Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi...

Viimeisen puolen vuoden aikana on käynyt erittäin selväksi, että Onni on taitava poika itsensä telomisessa. Heti tulostaan asti O on ollut vähän väliä naarmuilla, eikä ole varmasti ollut yhtäkään kokonaista viikkoa, ettei ruunalla olisi ollut jossain pientä tai vähän isompaa haavaa. Nämä naarmut eivät kuitenkaan ole olleet ihan kokonaan itse aiheutettuja, vaan suurin osa on peräisin tarhanaapurin hampaista. Näiden lisäksi toki myös hokinpolkemat ynnä muut pikku haaverit ovat tulleet tutuiksi. 

Onni sekä viereisen tarhan kaveri ovat kummatkin erittäin leikkisiä tapauksia ja nyhjäävät päivät pitkät kiinni toisissaan. Välillä ruunat vetävät hillitöntä pukkilaukkaa pitkin omia tarhojaan, mutta yleensä ne tyytyvät vain nypläämään toistensa naamoja, tuntikausia päivässä. Seurauksena tästä on ollut pieniä haavoja kummankin otuksen päässä, mikä on mielestäni ollut pieni paha siitä, että O on päässyt leikkimään samanlaisen torvelon kanssa, kuin mitä se itse on. Pitkään ajattelin, että antaa poikien leikkiä, mutta joulun jälkeen mielipiteeni alkoi kääntyä vähän toiseen suuntaan, kun naapurin tulilinjalle alkoi päätyä myös juuri ostettu Hw:n ulkoloimi. Kaupan kassatädin palkalla kyseisiin takkeihin saa säästellä jonkin aikaa aina pennosiaan, joten vähemmästäkin alkoi sydäntä kylmätä ja pulssi nousta, kun bongasin ensimmäiset hampaanjäljet kaulakappaleesta. 

Loimen nyppimisen jälkeen ruunat saivat vielä jatkaa yhteiseloaan naapureina, mutta eilen tuli sitten niin sanotusti se viimeinen pisara, kun tallilla vastassa oli Onni poski veressä. Pojilla oli tällä kertaa ollut ilmeisesti astetta riehakkaammat leikit ja jälkikin oli sen mukaista. Edelliset haavat eivät tähän verrattuna ole olleet yhtään mitään, mutta tällaisia vekkejä en halua lisää, joten O:lla meni viipymättä tarha vaihtoon. Tuhoja tutkaillessani olin ensimmäistä kertaa maailman onnellisin siitä, että Onni on väritykseltään kimo, sillä tämän puolivuotisen jälkeen ruuna olisi aikamoinen arpinaama, jos karva sattuisi olemaan toisen väristä... 

Tänä aamuna O sitten pääsi uuteen tarhaan ja tiluksien tarkistuksen jälkeen piti tietenkin mennä tsekkaamaan uudet naapurit. Hetken haisteluiden jälkeen kavereita kiinnostavammaksi osoittautuivat kuitenkin maasta löytyneet havut, joita Herra Hevonen roikottelikin suustaan pitkät tovit. Lapsi on terve kun se leikkii, vai miten se oli? 

Nyt ei auta kuin toivoa, että uudet naapurit olisivat leikeissään edes vähän varovaisempia, kuin edellinen. ;)