sunnuntai 4. tammikuuta 2015

2014 - Koettelemusten vuosi

Vuosi 2015 pyörähti käyntiin joitakin päiviä sitten ja vihdoin saatiin sanoa hyvästit vuodelle 2014. Edeltävä vuosi oli kaikkea muuta kuin helppo ja noiden 365 päivän ajalle mahtui paljon surua ja murhetta, joista kaikista en ole täällä blogin puolella edes maininnut. Jouduin hyvästelemään kaksi rakasta eläintä ja melkein menetin siskoni. Loppuvuodesta omakin terveys alkoi pettää ja tälläkin hetkellä tilanteeseen etsitään ratkaisua.

Murheiden lisäksi edeltävään vuoteen mahtui onneksi myös kivoja juttuja, ettei sentään ihan kokonaan jääty miinuksen puolelle. Jotta 2014 vuodesta ei jäisi mieleen vain ne ikävät muistot halusin palata myös niiden mukavampien muistojen pariin ja seuraavaksi tuleekin vähän koontia tapahtumista kunkin kuukauden ajalta. 

Tammikuu

Heti vuoden alkajaisiksi pohdin ratsastajan hyvinvoinnin merkitystä postauksessa Toimivaan tiimiin tarvitaan kaksi hyvinvoivaa osapuolta. Aiheen tiimoilta tein myös tavoistani poiketen uudenvuodenlupauksen, että aion tulevan vuoden aikana huolehtia omasta terveydestäni ja hyvinvoinnistani paremmin kuin aiemmin. Tämä lupaus piti aika hyvin, sillä edeltävän vuoden aikana lääkärillä tuli rampattua varmasti useammin kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä ja myös kropan vinouksia kävin korjaamassa osteopaatin luona muutamaan kertaan. Yksi erittäin suuri hyvinvointiini vaikuttanut asia oli myös kauan haaveissa ollut salilla käynnin aloitus, joka on vaikuttanut tietysti fyysiseen kuntooni, mutta ennen kaikkea kuitenkin psyykkiseen puoleeni todella vahvasti. 

Treenien suhteen Tammikuu oli vähän rikkonainen, sillä puolen kuun aikoihin Fanny ontui parin päivän ajan tuntemattomasta syystä ja loppukuusta poni teloi vielä itseään vähän tarhassa. Näistä parista takaiskusta huolimatta ratsastukset sujuivat kuitenkin tosi hyvin silloin kun treenaamaan päästiin.

Loppukuusta kerroin vielä syitä bloggaamiseeni postauksessa Miksi bloggaan?  

Helmikuu

Helmikuussa päästiin Fannyn kanssa pitkästä aikaa estevalmennukseen ja muutenkin koko kuukausi saatiin treenattua mukavasti ilman katkoja. Kevään ensimmäinen kiima teki ponista alkukuusta tamman isolla T:llä, mutta muuten ratsastukset sujuivat aika kivasti. Treenien vastapainoksi Fanny harrasti jonkin verran tarhapöllöilyä ja maneesissa irtona juoksemista, joista ei vauhtia puuttunut. 

19.2 Fanny täytti 9-vuotta.




Maaliskuu

Maaliskuun alussa kirjoitin postauksen tamman omistajan "ihanuudesta" ja treenit eivät näiden tammaoikkujen takia sujuneet ihan toivotulla tavalla. Kiimasta selvittyään Fanny oli uskomattoman hyvä ratsastaa, mutta tämä ilo ei kestänyt kauan, sillä vajaa viikko tästä eteenpäin maailma romahti ponin murtaessa jalkansa

Huhtikuu

Huhtikuussa oma pää oli vielä aivan sekaisin Fannyn loukkaantumisen jäljiltä, mutta jaksoin myös ajatella positiivisesti ja uskoin ponin selviävän. Koko kuukausi meni vähän sumussa kontrollia odotellessa ja mieleen on päällimäisenä jäänyt jalan kylmäys kahdesti päivässä, ensimmäiset lyhyet taluttelut ja Fannyn takaisin tarhailemaan pääsy kolmen viikon koppihoidon jälkeen. 

Kuun lopussa koitti kauan odotettu ja samalla pelätty kontrolli, josta ei toiveista huolimatta saatu hyviä uutisia. 

Tässä kuussa palasin takaisin vanhan tutun ponin palleron kuskin tehtäviin. Leevin kanssa päästiin avaamaan kisakausi Saajan tallin koulukisoissa Hämeenlinnassa kuun lopussa.


Toukokuu

Toukokuussa ratsastin Leeviä, jonka kanssa yritettiin hakea rentoutta tekemiseen. Kävin hyppäämässä Seelalla ja eksyin myös muutaman muun uuden hevostuttavuuden selkään.

Kuun puolessa välissä varmistui, että meille tulisi oma talli. Loppukuusta saatiin avaimet ja talliprojekti pääsi alkamaan.

Toukuun viimeisessä postauksessa kerroin Fannyn kuulumisia ja ajatuksiani ponin tulevaisuudesta.

Kesäkuu

Kesäkuussa huhkittiin hiki hatussa tilalla ja ratsastukset olivat koeratsastusreissuja lukuunottamatta todella vähissä. Postauksia tuli blogihistorian pienin määrä eli kuusi kappaletta. Projekti eteni pienellä porukalla hitaasti, mutta varmasti.

Julkaisin postauksen Fannyn viimeisen terveen päivän kuvista ja jaksoin edelleen olla positiivinen ponin tulevaisuuden suhteen.

Kuun lopussa pihatto ja tarha olivat viimein muuttokunnossa ja 26. päivä Fanny, Iivari ja Frida muuttivat kotiin.


Heinäkuu

Heinäkuun alussa paljastin blogissa toisen projektin, jota olin suorittanut kaikessa hiljaisuudessa, olin ostanut uuden hevosen. Onni saapui ilostuttamaan elämääni ja tuomaan valoa murheiden keskelle. Ruunan kanssa treenattiin ahkerasti ja tutustuttiin toisiimme. Esteongelma paljastui heti ensimmäisellä hyppykerralla.

15.päivä meillä tuli Fannyn kanssa täyteen vuosi yhteiseloa ja samalla oli myös blogin vuosipäivä.

Kuun lopussa Fannylla oli viimeinen kontrolli ja klinikalta saatiin pahimpia mahdollisia uutisia. Tein elämäni raskaimman päätöksen ja päätin, että rakas keltainen päästetään laukkaamaan ikivihreille niityille.


Elokuu

Elokuussa treenattiin Onnin kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Mukaan mahtui niin onnistumisia, kuin epäonnistumisiakin. O kävi kiropraktikon käsittelyssä ja tuli tämän jälkeen hetkeksi tosi huonoksi ratsastaa.

Syyskuu

Syyskuussa treenit sujuivat edelleen vaihtelevalla menestyksellä, mutta loppupuolella kuuta päästiin kuitenkin starttaamaan yhteinen kisauramme Karkkilassa, josta tuloksena oli suureksi yllätykseksi neljäs sija.

Vähän kisojen jälkeen Noora kävi ratsastamassa Onnilla ensimmäisen kerran.

Loppukuusta Fanny pääsi sänkkärille ja meno oli aluksi vähän villiä.


Lokakuu

Alkukuusta käytiin koulukisoissa Tuuloksessa ja Onnin huonosta päivästä huolimatta sijoituimme kolmansiksi.

9.10 oli yksi elämäni pahimmista päivistä, Fanny lopetettiin ja ajattelin elämäni loppuvan siihen paikkaan. Suru oli musertava, vaikka tiesinkin tehneeni täysin oikean ratkaisun. Tässä ei kuitenkaan ollut ilmeisesti vielä tarpeeksi kestämistä, sillä saman päivän iltana pikkusiskoni putosi usean metrin korkeudesta ja loukkaantui pahoin. Vammat olivat vakavat, mutta on ihme ettei hän halvaantunut, tai vielä pahempaa. Omasta tuskastani huolimatta yritin pysyä vahvana ja saada täysin hysteerisen äidin pysymään jollain lailla tolkuissaan. Tämä yö tuli vietettyä pitkälti sairaalassa.

"Ei kahta ilman kolmatta"-sanonta piti tässä tapauksessa paikkansa ja kuun lopussa meitä kohtasi vielä yksi suuri suru, 11-vuotias koiramme Tuffe meni yhtäkkiä todella huonoon kuntoon ja tämäkin rakas ystävä nukutettiin ikiuneen.


Marraskuu

Marraskuu alkoi Mitä hevosen omistaminen maksaa-postauksella.

Seuraavassa postauksessa halusin tietää millaisia ihmisiä sieltä ruudun toiselta puolelta oikein löytyy ja postaus keräsikin eniten kommentteja koko blogin historiassa.

Kuun lopussa esittelin linkattuja blogeja ja ilmoitin toteuttavani joulukalenterin.

Joulukuu

Joulukuu kului joulukalenterin parissa. Onni lomaili reilu pari viikkoa, mikä tuli kalenteria ajatellen parhaaseen mahdolliseen saumaan ja pystyin laittamaan kaiken liikenevän aikani blogiin.

Päivää ennen joulua Iinalle ostettiin uusi poni ja jokunen päivä tämän jälkeen Iivari laitettiin myyntiin. I meni kaupaksi muutamassa päivässä.


Iloa, surua, murhetta ja naurua, koettelemuksia, kasvamista ja muuttumista - näitä mahtui vuoteen 2014. Edeltävä vuosi oli varmasti elämäni rankin, mutta hengissä selvittiin. Tältä vuodelta toivon koko sydämestäni terveyttä niin ihmisille kuin hevosillekin ja mielellään mahdollisimman vähän vastoinkäymisiä, niitä on viime aikoina saatu enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

6 kommenttia:

  1. Wow teillä on ollut kyllä todella tapahtumarikas vuosi! Meilläkin on ollut hevosen kanssa enemmän kuin tarpeeksi vastoinkäymisiä edellisinä vuosina, mutta viime vuosi oli ensimmäinen milloin niitä ei oikeasti ollut lähes yhtäkään. Tsemppiä tulevaan vuoteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehti kyllä sattua ja tapahtua. :)

      Lueskelinkin jokin aika sitten teidän vastoinkäymisistä, ihanaa että viime vuosi oli teillä vihdoin onnekkaampi! :) Kiitos ja samoin sinne!

      Poista
  2. On kyllä tosiaan mahtunut hurjasti kaikkea teidän vuoteen! Nyt sitten vaan vastonkäymisistä vahvistuneena kohti tämän vuoden tapahtumia, ja toivotaan tosiaan että alkanut vuosi toisi teille vähemmän murheita ja enemmän niitä ilon aiheita. Tsemppiä! =)

    VastaaPoista
  3. Sinulla on ollut melkoinen vuosi, onneksi matkan varrelle on tarttunut myös onnellisia muistoja. Nyt vaan nokka kohti uusia haasteita ja uusia mukavia tapahtumia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, vuoden 2014 alussa en ikimaailmassa olisi osannut aavistaa mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan. Vaikeaa, mutta kasvattavaa aikaa.

      Näin tehdään, kiitos mukavasta kommentistasi! :)

      Poista