Hetki meni tyhjää sivua tuijotellessa. Pitkän tauon jälkeen kirjoittaminen tuntuu jollakin tapaa tosi vaikealta, vaikka kerrottavaa näiden kuukausien ajalta löytyisikin. En oikein tiedä mistä asti aloittaisin ja kuinka tarkasti asioista ja tapahtumista lähtisin kertomaan, mutta katsotaan mihin suuntaan teksti lähtee vaeltelemaan.
Jo hyvän aikaa sitten olen kirjoitellut siitä, miten elämä Onnin kanssa osaa olla välillä hieman hankalaa sen haastavan ratsastettavuuden takia. Talven aikana oli tarkoitus treenata kovaa vauhtia kohti tämän vuoden kisakautta, mutta ihan suunnitelmien mukaan asiat eivät sitten sujuneetkaan.
Ensimmäinen ongelma oli Onnin vanha satula, joka osoittautui epäsopivaksi. Asian tullessa ilmi aloin heti hoitamaan asiaa eteenpäin ja Hipposportista kurvasikin autollinen satuloita tallin pihaan hyvin pian tämän jälkeen. Selkään soviteltiin jokunen satula ja myös oman satulan istuvuutta tutkittiin ja sitä yritettiin muokata sopivaksi tässä kuitenkaan onnistumatta. Jokaisen sovitetun satulan kohdalla ongelmana oli lavoille valuminen, kunnes toisella Hipposportin vierailulla kyydistä löytyi Prestigen D1, joka vaikutti oikeinkin lupaavalta. Vihdoin löytyi satula, joka pysyi selässä paikallaan ja antoi riittävästi tilaa lavoille, joka osoittautui satuloita sovitellessa hyvin tärkeäksi seikaksi Onnin liikkumisen kannalta. Satula jäi meille kokeiltavaksi ja hetken kuluttua se lähti vielä muokattavaksi niin, että istuvuudesta saatiin mahdollisimman hyvä. Tämä tarkoitti pientä kavennusta ja villojen muokkausta.
Uusi satula näytti löytyneen, mutta vanha satula oli jo ehtinyt tehdä tehtävänsä ja O:n selkä oli kipeytynyt. Tässä vaiheessa tunsin itseni maailman huonoimmaksi hevosenomistajaksi ja soimasin itseäni taukoamatta siitä, etten huomannut aiemmin satulan epäsopivuutta. Vaikka yritän kaikin tavoin huolehtia siitä, että hevosellani olisi asiat mahdollisimman hyvin oli tällainen asia jäänyt huomaamatta. Onni oli yrittänyt kertoa, ettei liikkuminen tuntunut mukavalta, mutta itse olin luullut sen vain olevan hankala. Yritin lohduttaa itseäni sillä, että O oli ollut omistuksessani vasta niin vähän aikaa, etten voinut tietää mikä oli sille normaalia ja mikä ei, mutta tunsin edelleen epäonnistuneeni.
Onni sai pitää pari viikkoa satulalomaa, jonka aikana liikkuminen tapahtui liinassa tai vapaana juosten. Niina kävi myös hoitamassa O:n kahdesti ja kireän selän lisäksi myös lavat olivat lukossa todennäköisesti juurikin vanhan satulan eteen valumisen seurauksena.
Kun satula-asia saatiin kuntoon alkoi puolestaan oma sairasteluni, josta kerroin edellisessä postauksessa. Milloin olin flunssassa ja milloin mahataudissa. Olen useamman vuoden ajan kärsinyt myös ongelmallisesta mahasta ja viime syksyn koettelemukset ja stressi aiheuttivat uskoakseni sen, että maha meni loppuvuodesta huonompaan kuntoon kuin vielä ikinä aiemmin. Olen juossut lääkärissä ja tutkimuksissa, mutta ainakaan toistaiseksi syytä tai ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Edellä mainituista syistä Onnin liikutus on ollut sen tarpeisiin nähden liian vähäistä, vaikka se koko ajan onkin liikkunut vähintään viitenä päivänä viikossa. Ratsastusta tästä on kuitenkin ollut vain 3-4 päivänä viikossa, joka on nuorelle ja ylienergisyyteen taipuvaiselle hevoselle aivan liian vähän. Tästä seurasi jälleen yksi iso ongelma, nimittäin kyttääminen. Onni on alusta asti ollut kyttäilyyn taipuvainen ja se reagoi muutenkin paljon ympärillä tapahtuviin asioihin, mutta nyt maneesin toinen pääty ja keskiovi muodostuivat herra hevosen mielessä maailman vaarallisimmiksi paikoiksi.
Pitkään hakkasin päätäni seinään, mutta muutama viikko sitten päätin, että ongelmiin on pakko saada ratkaisu. Ratsastaminen alkoi tuntua pakkopullalta ja maku koko touhuun oli vaarassa mennä kokonaan. Myönsin itselleni että omat taidot eivät tällä erää yksinkertaisesti riitä ja kyselin vanhalta tutulta olisiko hänellä aikaa ja mielenkiintoa alkaa auttamaan Onnin kanssa. Kumpaakin edellä mainittua onneksi löytyi ja nyt tämä tuttuni on käynyt ratsastamassa Onnia jo useampaan kertaan. Oma tekeminen O:n kanssa on näiden ratsastusten ansiosta helpottunut jo todella paljon, joten positiivisilla fiiliksillä mennään eteenpäin.
Tällaisia kuulumisia tällä erää, tämän tarkemmin en viitsi lähteä asioista selostamaan, ettei postaus venähdä vielä tästäkin pidemmäksi, mutta tässä nyt ainakin hieman tietoa viime aikojen tapahtumista.
Vieläkö siellä joku jaksaa blogihiljaisuudesta huolimatta lukea näitä höpinöitä?
