sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Viime viikonlopun estetreenit Poppiksen ja Onnin kanssa

Viime lauantaina ehdittiin pitkästä aikaa Iinan kanssa samaan aikaan tallille niin, ettei kummallakaan ollut kiire minnekään ja käytettiin tämä harvinainen tilaisuus heti hyödyksi - ohjelmassa oli esteitä niin Poppiksen kuin Onninkin kanssa, kun kerrankin oli avustaja paikalla.

Ensimmäiseksi otettiin vuoroon Poppis ja Iinan verkkaillessa rakentelin maneesiin tehtäviä, joihin sisältyi puomeja ja pieniä esteitä. Näiden lisäksi laitoin vielä yhden mörköesteen, jonka perimmäinen tarkoitus oli olla myöhemmin hyppäävälle Onnille taas uusi tutustumis/siedätyskohde. Tämä oli vasta toinen kerta, kun Iina hyppäsi Poppiksella, joten tehtävät pidettiin helppoina ja korkeudet maltillisina.

Poppis on tehnyt uran esteponina, kuten aiemmin taisinkin mainita ja ensimmäisellä hyppykerralla Iinalla oli vähän ongelmia kaasun säätelyn kanssa, kun poni pääsi pitkästä aikaa hyppäämään ja oli lievästi sanottuna hieman innoissaan. Nyt kun edellisestä hyppykerrasta ei ollut ehtinyt vierähtää vielä kovin pitkää aikaa oli Poppis heti alusta asti paremmin kuulolla ja meno oli jo aivan erinäköistä. Iina pääsi hyppy hypyltä paremmin sisälle siihen miten ponia pitää esteillä ratsastaa ja hyppääminen sujui paremmin kuin hyvin.

Saa nähdä kuinka tuolle meidän kouluratsastajalle tämän ponin myötä käy, on ollut nimittäin kummankin hyppykerran jälkeen tytöllä niin leveä hymy kasvoilla, etten ihmettelisi, jos laji vaihtuisi tässä ihan
lennosta. ;)




Iinan talutellessa loppukäyntejä muutin estevälit Onnille sopiviksi ja sen jälkeen lähdin laittamaan ruunaa kuntoon. Alkuverkkasin askellajit läpi ja tämän jälkeen katsastettiin tulevat tehtävät ensin käynnissä, kuten tapana on viime aikoina ollut.

Aloitettiin O:n kanssa tehtävällä, johon sisältyi pari maapuomia, kavaletti ja pieni ristikko. Ensimmäinen hyppy ristikolle oli Onnimaiseen tapaan hieman mielenkiintoinen, mutta jo seuraavalla kerralla tämäkin este saatiin ylitettyä normaalisti. Jokusen hyppykerran jälkeen siirryimme seuraavaan tehtävään, joka oli kahden ristikon innari ja niiden perään pinkki mörköeste. Ensimmäiseksi hoidettiin tutustuminen taas käynnissä, jotta O sai miettiä innarilla miten se oikein jalkojaan asettelee sekä pääsi katsomaan pinkin hirvityksen ajan kanssa.

Hyppäämään alkaessa mörköeste ei tuottanut ollenkaan ihmettelyä ja muutaman kerran jälkeen vaikeusastetta lisättiin nostamalla puomi pinkkien porttien päälle. Puomi oli kuitenkin herran hevoselle vähän liikaa ja ensimmäisellä yrityksellä se veti liinat kiinni. Kiellon jälkeen annoin Onnin katsoa esteen rauhassa ja sen jälkeen hypytin käynnistä yli. Seuraavalla yrityksellä O ei enää yrittänyt kieltää, mutta otti varmuuden vuoksi vähän isomman hypyn esteelle. Tultiin samaa tehtävää jokunen kerta vielä toisesta suunnasta ja myös tästä kierroksesta mörköestettä piti vähän ihmetellä, mutta kieltoa ei yritetty.



Treeni sujui tälläkin kertaa aika mukavasti, muttei kuitenkaan ihan yhtä hyvin, kuin viimeksi kirjoitellessani. Onni oli vähän turhan malttamaton ja jouduin tekemään aika paljon toistoja, että sain sen odottamaan kunnolla ja olemaan kiirehtimättä. Hyppy sillä on vielä kovin keskeneräinen, kuten videoltakin näkee ja se myös hyppää aika paljon lavoilleen - tästä syystä se myös vetää minut samalla aika reilusti irti satulasta varsinkin ottaessaan isompia hyppyjä. Suunta tuntuu kuitenkin tällä hetkellä olevan oikea, joten eiköhän se siitä kehity pikkuhiljaa. Ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu. ;)

Loppuun kokeiltiin vielä ensimmäistä kertaa vähän vaihtoja ja eiväthän ne nyt ihan toivottomilta tuntuneet, vaikka tekniikka ihan hukassa olikin. Eiväthän nuo puhtaita ole tai muutenkaan kovin kehuttavia, mutta selvästi O:lla on kuitenkin joku haju siitä mitä siltä pyydetään, joten tuosta on hyvä jatkaa harjoittelua.

6 kommenttia:

  1. Wau miten kevyesti ja rauhallisesti Onni otti nuo vaihdot! :) On kyllä suloinen kaveri sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on kyllä hauska, kun vaikka muuten osaa olla aika säpäkkä, niin vaihdoista ei kuitenkaan kuumunut, kuten useimmat hevoset. Oli tosi positiivinen yllätys. On se kyllä maailman suloisin. :)

      Poista
  2. Ihana pomppuponi tuo Poppis. :) Onnilla näyttäis olevan aikas kivanlainen laukka! Itestäkin olisi kiva silloin tällöin mennä jumppasarjoja ja pieniä pomppuja, mutta tuloksena olisi todennäköisesti paljon pilkottuja puomeja. :D Akulla on kyllä imua esteille, mutta taidot uupuvat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poppis on ihan mahtava, siinä on kyllä huippu opetteluponi Iinalle! :)

      Juu, laukka on kyllä hyvä, ensimmäisen kerran Onnin laukan nähdessään Sarikin hihkui ihan innoissaan, että "vau, sillä on ihan oikean kouluhevosen laukka!" :D

      Haha, voi Akua... Annettakoon muutamat katkeneet puomit hänelle kuitenkin anteeksi, eihän sitä nyt vaan kaikessa voi olla hyvä. :D

      Poista
  3. Ihana Poppis. Lisää postauksia Poppiksesta. Onnikin on söpö : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eiköhän Poppiskin postauksissa mukana pysy silloin tällöin. Onni kiittää! :)

      Poista