin kummatkin todella paljon.

Paimiossa mansikkatilalla

Matka jatkui heti aamusta ja suunta tosiaan Turkua kohti. Matkalla pyörähdettiin vielä Raumalla ja Naantalissa. Loppupäivän Turussa pyörittyämme tehtiin taas pientä suunnitelmaa siitä mihin päin seuraavana päivänä lähtisimme suuntaamaan ja olihan sitä tietysti Hankoon päästävä. Katselimme taas saman tyylistä majoitusta matkalta ja sopiva paikka löytyi Paimiosta mansikkatilalta, ihan keskeltä peltoja. Vaikka tykkäsimme kovasti jo Merikarvian paikasta oli tuo mansikkatila ihan mieletön paikka. Upeat maisemat ja löytyi niin uimalampi kuin pihasaunakin.

Hanko

Seuraavana aamuna matka jatkui taas ja päämääränä tosiaan Hanko. Siellä hetken pyörittyämme suuntasimme Porvooseen ihastelemaan vanhaa kaupunkia ja ostamaan maailman parasta suklaata. Porvoo jäi viimeiseksi pysähdyspaikaksemme ja sieltä ajeltiin illalla väsyneinä, onnellisina ja monta muistoa rikkaampina kotia kohti. Mahtava reissu ja tarkoituksena olisi tehdä ensi kesänä samanlainen johonkin muualle päin Suomea.

Kesäpäivän viettoa Helsingissä

Kesällä tuli nähtyä todella paljon kavereita, tehtyä yhtä sun toista ja tutustuttua moneen uuteen ihanaan ihmiseen. Oli niin mökkeilyä, beachin pelaamista, mansikoita, jätskiä kuin tanssimista aamuun asti.  Heppailu kuului tietysti myös kesään, vaikkei siitä tässä tekstissä niin kovin puhutakaan. Onni on kyllä hoidettu ja ratsastettu ihan normaalisti koko kesän ajan, vaikka allekirjoittanut onkin huidellut vähän siellä sun täällä. ;)

Aamulenkki, aurinko ja yks aika onnellinen tyyppi <3

Kaikenkaikkiaan aivan  mahtava kesä. Näillä fiiliksillä jaksaa taas pitkälle syksyyn!

Miten sun kesä sujui? Mikä jäi parhaiten mieleen? 

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan: esittelyssä Poppis

Poppiksen muutettua meidän perheeseen viime vuoden lopussa lupailin kirjoittavani ponista tarkempaa esittelyä myöhemmin, mutta erinäisistä syistä kyseisen postauksen kirjoittaminen on venähtänyt ja venähtänyt. Eikö sitä kuitenkin niin sanota, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan, joten nyt olisi tarjolla vähän tietoa uusimmasta tulokkaasta, joka toki on tässä perheessä jo hetken aikaa tosiaan ehtinyt viettääkin. ;)

Aloitetaanpa vaikka ensin näillä perustiedoilla, jotka lunttasin sukupostista ponin papereiden ollessa tällä hetkellä käsieni ulottumattomissa.

Fabulo

i.Rosedale Falcon   e.Julchen

Syntynyt. 3.6.1994

Rotu: welsh, sektio B

Sk: 139,7cm

Poppis on syntynyt Saksassa, josta sen on tuonut loppuvuodesta 2003 Suomeen Messilän Kartanon Talli Oy. Tämän jälkeen poni ehti olla (ainakin Hippoksen mukaan) kahdella omistajalla ennen kuin se päätyi meidän tallillemme Iinan kaverin omistukseen. Kovin paljon tietoa meillä ei ole Poppiksen elämästä ennen meidän tallille tuloa, mutta edellisissä kodeissaan poni on ilmeisesti tehnyt pääasiassa uraa esteratsuna. 

Poppis ostettiin Iinan kaverille ensimmäiseksi poniksi ja alkuvaikeuksien jälkeen se toimikin tässä tehtävässä hyvin. Olen itse päässyt näkemään ponia alusta asti, sillä pidin tytölle alkuun estetunteja, että hän pääsi alkuun Poppiksen kanssa ja noihin aikoihin myös ratsastin ponia jokusen kerran. Tullessaan P oli äärettömän kuuma ja kaikin puolin aika säpäkkä tapaus ja suht kokematon tyttö meinasi välillä olla sen kanssa vähän pulassa. Pikkuhiljaa pari alkoi kuitenkin löytää yhteistä säveltä ja pääsivätpä nuo jopa jokuset kisatkin starttaamaan hieman vaihtelevalla menestyksellä.

Viime vuoden lopussa tytöllä tuli kuitenkin ajankohtaiseksi lopettaa harrastus ja silloin Poppis sitten päätyi Iinan omistukseen. Eipä ole kyllä noita kauppoja tarvinnut katua hetkeäkään, niin loistava tapaus on kyllä kyseessä! Poppis on luonteeltaan vähän sellainen herkkis ja vaikka se onkin viimeisten pari vuoden aikana rauhoittunut löytyy ponista edelleen myös se kuuma puoli. Esteillä meno on välillä aika vauhdikasta, eikä kukaan ikinä meinaa uskoa, kun kuulee, että P:ltä löytyy ikää jo 21-vuotta. Se on kaikin puolin niin hyvässä kunnossa, että useammin arvaukset iästä ovat sinne kympin pintaan, eikä suinkaan lähellekään noita oikeita lukemia. Hyvä näin, toivotaan että Poppiksella on edessään vielä monia terveitä vuosia.

Iina valmentautui P:n kanssa ahkerasti koko talven ja kevään, mutta alkukesästä poni muutti meille kotiin ja treenit ovat tätä myöten jääneet vähän satunnaisemmiksi. Kisakokemusta pari ei ole ehtinyt yhdessä vielä hankkia, mutta tälle kaudelle olisi tarkoitus käydä jokunen startti vielä ottamassa, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. 

Ongelmana kamerattomuus

Nyt kun sitä viimein hiljaisemman kevään ja alkukesän jälkeen pystyisi taas bloggailemaan enemmän, niin eiköhän eteen tullut tuossa kesäkuun lopussa sitten aika radikaalisti tätä hommaa hankaloittava vastoinkäyminen, nimittäin järkkärin hajoaminen. Blogin elellessä hiljaiseloa oli kamerakin kaapissa pölyttymässä useamman kuukauden ajan, mutta kesän tullen kuvausinto alkoi pikkuhiljaa nostaa taas päätään. Kameran esiin kaiveltuani en ehtinyt kuvailla kuin pari hassua kertaa, kun sitten Iinan rippijuhlissa tuo laite sanoi itsensä irti, eikä suostunut ottamaan enää yhtäkään kuvaa. Keskusteltuani kameroista enemmän ymmärtävän tuttavani kanssa ja tehtyäni hieman nettitutkimusta kävi selväksi, että Nikonini oli tullut tiensä päähän.

Olen aiemminkin puhunut siitä, kuinka kuvia on niin vaikea saada monestakin syystä, mutta nythän se vasta hankalaa onkin. Enää en voi edes itse räpsiä tarhakuvia tai muita vastaavia tekstejä kuvittamaan ja tästä syystä blogissa onkin viime aikoina ollut jonkin verran puhelimen kameralla räpsittyjä kuvia. Uuteen kameraan ei tällä hetkellä millään liikene sitä reilu 500 euroa, joten näillä on mentävä mitä on.

Harmittaa kyllä niin paljon tuo kameran hajoaminen, kun sen piti sattua juuri tuohon kesän alkuun. Kesällä tulee kuvattua aina paljon enemmän ja varsinkin tänä kesänä olin suunnitellut raahaavani kameraa mukana kaikkialle todella ahkerasti, mutta suunnittelun asteellehan se sitten jäi. Ratsastuskuviakaan ei tältä vuodelta ole ollenkaan muutamaa tallikaverin omalla kameralla ottamaansa manesikuvaa lukuunottamatta ja se harmittaa kovasti. Olisi kiva kun pystyisi vähän vertailemaan viime vuonna otettuja kuvia nyt otettuihin.

Täytyy toivoa, että saisin jonkun edes silloin tällöin heilumaan kameran kanssa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole oikein keksinyt ketään. Jos sieltä ruudun toiselta puolelta sattumalta löytyisi joku, joka tahtoisi tulla joskus räpsimään jokusen kuvan, niin otamme ilomielin vastaan! Mitään vaatimuksia ei ole, eikä todellakaan tarvitse olla mikään superkuvaaja, riittää kun järkkäri löytyy omasta takaa. Tai vaihtoehtoisesti  jos joku sattuu bongaamaan jonkun hyvän kameratarjouksen (mielellään Nikonin) niin sellaisestakin saa vinkata tänne päin! :)