torstai 30. lokakuuta 2014

Jumissa

Viimeinen reilu viikko onkin mennyt treenien osalta aika kevyissä merkeissä, Onni sai nimittäin toissalauantain estevalmennuksen jälkeen kehitettyä vähän jumia lihaksistoonsa ja tätä jumia onkin sitten availtu pidemmän kaavan mukaan.

Kuten jokunen postaus sitten totesin, on hyppääminen ollut viime viikkoina ennen hypäreitä melko vähissä ja nyt sen tullessa taas kuvioihin reagoi hevonen jumiutumalla lihaksistostaan. Osasyynä tässä on varmasti myös edestakaisin heittelevät lämpötilat ja muutaman viikon takainen kiropraktikon käsittely, vaikka Onni ei käsittelyn jälkeen mennytkään samalla lailla huonoksi kuin viime kerralla. Kropan asento on kuitenkin korjauksien jälkeen muuttunut taas sen verran, että tämä on todennäköisesti osaltaan auttanut jumin syntymisessä.


Heti hypäriä seuraavana päivänä eli sunnuntaina pistin merkille hevosen olevan hieman jumisen tuntuinen, mutta en huolestunut asiasta sen kummemmin. Onni on alusta asti ollut usein hyppäämisen jälkeen pari-kolme päivää vähän jäykemmän oloinen ja olen pistänyt tämän sen piikkiin, että hevonen kuitenkin jännittää esteillä varsinkin aluksi vielä sen verran, ettei ole ihmekään, että niistä kamikaze-loikista menee vähän jumiin lihas jos toinenkin. Ratsastin pidemmän kaavan mukaan jumppaillen ja loppua kohti O paranikin jonkun verran siihen verrattuna mistä aloitettiin.

Maanantaina oli juoksutuspäivä ja Onni liikkui liinan päässä ihan normaalin oloisesti ja oli reipas, niin kuin aina. Katson juoksuttaessani hevosen liikettä aina todella tarkasti ja näin ollen huomaankin yleensä helposti, jos joku pienikin asia poikkeaa normaalista. Tällä kertaa huomioni kiinnittyi oikeaan takajalkaan, jota Onni nosti vasemmassa kierroksessa laukannostossa hieman erilailla kuin tavallisesti. Ero ei ollut iso eikä kukaan muu sitä varmaan olisi edes nähnyt, mutta itse pistin tämän merkille.


Tiistaina meillä oli kouluvalmennus ja alkuun Onni tuntui tosi jäykältä, varsinkin vasen suunta oli vaikea. Eteenpäinpyrkimystä ei löytynyt oikein ollenkaan ja ravista puuttui normaali jousto. Tehtiin alkuverkka pidemmän kaavan mukaan ja sen jälkeen yritettiin saada hevosta vetristymään ja "aukemaan" väistöjen ja avojen avulla. Pientä paranemista liikkeessä tapahtui lämpenemisen myötä, mutta vasta ympyrällä sulkua tehdessä jonkinlainen jumi tuntui vihdoin aukeavan ja Onni lähti liikkumaan normaalisti ja lopuksi tulikin jo tosi hyvää ravia. 

Keskiviikkona tein kevyen ja jumppaavan ratsastuksen, mutta hevonen tuntui edelleen tosi jumiselta, joten päätin antaa sille muutaman kävelypäivän ja katsoa tilannetta sen jälkeen uudelleen. Muutama päivä meni siis taluttellessa ja sunnuntaina laitoin Onnin liinan päähän katsoakseni miltä liike näyttää. Alkuun aika jäykähköä menoa, mutta vertyessään O alkoi näyttää jo ihan normaalilta, ravissa löytyi taas joustoa ja laukatkin pyörivät normaalisti. Juoksutin kevyesti vielä maanantaina ja silloin näytti jo heti alusta asti hyvältä, joten toissapäivänä ja eilen jumppailtiin selästä käsin ja kaikeksi onneksi hevonen tuntui jo paljon paremmalta.

Eilen illalla Onni pääsi hierojan käsittelyyn ja kireyttä löytyi lanneselän alueelta. Myös lavoissa ja takareisissä oli pientä kireyttä, mutta se itse syy tuohon jäykkään liikkumiseen oli juurikin tuolla lanneselässä. Heppa sai ensin Bemeriä ja sen jälkeen perusteellisen hieronnan, joten toivotaan, että jumi saatiin hoidettua tällä yhdellä kertaa pois. Nyt otetaan vielä pari päivää vähän kevyemmin ja sitten palaillaan takaisin normaaliin treeniin, mikäli hevonen tuntuu olevan kaikin puolin ok, tämän päiväinen liikkuminen irtojuoksuttaessa ainakin näytti lupaavalta.


4 kommenttia:

  1. Nätti harja tällä! Ootko nyppiny ihan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuvista ei näe ihan koko totuutta, Onnin harja on tällä hetkellä kyllä ihan kamala ylipitkä rehuletti, jonka siistiminen on ohjelmassa heti kun ehdin sen suorittaa... :D Vähän naurattaa myöntää, mutta en ole tehnyt harjalle mitään sen jälkeen kun Onnin ostin heinäkuussa, se oli vanhassa paikassa leikattu aika lyhyeksi ja siitä on sitten kasvanut tuollaiseksi. :D

      Poista
  2. Ketä kiroa käytätte? pitäis omaki käsitellä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tallilla käy säännöllisesti Geert Meersseman. :)

      Poista