Estevalmennusta, kiropraktikkoa ja satulaongelmia

Kiirettä, sitä on riittänyt parin viimeisen viikon aikana. Viime viikon alku meni sumussa torstaita panikoidessa ja loppuviikko vasta sumussa menikin, sumussa ja surussa. Fanny on edelleen mielessä kokoajan, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa.

Arki kulkee omalla painollaan, Onnin kanssa on tehty yhtä sun toista. Viime viikolla oli T:n kouluvalmennus ja ensimmäinen estevalmennus kesän jälkeen. Tällä viikolla oli taasen S:n kouluvalmennuksen vuoro. Hyppelyt ovat viime viikkoina olleet aika vähissä, kun on keskitytty lähinnä dressage-puoleen, mutta puomien ja pikkuesteiden kanssa on yritetty tehdä hommia viikottain. "Isompia" on tullut hypättyä vain kerran tai kaksi edellisen hypärin jälkeen, joten vähän jännityksellä odotin mitä tuleman pitää.

Alku meni taas tutulla kaavalla eli ensimmäiset hypyt olivat Onnin kaikki jalat ilmaan kamikaze-loikkia, mutta jokusen hypyn jälkeen meno jo normalisoitui ja hevonen tuntui aika hyvältä. Pienemmillä esteillä Onni yritti tökätä kerran okserille jonkun aivopierun seurauksena, mutta hypytin sen paikaltaan yli ja seuraava hyppy oli jo ihan ok. Toinen kielto tuli isommalle okserille, kun en itse nähnyt paikkaa ja säädin selässä niin, ettei hevonen enää oikein tiennyt mitä tehdä, joten täysin kuskin moka. Seuraavalla yrittämällä taas normaalisti yli. Muuten valmennus sujui oikein hyvin ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon edistystä oli tapahtunut, vaikka hyppääminen on tosiaan jäänyt todella vähälle.

Viime lauantaina tallilla kävi kiropraktikko, jonka käsittelyyn Onnikin pääsi toistamiseen. Tällä kertaa ei ollut niin paljon korjattavaa kuin edellisellä kerralla, joten parempaan suuntaan oltiin menty. Vähän jännityksellä odotin meneekö hevonen käsittelyn jälkeen taas aluksi yhtä huonoksi kuin viimeksi ja tästä syystä Onni saikin muutaman vähän kevyemmän päivän. Pari päivää meni talutellessa ja kolmantena päivänä laitoin ruunan liinan päähän katsoakseni näyttääkö liike jäykältä tai muuten normaalista poikkeavalta. Hyvältä ja letkeältä näytti, joten tiistaina uskaltauduin kiipeämään selkään. Ilokseni nyt ei ollut havaittavissa minkäänlaista huononemista, vaan alla oli alusta asti oikeinkin hyvän tuntuinen hevonen.

Myös satulaongelmia on mahtunut kuluneiden viikkojen ajalle, joten ihan niin helposti se uuden penkin hankinta ei sitten käynytkään mitä alkuun vaikutti. Onnin oman satulan saamisessa kuluikin luultua kauemmin, joten testipenkillä mentiin aina tämän viikon keskiviikkoon saakka. Eikä siinä mitään, pieni viivästys ei toki haitannut, mutta satula osoittautui tuollaisenaan hevoselle vähän vääränlaiseksi. Toissapäivänä lastattiin siis Onni jälleen traileriin ja huristeltiin Hipposportiin ihmettelemään mikä siinä satulassa oikein mättää.

Ongelmaksi osoittautui liian kapea selkärangantila, joka oli jostain syystä jäänyt viime kerralla huomaamatta. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, koska Prestigeissä on onneksi ihan loistavat muokkausmahdollisuudet. Nykyään on olemassa kaikkia hienoja koneita ja myös satulan selkärangantilaa on mahdollista suurentaa. Tällaisesta koneesta en ollut aiemmin kuullutkaan, joten taas oppi jotain uutta. Meidän "oikea" satula oli saapunut Hipposportiin, joten nämä muokkaukset tehtiin tietysti siihen ja nyt sitten vaan toivotaan, että satula olisi täysin sopiva. Mieheni kävi tänään työpäiväni aikana hakemassa satulan Espoosta, joten viikonloppuna pääsen testailemaan miltä näyttää.

Siinäpä taisi ollakin mainitsemisen arvoiset asiat näiden parin viikon ajalta, yritin tiivistää tekstiä parhaani mukaan, mutta vähänhän tämä näköjään pääsi venymään siitä huolimatta. ;)

Huomenna meillä olisi taas estevalmennus, joten siitä tulossa todennäköisesti seuraavaksi postausta. Toivottavasti saan jonkun suostuteltua maneesinlaidalle, että tunnista saisi jonkinlaista videomateriaalia. Myös vajaa muutaman viikon takaiset koulutuuppailukuvat odottavat julkaisua ja pää on täynnä erilaisia ideoita, joten postauksien aiheita kyllä riittäisi. Enää puuttuu se aika niiden kirjoitteluun. ;)

Rentouttavaa viikonloppua!

© Iida Aro

Kiitos

Fannyn kuolemasta on nyt kulunut kolme päivää, kolme pitkää päivää ilman maailman rakkainta ponia. Suru on suuri ja ikävä on läsnä joka hetki, mutta samalla olo on kuitenkin myös helpottunut, nyt Fannyyn ei satu enää koskaan. Se saa juosta ja riehua ilman kipuja, tehdä sitä mitä se eniten rakastaa. Vaikka vielä on vaikeaa ja kyynel pyrkii silmänurkkaan tasaisin väliajoin olen kuitenkin onnellinen siitä, että pystyin pysymään päätöksessäni ja poni sai lähteä ennen kuin se tuli kipeäksi. Olen nähnyt aivan liian monta kertaa kuinka hevosia pidetään liian pitkään pystymättä päästämään irti enkä itse halunnut tehdä tätä virhettä. Vaikka Fannyn lopetus viivästyi reilu kuukaudella siitä mitä olin ensin ajatellut ei jalan suhteen olisi vieläkään ollut kiire.

Olen viime päivien aikana selannut vanhoja postauksia ja muistellut yhteistä matkaamme, hymy huulilla on saanut fiilistellä onnistuneita valmennuksia ja nauraa ponin toilailuille. Fannyn elämän ilo oli jotain käsittämätöntä ja jokainen päivä tuntui olevan ponille suuri seikkailu, se osasi nauttia joka hetkestä. Parasta mitä se tiesi oli juosta liinan päässä tai maneesissa vapaana ja tunsin joka kerta itseni maailman onnellisimmaksi, kun sain katsella tätä iloa.

Elin Fannyn kanssa unelmaani, sain vuosien jälkeen ponin takaisin luokseni ja elämä tuntui paremmalta kuin vielä koskaan aiemmin. Odotin innolla monia tulevia yhteisiä vuosia, kaikkea sitä mitä vielä pääsisimme yhdessä tekemään ja kokemaan, vain taivas tuntui olevan rajana.

Joskus asiat eivät kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja vuosien sijaan saimmekin aikaa niin paljon vähemmän kuin olisin ikinä tahtonut. Yhteinen matka kesti vain vuoden ja vajaa kolme kuukautta, mutta tuo lyhyt aika antoi mulle ihan uskomattoman paljon. Aina ei ollut helppoa, tuskin minkään hevosen kanssa on, mutta silloin kun sujui, niin sujui sitten kunnolla. Fannyn selässä sain kokea fiiliksiä, joita en ollut kokenut koskaan aiemmin, sen kanssa onnistumiset tuntuivat miljoona kertaa paremmalta, kuin minkään toisen hevosen kanssa. Hyvänä päivänä ponin ratsastettavuus oli jotain niin käsittämättömän upeaa, että hymy kasvoiltani ei häipynyt vielä nukkumaan mennessäkään ja odotin jo innolla seuraavaa päivää, että pääsisin taas ratsastamaan. Yksi parhaista piirteistä Fannyssa oli sen uskomaton työmotivaatio, se oli aina innoissaan lähdössä hommiin ja yritti parhaansa. Tällaista motivaatiota ei ole ollut yhdelläkään toisella hevosella, jonka selässä olen istunut.

Yleensä kaikki oli Fannyn kanssa ongelmatonta ja helppoa, mutta toisinaan se osasi olla myös poni isolla peellä, mutta mitä elämä olisikaan ilman pieniä jekkuja? Se osasi koetella kärsivällisyyttäni monin eri tavoin, mutta ikinä se ei ollut ilkeä. Fanny järjesti pieniä yllätyksiä tasaisin väliajoin ja elämä sen kanssa ei koskaan käynyt tylsäksi. Muistan viime syksyltäkin erään aamun ensimmäisten pakkasten aikaan, kun lähdin ponin kanssa maneesiin ilman satulaa ja vain muutaman kierroksen jälkeen löysin itseni maasta hiekkaa sylkemästä ratsastusvilttiin kääriytyneenä. Poni oli ilmeisesti nähnyt pienen vihreän miehen maneesin kulmassa istumassa ja päätti testata muutamalla sivupompulla onko kuski kyydissä hereillä. Ei tainnut olla. ;)

Reilu vuoteen mahtui käsittämättömän paljon asioita ja tapahtumia, iloa, surua, onnistumisia ja epäonnistumisia. Jokainen hetki Fannyn kanssa oli korvaamaton ja surun keskelläkin päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus, kiitollisuus maailman rakkaimmalle ja parhaalle ponille, ponille joka antoi enemmän kuin kukaan ikinä voi edes kuvitella, ponille joka teki minusta paremman ihmisen, ponille joka ei koskaan unohdu.

Kiitos kaikesta Fanny<3

Hyvää matkaa Fanny

Fabricia

19.2.2005-9.10.2014

Nyt olet vapaa ja mukana tuulen 

saat kulkea rajoilla ajattomuuden.

Olet kimallus tähden, olet pilven lento, 

olet kasteisen aamun pisara hento.

Et ole poissa, vaan luoksemme saavut 

mukana jokaisen nousevan aamun 

ja jokaisen tummuvan illan myötä 

toivotat meille hyvää yötä.

-Vuokko Laatio-

Ei hyvästi, vaan näkemiin. <3

Koulukisoissa Tuuloksessa

Oho, oltiin kisoissa!

Kulunut viikko on ollut sellaista haipakkaa, etten ole ehtinyt postailemaan kuulumisia, enkä näin ollen päässyt tämän päivän kisoistakaan panikoimaan täällä blogin puolella. Viikkoon on mahtunut T:n kouluvalmennus (joka meni muuten super-hyvin!), pari kevyempää päivää ja erinäistä dressagen harrastusta. Herra hevonen on ollut välillä hyvä ja välillä taas vähemmän hyvä, niin kuin se nyt yleensäkin on. Ikinä ei tiedä ratsastamaan lähtiessä kummanlainen päivä sillä kertaa on, joten tylsäksi ei ainakaan käy tuon otuksen kanssa treenaaminen. ;)

Tänään suunnattiin siis Onnin ja Iivarin kanssa Tuulokseen Ratsutalli Verrattomaan seurakoulukisoihin, jossa ohjelmana oli C-merkin kouluohjelma. Tälle päivälle sattui tietysti sitten osumaan juuri se ei niin hyvä päivä ja verkassa sainkin tehdä aikamoisen työn ennen kuin  Onni alkoi toimia edes hiukan sinne haluttuun suuntaan päin. Oikea kierros oli todella vaikea, hevonen muutenkin vähän jäykähkö ja eteenpäinpyrkimys ihan kadoksissa. Loppua kohden sain vasemmassa kierroksessa jo ihan kohtalaista pätkää, mutta oikeassa kierroksessa oli edelleen vaikeaa. 

Turhia stressaamatta lähdettiin kuitenkin radalle, jossa tarkoitus oli ainoastaan tehdä parhaansa ja hakea taas lisää ratoja ja kokemusta alle. Parin ympyrän verran ehdittiin pyörähtää aitojen sisäpuolella, kun lähtömerkki jo annettiinkin ja oli aika aloittaa rata. Onni oli edelleen kuin täi tervassa ja jouduin kokoajan pyytämään sitä eteenpäin saamatta kuitenkaan toivottua lopputulosta. Tällä kertaa O ei piristynyt edes laukassa ja varsinkin oikeassa kierroksessa oli työn ja tuskan takana hetkittäin saada edes pidettyä laukkaa yllä, kun hevonen heittäytyi kyljistään täysin kuuroksi.

Tahmeudesta huolimatta rata oli kokonaisuudessaan ihan ok paria pientä rikkoa ja tuomarin päädyn kyttäämistä lukuunottamatta ja ilmeisesti tuskainen tuuppaamiseni ei näkynyt ainakaan kovin pahasti ulospäin, sillä prosentteja heltisi 64,4. Loppukommentissa toivottiin kuitenkin enemmän energisyyttä, joten kyllä sielläkin selvästi huomattiin, ettei hevonen tänään ollut reippaimmillaan. ;) 

Viidentoista lähtijän joukosta prosenttimme oikeuttivat kolmanteen sijaan, joten ei voi kyllä olla kuin todella tyytyväinen! Taas saatiin arvokasta kokemusta ja tästä on hyvä jatkaa uusiin koitoksiin. Nyt vaan ratoja paljon alle, niin loppuu hevoseltakin turha jännittäminen ja siitä johtuva tahmeus ja kyttääminen. 

Villiponi sänkkärillä

Syksy ja sänkkärit - mikäs sen parempaa? Tätä mieltä oli myös Fanny, joka pääsi tänään ensimmäistä kertaa pariin vuoteen nauttimaan sänkipeltojen ihanuudesta. Tarkoituksena oli mennä ottamaan kivoja poseerauskuvia, mutta poni oli selvästi ennenkin ollut sänkkärillä ja tiesi kyllä mitä siellä tehdään. ;) Ei oltu kovin montaa metriä ehditty pellon puolella vielä ottaa, kun poni jo esittelikin kaikki takataskustaan löytyvät pomppukoikkaloikat ja oli viittä vaille, ettei meidän nurkilla kirmannut yksi villi ja vapaa keltainen karvapallo.

Tuttuun tapaansa Fanny oli heti kohtauksen jälkeen taas oma coolisti käyttäytyvä itsensä ja kuvaaminen oli viimeinen asia mikä sitä olisi kiinnostanut. Poni yritti parhaansa mukaan vetää korvia kaikkialla muualla paitsi eteenpäin ja esittää mahdollisimman uskottavasti laamaa, mutta muutamaksi hetkeksi senkin tarkkaavaisuus herpaantui ja kameraan tallentui myös ihan onnistuneitakin otoksia.

Välillä poni halusi myös ravata ja koska nyt eletään aikoja, jolloin ponilta ei kielletä oikeastaan mitään, niin se myös sai ravata. Kuka hullu sitä nyt sänkkärillä vain kävelyyn tyytyisi? Kaunista puhdasta ravia ja maailman kaunein poni, voiko olla mitään parempaa? Pieniä onnen hetkiä, hetkiä ennen väistämätöntä. Nyt vielä nautitaan niin kauan kuin voidaan<3

Vieraileva ratsastaja

Keskiviikkona meillä olikin taas vähän normaalista poikkeva päivä, kun Onnin selässä kävi ensimmäistä kertaa sen minulla olo aikana vieras ratsastaja. O sai selkäänsä ihan oikean kouluratsastajan, kun Kootussa Ravissa-blogia kirjoittava Noora kävi testailemassa, että minkälainen hevonen se tämä meidän Onneroinen oikein onkaan. Jos blogi on jollekin uusi tuttavuus, niin lyhyenä tietoiskuna sen verran, että Noora on siis Järvenpääläinen kouluratsastaja, joka kilpailee tämän hetkisen kisahevosensa Hertan kanssa alue -ja kansallisella tasolla vaativia luokkia. Tällä kaudella ratsukko on startannut myös PSG:tä ja Interiä. Lisää Noorasta ja Hertasta voi käydä lukemassa blogin puolelta.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että välillä olisi hyvä saada Onnin selkään joku sellainen, jolta löytyy taitoa enemmän kuin minulta ja Noora sattui sopivasti muuttamaan Hertan kanssa meitä lähellä olevalle tallille talvea pakoon. Jokin aika sitten kyselin Nooralta halukkuudesta tulla kokeilemaan Onnia ja pienten aikataulujen sumplimisten jälkeen saatiin kummallekin sopiva aika sovittua keskiviikolle.

Nooran kanssa ei oltu entuudestaan tuttuja, joten hetki siinä höpötettiin hevosesta ja vähän muustakin ja sen jälkeen Onni jo pääsikin töihin. Ruuna oli vähän nukuksissa ja hidas reagoimaan, joten Noora pyrki ratsastamaan sitä aluksi paljon eteen ja saamaan hevoselle fiiliksen, että on kiva päästellä menemään. Jonkun ajan kuluttua Onni alkoi herkistyä jalalle ja muutenkin herätä, jolloin liikkuminen muuttui ihan erinäköiseksi ja raviinkin tuli kivasti joustoa. Ruunaa ei myöskään enää tarvinnut pyytää vähän väliä eteen, vaan se alkoi liikkua omin jaloin ja meno näytti tosi hyvältä. Tähän olikin sitten hyvä lopettaa, kun tavoite herkästä apuihin reagoivasta ja aktiivisesti liikkuvasta hevosesta oli saavutettu. Onni sai Nooralta hurjasti kehuja, joten ilmeisen mukava uusi hevostuttavuus hänellekin. 

Oli kyllä todella mielenkiintoista nähdä Onni toisen ratsastajan alla, kiva nähdä välillä näin sivustakatsojankin roolista miltä se oma hevonen oikein näyttääkään. Työtähän meillä on edessä vielä paljon, mutta potentiaalia ja laatua tuosta hevosesta kyllä löytyy.

Nooralle iso kiitos vierailusta, palataan taas! :)

Karkkilan koulukisat

Viime postausta kirjoitellessani päällä oli lievästi sanottuna pientä jännitystä lauantaisista kisoista hevosen esitellessä parin päivän ajan taas vähän haastavampaa puoltansa, mutta S:n valmennus pelasti onneksi tilanteen ja sen jälkeen hevosen liikkuminen olikin jo ihan erilaista, eikä erimielisyyksistä ollut tietoakaan. Seuraavat pari päivää valmennuksen jälkeenkin menivät vielä oikein kivasti ja perjantain viimeistely-treenikin saatiin tehtyä hyvillä mielin. Jottei kuitenkaan ihan ilman vastoinkäymisiä olisi selvitty, niin pientä vaatekriisiä oli ilmassa vielä edellisenä iltana ennen nukkumaan menoa. Ihan vaan vinkkinä muille, että jos aloittaa salilla treenaamisen keväällä ja menee siitä puolen vuoden kuluttua pitkän tauon jälkeen kisoihin, niin kannattaa ehkä tarkistaa kisavaatetuksen sopivuus hyvissä ajoin, nimimerkillä kaikki kisapaidat hihoista liian tiukkoja ja kaksi kertaa käytetty uusi kisatakki hartoista auttamatta liian kapea... ;)

Kisat alkoivat vasta klo 13 ja ennen meidän luokkaa oli vielä toinen luokka, joten aamulla sai vielä rauhassa putsailla varusteita ja laitella tavaroita kasaan. Kohti kisapaikkaa päästiin lähtemään aikataulussa ja parin mutkan jälkeen perillekin saavuttiin hyvissä ajoin.

Lähtömaksujen maksamisen jälkeen otettiin Onni ulos trailerista ja se sai ihmetellä jonkin aikaa kisapaikan touhuja. Paljon löytyi katseltavaa, mutta ruuna suhtautui aika coolisti tähän uuteen paikkaan ja hetken kuluttua se oli jo kuin kotonaan. Kuntoonlaiton ja kävelytyksen jälkeen suunnattiin maneesiin verkkaamaan, ratsastin askellajit läpi taivutellen ja siirtymisiä tehden ja Onni tuntui ihan super-hyvältä. Ilmeisesti se myös näytti siltä, sillä heppanen sai osakseen ihasteluja ja kehuja maneesin laidalla istuskelevilta katsojilta. Myös hevosen fiksu ja rauhallinen käytös sai ihmettelyä osakseen, kun katsojat kuulivat ruunan olevan 6-vuotias ja vasta ensimmäisissä kisoissaan. Onni toimi koko verkan ajan käsittämättömän hyvin ja teki lopuksi vielä pari huikean hienoa lisäystä, joiden jälkeen saatiinkin siirtyä ulos odottamaan vuoroamme.

Tuomarin auton ihmettelyä

Kisarata oli kentällä ja kentän vieressä oli pieni alue, jossa kaksi seuraavaa ratsukkoa saivat kävellä omaa vuoroaan odotellessa. Pitkät välikäynnit eivät ole Onnin kanssa ollenkaan hyvä juttu, sillä hevonen tapaa nukahtaa niissä aina kokonaan ja radalle päästessä alla olikin ihan päinvastainen ratsu kuin vielä verkassa, koko pakka siis lösähti ihan totaalisesti. Ehdin juuri ja juuri kiertää koko radan ja käydä näyttämässä tuomarinpäädyn, kun lähtömerkki jo annettiinkin, joten en ehtinyt mitenkään saada hevosta enää kunnolla hereille. Alkurata meni aivan pohkeen takana olevan otuksen eteenpäin tuuppaamiseen ja tästä syystä esimerkiksi askeleenpidennykset eivät lähteneet ollenkaan, viimeisessä Onni myös rikkoi laukalle. Sain korjattua nopeasti takaisin raviin, mutta seuraava rikko tuli heti perään, kun hevonen ei suostunutkaan nostamaan oikeaa laukkaa. Hetki siinä keskusteltiin, että nostetaanko sitä laukkaa vai ei ja vihdoin laukka sitten nousi parin epämääräisen pompun jälkeen.

Laukka-ohjelmassa Onni heräsi päiväuniltaan ja se sujuikin sitten ihan super-hyvin oikeaa laukannostoa lukuunottamatta, kaikki numerot olivat 7 tai 7,5 ja jopa yksi 8 saatiin. Laukan jälkeisessä ravissa eteenpäinpyrkimystä alkoi löytyä omastakin takaa ja lopputervehdykseen tultaessa Onni tuntuikin jo paljon paremmalta. Olin radan jälkeen yhtä hymyä ja niiiiiin tyytyväinen hevoseen. Vaikka rata ei ollut sieltä sujuvimmasta päästä, niin suoritus oli todella kiva ruunan ensimmäiseksi kouluradaksi. Tästä on hyvä jatkaa!

Puolinukuksissa olevasta hevosesta huolimatta prosentteja saatiin yllätyksekseni 64,75%. Vielä suurempana yllätyksenä tuli oman nimen kuuleminen, kun ratsukoita kuulutettiin palkintojenjakoon. Luokassa oli 17 osallistujaa ja sijoituimme jaetulle neljännelle sijalle.

Kunniakierroksen jälkeen suoritettiin vielä pakolliset poseeraukset ja sen jälkeen alettiinkin valmistautua kotiin päin lähtöön. Onni olisi ilmeisesti vielä halunnut jatkaa kisailua ainakin toisen luokan verran, sillä ruuna koki jonkun hetkellisen mielenhäiriön ja päätti olla menemättä traileriin. Tähän asti se on kävellyt aina suoraan sisälle, mutta nyt se ilmeisesti halusi vähän testailla rajojaan nuorille hevosille tyypilliseen tapaan ja kokeili onko ihan pakko. Hetki siinä taas keskusteltiin herra hevosen kanssa, mutta ei se montaa minuuttia jaksanut hanttiin pistää ja sitten jo päästiinkin aloittamaan kotimatka.

Jauuuuu mikä tää härpäke on mikä hyökkää mun naamalle???

Vielä loppuun on kyllä pakko hehkuttaa millainen kultakimpale tuo mun hevoseni on, se käyttäytyi niin esimerkillisesti koko kisojen ajan, että eipä tarvitse kyllä ottaa minkäänlaista stressiä tulevistakaan reissuista. Uuden hevosen kanssa on aina vähän vaikea tietää ensimmäisissä kisoissa miten on järkevintä toimia missäkin tilanteissa (esim. verryttely) ja mikä sopii juuri kyseiselle hevoselle, mutta tälläkin reissulla opittiin jo paljon tulevia kisoja ajatellen.

Karkkilan ratsastajille iso kiitos oikein kivoista ja sujuvista kisoista, tullaan toistekin! :)