Jumissa

Viimeinen reilu viikko onkin mennyt treenien osalta aika kevyissä merkeissä, Onni sai nimittäin toissalauantain estevalmennuksen jälkeen kehitettyä vähän jumia lihaksistoonsa ja tätä jumia onkin sitten availtu pidemmän kaavan mukaan.

Kuten jokunen postaus sitten totesin, on hyppääminen ollut viime viikkoina ennen hypäreitä melko vähissä ja nyt sen tullessa taas kuvioihin reagoi hevonen jumiutumalla lihaksistostaan. Osasyynä tässä on varmasti myös edestakaisin heittelevät lämpötilat ja muutaman viikon takainen kiropraktikon käsittely, vaikka Onni ei käsittelyn jälkeen mennytkään samalla lailla huonoksi kuin viime kerralla. Kropan asento on kuitenkin korjauksien jälkeen muuttunut taas sen verran, että tämä on todennäköisesti osaltaan auttanut jumin syntymisessä.

Heti hypäriä seuraavana päivänä eli sunnuntaina pistin merkille hevosen olevan hieman jumisen tuntuinen, mutta en huolestunut asiasta sen kummemmin. Onni on alusta asti ollut usein hyppäämisen jälkeen pari-kolme päivää vähän jäykemmän oloinen ja olen pistänyt tämän sen piikkiin, että hevonen kuitenkin jännittää esteillä varsinkin aluksi vielä sen verran, ettei ole ihmekään, että niistä kamikaze-loikista menee vähän jumiin lihas jos toinenkin. Ratsastin pidemmän kaavan mukaan jumppaillen ja loppua kohti O paranikin jonkun verran siihen verrattuna mistä aloitettiin.

Maanantaina oli juoksutuspäivä ja Onni liikkui liinan päässä ihan normaalin oloisesti ja oli reipas, niin kuin aina. Katson juoksuttaessani hevosen liikettä aina todella tarkasti ja näin ollen huomaankin yleensä helposti, jos joku pienikin asia poikkeaa normaalista. Tällä kertaa huomioni kiinnittyi oikeaan takajalkaan, jota Onni nosti vasemmassa kierroksessa laukannostossa hieman erilailla kuin tavallisesti. Ero ei ollut iso eikä kukaan muu sitä varmaan olisi edes nähnyt, mutta itse pistin tämän merkille.

Tiistaina meillä oli kouluvalmennus ja alkuun Onni tuntui tosi jäykältä, varsinkin vasen suunta oli vaikea. Eteenpäinpyrkimystä ei löytynyt oikein ollenkaan ja ravista puuttui normaali jousto. Tehtiin alkuverkka pidemmän kaavan mukaan ja sen jälkeen yritettiin saada hevosta vetristymään ja "aukemaan" väistöjen ja avojen avulla. Pientä paranemista liikkeessä tapahtui lämpenemisen myötä, mutta vasta ympyrällä sulkua tehdessä jonkinlainen jumi tuntui vihdoin aukeavan ja Onni lähti liikkumaan normaalisti ja lopuksi tulikin jo tosi hyvää ravia. 

Keskiviikkona tein kevyen ja jumppaavan ratsastuksen, mutta hevonen tuntui edelleen tosi jumiselta, joten päätin antaa sille muutaman kävelypäivän ja katsoa tilannetta sen jälkeen uudelleen. Muutama päivä meni siis taluttellessa ja sunnuntaina laitoin Onnin liinan päähän katsoakseni miltä liike näyttää. Alkuun aika jäykähköä menoa, mutta vertyessään O alkoi näyttää jo ihan normaalilta, ravissa löytyi taas joustoa ja laukatkin pyörivät normaalisti. Juoksutin kevyesti vielä maanantaina ja silloin näytti jo heti alusta asti hyvältä, joten toissapäivänä ja eilen jumppailtiin selästä käsin ja kaikeksi onneksi hevonen tuntui jo paljon paremmalta.

Eilen illalla Onni pääsi hierojan käsittelyyn ja kireyttä löytyi lanneselän alueelta. Myös lavoissa ja takareisissä oli pientä kireyttä, mutta se itse syy tuohon jäykkään liikkumiseen oli juurikin tuolla lanneselässä. Heppa sai ensin Bemeriä ja sen jälkeen perusteellisen hieronnan, joten toivotaan, että jumi saatiin hoidettua tällä yhdellä kertaa pois. Nyt otetaan vielä pari päivää vähän kevyemmin ja sitten palaillaan takaisin normaaliin treeniin, mikäli hevonen tuntuu olevan kaikin puolin ok, tämän päiväinen liikkuminen irtojuoksuttaessa ainakin näytti lupaavalta.

Helsinki International UB Horse Show 2014

Eilen se sitten vihdoin pyörähti käyntiin, vuoden odotetuin tapahtuma hevosihmisten keskuudessa eli Helsinki International UB Horse Show. Kuten moni on varmasti kuullut, niin tänä vuonna vietetään Hihsin 30-vuotis juhlavuotta ja koko tapahtuma koki hieman uudistuksia. Suurimpana muutoksena vanhaan oli varmasti Hihsin siirtyminen tutulta ja turvalliselta Hartwall Areenalta Helsingin Jäähallille ja odotin itsekin mielenkiinnolla millaisia vaikutuksia tällä sijannin vaihdoksella oikein onkaan.

Malttamaton luonne kun olen, niin tietysti Helsinkiin piti suunnata heti kun vaan mahdollista, joten eilinen päivä tuli pyörittyä Hihsissä aamusta iltaan ja näin ollen tapahtuma on omalta osaltani tältä vuodelta jo katsastettu. Eilen tuli katseltua esteratsastusta aina 80cm luokista 130cm luokkiin, mutta kiinnostavinta seurattavaa oli ehdottomasti 5, 6 ja 7-v nuorten hevosten luokat tuomariarvosteluin. Oli kiva huomata kuinka yksiin omat ajatukset hevosten potentiaalista osuivat tuomareiden kanssa, joten kyllä se omakin silmä ilmeisesti jotain ymmärtää hyvien hyppyhevosten päälle.

Hihsiin on aina mukava mennä ja tälläkin kertaa odotin lokakuun loppua innolla jo useamman kuukauden ajan, mutta täytyy sanoa, että Jäähalli ei ainakaan itselleni paikkana ollut yhtä mieleinen kuin Hartwall Areena. Ensimmäinen miinus tuli sijainnista, Hartwallille on ollut nopeaa ja helppoa kävellä suoraan Pasilan asemalta, mutta Jäähallille ja sieltä pois päästäkseen täytyi turvautua julkisiin kulkuneuvoihin, jos ei sattunut olemaan omalla autolla liikenteessä. Ja voin muuten kertoa, että Ratikalla kulkeminen  ei olekaan ihan helppo juttu sitä aiemmin harrastamattomille "maalaisille", joten suuret pahoittelut muille sekoiluamme todistaneille matkustajille... ;)

Toisena miinuksena kylmyys, niin katsomossa, käytävillä kuin Expossakin. Expo-aluehan löytyy tänä vuonna ulkoa erillisestä teltasta ja varsinkin aamulla siellä oli jäätävän kylmä. Päivän mittaan lämpötila nousi hieman mukavampiin lukemiin puhaltimien ja suurenevan ihmisjoukon ansiosta, mutta sitä aiemmin ei kyllä tehnyt mieli luopua takistaan vaatteiden sovittelun ajaksi. Vai pitäisiköhän tämä ehkä kuitenkin laskea hyväksi puoleksi, rahat säästyivät ainakin itselle tarkoitettujen hankintojen suhteen, koska omat vaatteet piti pitää visusti päällä? ;)

Katsomossa vallitsevaan kylmyyteen oli onneksi apua saatavilla, Soneran pisteeltä ja muutamasta muusta paikasta sai nimittäin hakea fleece-vilttejä lämmikkeeksi. Lämpimän viltin alta kisojen seuraaminen sujui huomattavasti mukavammin, joten suosittelen muitakin vierailemaan näillä lämmikelaatikoilla.

Näistä parista miinuksesta huolimatta päivä oli oikein mukava eikä Hihs pettänyt tänäkään vuonna. Koulupuoli jäi tällä kertaa näkemättä aamu-kuudelta herättävän kellon ja töiden takia, mutta ehkä sitten ensi vuonna. Exposta ei oikein löytynyt ostoslistalla olevia tavaroita, mutta Equilinen kouluhuopa ja Eskan riimu tarttuivat mukaan kuitenkin, niin ei tarvinnut kotiin ihan tyhjin käsin lähteä.

Kivaa Hihs-viikonloppua, muistakaa pukea lämpimästi päälle, jos olette suunnistamassa Jäähallille! :)

Kuinka moni lukijoista on jo käynyt tai menossa Hihsiin? Mitä tykkäsitte? Olisi kiva kuulla myös muiden mielipiteitä uudistuksista. :)

Aurinkoisen syyspäivän tuuppailut kuvina

Pari päivää on ollut aika harmaata ja sateista, joten mikä olisikaan parempi väli julkaista nämä viime postauksessa mainitsemani tuuppailukuvat muutaman viikon takaa, kun saatiin nauttia vähän kauniimmasta syys-säästä?

Tuttuni Iida kävi tuolloin kuvailemassa meitä Onnin kanssa ja vaikkei hevonen ehkä ollut ihan parhaimmillaan, niin aika kivoja kuvia tuli siitä huolimatta. Tuuppailujen lomassa otettiin myös muutama hyvän mielen pikkupomppu tuolle kuvissakin näkyvälle mini-esteelle ja kummankin ilmeet taitavat kertoa fiiliksen. Kivaa oli! Ratsastuksesta en ala tämän tarkemmin kertoilemaan, vaan tällä kertaa kuvat saavat puhua puolestaan. 

Kaikki kuvat © Iida Aro, iso kiitos kuvailuista! :)

Estevalmennusta, kiropraktikkoa ja satulaongelmia

Kiirettä, sitä on riittänyt parin viimeisen viikon aikana. Viime viikon alku meni sumussa torstaita panikoidessa ja loppuviikko vasta sumussa menikin, sumussa ja surussa. Fanny on edelleen mielessä kokoajan, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa.

Arki kulkee omalla painollaan, Onnin kanssa on tehty yhtä sun toista. Viime viikolla oli T:n kouluvalmennus ja ensimmäinen estevalmennus kesän jälkeen. Tällä viikolla oli taasen S:n kouluvalmennuksen vuoro. Hyppelyt ovat viime viikkoina olleet aika vähissä, kun on keskitytty lähinnä dressage-puoleen, mutta puomien ja pikkuesteiden kanssa on yritetty tehdä hommia viikottain. "Isompia" on tullut hypättyä vain kerran tai kaksi edellisen hypärin jälkeen, joten vähän jännityksellä odotin mitä tuleman pitää.

Alku meni taas tutulla kaavalla eli ensimmäiset hypyt olivat Onnin kaikki jalat ilmaan kamikaze-loikkia, mutta jokusen hypyn jälkeen meno jo normalisoitui ja hevonen tuntui aika hyvältä. Pienemmillä esteillä Onni yritti tökätä kerran okserille jonkun aivopierun seurauksena, mutta hypytin sen paikaltaan yli ja seuraava hyppy oli jo ihan ok. Toinen kielto tuli isommalle okserille, kun en itse nähnyt paikkaa ja säädin selässä niin, ettei hevonen enää oikein tiennyt mitä tehdä, joten täysin kuskin moka. Seuraavalla yrittämällä taas normaalisti yli. Muuten valmennus sujui oikein hyvin ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon edistystä oli tapahtunut, vaikka hyppääminen on tosiaan jäänyt todella vähälle.

Viime lauantaina tallilla kävi kiropraktikko, jonka käsittelyyn Onnikin pääsi toistamiseen. Tällä kertaa ei ollut niin paljon korjattavaa kuin edellisellä kerralla, joten parempaan suuntaan oltiin menty. Vähän jännityksellä odotin meneekö hevonen käsittelyn jälkeen taas aluksi yhtä huonoksi kuin viimeksi ja tästä syystä Onni saikin muutaman vähän kevyemmän päivän. Pari päivää meni talutellessa ja kolmantena päivänä laitoin ruunan liinan päähän katsoakseni näyttääkö liike jäykältä tai muuten normaalista poikkeavalta. Hyvältä ja letkeältä näytti, joten tiistaina uskaltauduin kiipeämään selkään. Ilokseni nyt ei ollut havaittavissa minkäänlaista huononemista, vaan alla oli alusta asti oikeinkin hyvän tuntuinen hevonen.

Myös satulaongelmia on mahtunut kuluneiden viikkojen ajalle, joten ihan niin helposti se uuden penkin hankinta ei sitten käynytkään mitä alkuun vaikutti. Onnin oman satulan saamisessa kuluikin luultua kauemmin, joten testipenkillä mentiin aina tämän viikon keskiviikkoon saakka. Eikä siinä mitään, pieni viivästys ei toki haitannut, mutta satula osoittautui tuollaisenaan hevoselle vähän vääränlaiseksi. Toissapäivänä lastattiin siis Onni jälleen traileriin ja huristeltiin Hipposportiin ihmettelemään mikä siinä satulassa oikein mättää.

Ongelmaksi osoittautui liian kapea selkärangantila, joka oli jostain syystä jäänyt viime kerralla huomaamatta. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, koska Prestigeissä on onneksi ihan loistavat muokkausmahdollisuudet. Nykyään on olemassa kaikkia hienoja koneita ja myös satulan selkärangantilaa on mahdollista suurentaa. Tällaisesta koneesta en ollut aiemmin kuullutkaan, joten taas oppi jotain uutta. Meidän "oikea" satula oli saapunut Hipposportiin, joten nämä muokkaukset tehtiin tietysti siihen ja nyt sitten vaan toivotaan, että satula olisi täysin sopiva. Mieheni kävi tänään työpäiväni aikana hakemassa satulan Espoosta, joten viikonloppuna pääsen testailemaan miltä näyttää.

Siinäpä taisi ollakin mainitsemisen arvoiset asiat näiden parin viikon ajalta, yritin tiivistää tekstiä parhaani mukaan, mutta vähänhän tämä näköjään pääsi venymään siitä huolimatta. ;)

Huomenna meillä olisi taas estevalmennus, joten siitä tulossa todennäköisesti seuraavaksi postausta. Toivottavasti saan jonkun suostuteltua maneesinlaidalle, että tunnista saisi jonkinlaista videomateriaalia. Myös vajaa muutaman viikon takaiset koulutuuppailukuvat odottavat julkaisua ja pää on täynnä erilaisia ideoita, joten postauksien aiheita kyllä riittäisi. Enää puuttuu se aika niiden kirjoitteluun. ;)

Rentouttavaa viikonloppua!

© Iida Aro

Kiitos

Fannyn kuolemasta on nyt kulunut kolme päivää, kolme pitkää päivää ilman maailman rakkainta ponia. Suru on suuri ja ikävä on läsnä joka hetki, mutta samalla olo on kuitenkin myös helpottunut, nyt Fannyyn ei satu enää koskaan. Se saa juosta ja riehua ilman kipuja, tehdä sitä mitä se eniten rakastaa. Vaikka vielä on vaikeaa ja kyynel pyrkii silmänurkkaan tasaisin väliajoin olen kuitenkin onnellinen siitä, että pystyin pysymään päätöksessäni ja poni sai lähteä ennen kuin se tuli kipeäksi. Olen nähnyt aivan liian monta kertaa kuinka hevosia pidetään liian pitkään pystymättä päästämään irti enkä itse halunnut tehdä tätä virhettä. Vaikka Fannyn lopetus viivästyi reilu kuukaudella siitä mitä olin ensin ajatellut ei jalan suhteen olisi vieläkään ollut kiire.

Olen viime päivien aikana selannut vanhoja postauksia ja muistellut yhteistä matkaamme, hymy huulilla on saanut fiilistellä onnistuneita valmennuksia ja nauraa ponin toilailuille. Fannyn elämän ilo oli jotain käsittämätöntä ja jokainen päivä tuntui olevan ponille suuri seikkailu, se osasi nauttia joka hetkestä. Parasta mitä se tiesi oli juosta liinan päässä tai maneesissa vapaana ja tunsin joka kerta itseni maailman onnellisimmaksi, kun sain katsella tätä iloa.

Elin Fannyn kanssa unelmaani, sain vuosien jälkeen ponin takaisin luokseni ja elämä tuntui paremmalta kuin vielä koskaan aiemmin. Odotin innolla monia tulevia yhteisiä vuosia, kaikkea sitä mitä vielä pääsisimme yhdessä tekemään ja kokemaan, vain taivas tuntui olevan rajana.

Joskus asiat eivät kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja vuosien sijaan saimmekin aikaa niin paljon vähemmän kuin olisin ikinä tahtonut. Yhteinen matka kesti vain vuoden ja vajaa kolme kuukautta, mutta tuo lyhyt aika antoi mulle ihan uskomattoman paljon. Aina ei ollut helppoa, tuskin minkään hevosen kanssa on, mutta silloin kun sujui, niin sujui sitten kunnolla. Fannyn selässä sain kokea fiiliksiä, joita en ollut kokenut koskaan aiemmin, sen kanssa onnistumiset tuntuivat miljoona kertaa paremmalta, kuin minkään toisen hevosen kanssa. Hyvänä päivänä ponin ratsastettavuus oli jotain niin käsittämättömän upeaa, että hymy kasvoiltani ei häipynyt vielä nukkumaan mennessäkään ja odotin jo innolla seuraavaa päivää, että pääsisin taas ratsastamaan. Yksi parhaista piirteistä Fannyssa oli sen uskomaton työmotivaatio, se oli aina innoissaan lähdössä hommiin ja yritti parhaansa. Tällaista motivaatiota ei ole ollut yhdelläkään toisella hevosella, jonka selässä olen istunut.

Yleensä kaikki oli Fannyn kanssa ongelmatonta ja helppoa, mutta toisinaan se osasi olla myös poni isolla peellä, mutta mitä elämä olisikaan ilman pieniä jekkuja? Se osasi koetella kärsivällisyyttäni monin eri tavoin, mutta ikinä se ei ollut ilkeä. Fanny järjesti pieniä yllätyksiä tasaisin väliajoin ja elämä sen kanssa ei koskaan käynyt tylsäksi. Muistan viime syksyltäkin erään aamun ensimmäisten pakkasten aikaan, kun lähdin ponin kanssa maneesiin ilman satulaa ja vain muutaman kierroksen jälkeen löysin itseni maasta hiekkaa sylkemästä ratsastusvilttiin kääriytyneenä. Poni oli ilmeisesti nähnyt pienen vihreän miehen maneesin kulmassa istumassa ja päätti testata muutamalla sivupompulla onko kuski kyydissä hereillä. Ei tainnut olla. ;)

Reilu vuoteen mahtui käsittämättömän paljon asioita ja tapahtumia, iloa, surua, onnistumisia ja epäonnistumisia. Jokainen hetki Fannyn kanssa oli korvaamaton ja surun keskelläkin päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus, kiitollisuus maailman rakkaimmalle ja parhaalle ponille, ponille joka antoi enemmän kuin kukaan ikinä voi edes kuvitella, ponille joka teki minusta paremman ihmisen, ponille joka ei koskaan unohdu.

Kiitos kaikesta Fanny<3

Hyvää matkaa Fanny

Fabricia

19.2.2005-9.10.2014

Nyt olet vapaa ja mukana tuulen 

saat kulkea rajoilla ajattomuuden.

Olet kimallus tähden, olet pilven lento, 

olet kasteisen aamun pisara hento.

Et ole poissa, vaan luoksemme saavut 

mukana jokaisen nousevan aamun 

ja jokaisen tummuvan illan myötä 

toivotat meille hyvää yötä.

-Vuokko Laatio-

Ei hyvästi, vaan näkemiin. <3

Koulukisoissa Tuuloksessa

Oho, oltiin kisoissa!

Kulunut viikko on ollut sellaista haipakkaa, etten ole ehtinyt postailemaan kuulumisia, enkä näin ollen päässyt tämän päivän kisoistakaan panikoimaan täällä blogin puolella. Viikkoon on mahtunut T:n kouluvalmennus (joka meni muuten super-hyvin!), pari kevyempää päivää ja erinäistä dressagen harrastusta. Herra hevonen on ollut välillä hyvä ja välillä taas vähemmän hyvä, niin kuin se nyt yleensäkin on. Ikinä ei tiedä ratsastamaan lähtiessä kummanlainen päivä sillä kertaa on, joten tylsäksi ei ainakaan käy tuon otuksen kanssa treenaaminen. ;)

Tänään suunnattiin siis Onnin ja Iivarin kanssa Tuulokseen Ratsutalli Verrattomaan seurakoulukisoihin, jossa ohjelmana oli C-merkin kouluohjelma. Tälle päivälle sattui tietysti sitten osumaan juuri se ei niin hyvä päivä ja verkassa sainkin tehdä aikamoisen työn ennen kuin  Onni alkoi toimia edes hiukan sinne haluttuun suuntaan päin. Oikea kierros oli todella vaikea, hevonen muutenkin vähän jäykähkö ja eteenpäinpyrkimys ihan kadoksissa. Loppua kohden sain vasemmassa kierroksessa jo ihan kohtalaista pätkää, mutta oikeassa kierroksessa oli edelleen vaikeaa. 

Turhia stressaamatta lähdettiin kuitenkin radalle, jossa tarkoitus oli ainoastaan tehdä parhaansa ja hakea taas lisää ratoja ja kokemusta alle. Parin ympyrän verran ehdittiin pyörähtää aitojen sisäpuolella, kun lähtömerkki jo annettiinkin ja oli aika aloittaa rata. Onni oli edelleen kuin täi tervassa ja jouduin kokoajan pyytämään sitä eteenpäin saamatta kuitenkaan toivottua lopputulosta. Tällä kertaa O ei piristynyt edes laukassa ja varsinkin oikeassa kierroksessa oli työn ja tuskan takana hetkittäin saada edes pidettyä laukkaa yllä, kun hevonen heittäytyi kyljistään täysin kuuroksi.

Tahmeudesta huolimatta rata oli kokonaisuudessaan ihan ok paria pientä rikkoa ja tuomarin päädyn kyttäämistä lukuunottamatta ja ilmeisesti tuskainen tuuppaamiseni ei näkynyt ainakaan kovin pahasti ulospäin, sillä prosentteja heltisi 64,4. Loppukommentissa toivottiin kuitenkin enemmän energisyyttä, joten kyllä sielläkin selvästi huomattiin, ettei hevonen tänään ollut reippaimmillaan. ;) 

Viidentoista lähtijän joukosta prosenttimme oikeuttivat kolmanteen sijaan, joten ei voi kyllä olla kuin todella tyytyväinen! Taas saatiin arvokasta kokemusta ja tästä on hyvä jatkaa uusiin koitoksiin. Nyt vaan ratoja paljon alle, niin loppuu hevoseltakin turha jännittäminen ja siitä johtuva tahmeus ja kyttääminen.