Turpaterapiaa

Tiedätte varmaan ne hetket, kun tunnette niin täyttä ja puhdasta onnellisuutta, että toivotte ettei se hetki loppuisi koskaan? Sellaista mä olen tuntenut tässä viimeisen viikon aikana, kun olen auringon, lämmön ja vihdoin kunnolla alkaneen kevään innoittamana ajellut useampana päivänä meille maalle ja touhunnut ponien kanssa.

Karvanvaihto on tällä hetkellä pahimmillaan, kuten ehkä joku muukin on saattanut huomata ja olen harjannut poneista valehtelematta ämpärikaupalla karvaa samalla melkein tukehduttaen itsenikin. Harjailun lisäksi ollaan käyty Fridan kanssa nyt pari kertaa maastossa köpöttelemässä ja juuri nuo reissut ovat olleet niitä, joiden ei haluaisi loppuvan ollenkaan. Fiilis noilla meidän kävelyillä on vaan ollut jotenkin niin käsittämättömän hyvä ettei sitä pysty edes selittämään. Ollaan nautittu lämmöstä, maisteltu vähän ensimmäisiä vihreitä (poni, ei sentään taluttaja ;) ja toisella reissulla saatiin kotiin viemisiksi jopa pussillinen kuivaa leipää, kun ystävällinen naapuri sen meille ihan yllärinä kiikutti.

Näiden meidän lenkkien aikana on tullut mietittyä kaiken maailman juttuja erityisesti Fridaan liittyen ja olen tuntenut ihan ääretöntä kiitollisuutta tuosta ponista ja siitä, että saadaan vielä nauttia sen seurasta sekä mahtavasta persoonasta. Mikään kun ei ole itsestään selvää enää siinä vaiheessa, kun ponilla on ikää mittarissa 28v. Meidän perheen historia Fridan kanssahan ylettyy jo reilusti yli kymmenen vuoden taakse, joten pitkään on jo ehtinyt kulua ensitapaamisesta. Jos jollekin tätä lukemaan eksyneelle sattuu olemaan epäselvää, että mikä tämä tällainen Frida edes on, niin lisätietoa löytyy täältä.

Kiitollinen olen ollut myös siitä, että Frida on edelleen niin hyvässä kunnossa ja siltä löytyy edelleen pilkettä silmäkulmasta. Kukaan ei varmasti uskoisi sen ikää ellei tietäisi. Nuo meidän niin sanotut kävelytkin ovat olleet kaikkea muuta kuin kävelyä, sillä F on tapansa mukaan ollut ihan tohkeissaan päästessään pois kotipihasta ja matka on taittunut suurimmaksi osaksi ravissa. Yritykseni toppuutella ponin intoa ovat useampaan kertaan päätyneet pään viskelyyn ja jopa vinkumiseen, joten virtaa tuolta meidän turbomummolta ei ainakaan puutu. Kuumuudestaan huolimatta F osaa kuitenkin aina käyttäytyä tilanteen niin vaatiessa, eikä esimerkiksi eilen koettu hirven ihan vierestä puskassa rymistelykään saanut ponin kuin vähän hypähtämään paikallaan ja toteamaan sitten heti ettei tässä mitään hätää ollutkaan.

Olen aikoinaan alkanut kirjoittaa tätä blogia pitkälti siitä syystä, että kaikki merkitykselliset hetket, asiat ja tapahtumat olisivat jossain sellaisessa paikassa, johon voisin niitä myöhemmin palata lukemaan ja muistelemaan. Hatarassa päässä ei valitettavasti pysy ihan kaikki kivoimmatkaan jutut ja siksi onkin ollut hyvä, että täällä ne ovat kaikki tallessa. Nämä Fridan kanssa vietetyt hetket kuuluvat juurikin niihin, jotka haluan myöhemmin muistaa, varsinkin sitten kun ponia ei enää ole. Tämäkin postaus tulee joskus vielä olemaan kullanarvoinen, mutta toivon mukaan siihen päivään menee vielä vuosia ja saadaan pitää Frida vielä pitkään täällä meidän luona. <3