Vihdoin saatiin Nooran kanssa aikataulut sopimaan ja Onni pääsi toistamiseen hommiin oikean kouluratsastajan kanssa. Viime kerrasta ehti suunnitelmista poiketen vierähtää useampi kuukausi, vaikka uusintakertaa yritettiinkin sopia jo heti lokakuulle. Tuolloin Nooran ratsastus jouduttiin perumaan Onnin lihasjumien takia ja sen jälkeen tulikin sitten jo kaikenlaisia muita esteitä ja viikot ja kuukaudet ehtivät vieriä ihan huomaamatta. Syyskuisesta vierailusta voi käydä lukemassa täältä, jos se on sattunut menemään ohi suun.
Onni on näillä pakkasilla ollut hieman säpäkkä ja varsinkin aluksi vähän malttamaton ja sitä se oli myös tänään. Käynnissä O ei oikein olisi jaksanut keskittyä, mutta ravaamaan päästyään se olikin sitten aika yllättävän kiva ja tahdikas. Viimeksi käydessään Noora keskittyi ratsastuksessa pääasiassa siihen, että Onni liikkuisi aktiivisesti eteen ja reagoisi herkästi apuihin, mutta tällä kertaa aktiivisuutta ei tarvinnut lähteä hakemaan, sillä sitä löytyy onneksi tätä nykyä ruunalta jo ihan omasta takaa. Noora nauroikin hetken ratsastettuaan, että mihin se Diesel-malli oikein on kadonnut.
Onnin työskentely koostui lähinnä perushommista ja varsinkin loppua kohden alkoi tulla jo tosi kivannäköisiä pätkiä. Alkuratsastuksesta ruuna painoi hetkittäin kädelle jäykällä niskalla ja silloin tällöin kokeili "onko pakko jos ei tahdo?", mutta hyvien pätkien aikana oli kyllä oikein mukavaa menoa.
O sai taas paljon kehuja ja Noora totesikin sen edistyneen huomattavasti edellisestä kerrasta, erityisesti kiitosta sai huimasti parantunut laukka. Omaan silmään ruuna näytti ihan erilaiselta kuin Syyskuussa ja oli kyllä todella hyödyllistä päästä pitkästä aikaa näkemään maastakäsin missä tällä hetkellä mennään.
Tästä jatketaan taas seuraavalla kerralla, Nooralle jälleen iso kiitos! :)
Maksatko Nooralle jotain tuosta?
VastaaPoistaToki maksan pientä korvausta siitä, että minua taitavampi ratsastaja käy hevoseni selässä. :)
PoistaMiten olet parantanut laukkaa?
VastaaPoistaLaukka on parantunut siinä samalla, kun koko hevosen ratsastettavuus on parantunut, mutta toki myös tekemällämme laukkatyöllä on ollut suuri vaikutus. Laukatessa pyrin aina huolehtimaan siitä, että laukan laatu on hyvää, tämän lisäksi teen paljon siirtymisiä laukan sisällä sen rajoissa miten Onni pystyy tällä hetkellä suorittamaan. Myös nostoja tehdään paljon niin käynnistä, kuin ravistakin. Tässä nämä mitä itse tulee tehtyä. :)
PoistaKivalta näyttää meno! :) Varmasti tekee hyvää välillä nähdä miltä heppa näyttää muiden ratsastettavana. Itse olen saanut paljon apua kun valmentajani käy säännöllisesti ratsastamassa hevoseni, samalla olen oppinut kiinnittämään jatkossa ihan eri tavalla huomiota siihen miten itse heilun siellä selässä. :D
VastaaPoistaJep, on kyllä ihan erinäköistä menoa kuin vielä syksyllä. :)
PoistaSiitä on kyllä ihan hurjasti apua, kun näkee jonkun muun ratsastavan hevostaan, sitä kiinnittää huomiota ihan eri asioihin kuin selästä käsin. :)
https://www.youtube.com/watch?v=3PRDvz5K4S8
VastaaPoistaVoi, ihana Söpö vauhti päällä! <3
Poista