Joulukuu lähestyy hirmuista vauhtia ja se tarkoittaa tietysti myös sitä, että monessa blogissa alkaa joulukalenteri. Olen itse kahden vaiheilla kalenterin suhteen, toisaalta haluaisin kovasti tehdä kalenterin, kun siitä niin kovin viime vuonna tunnuttiin tykkäävän, mutta samalla mietin myös, että osaisinko tehdä enää yhtä kiinnostavia luukkuja. Viime vuonna tykätyimpiä luukkuja olivat ne, joissa kerroin ratsastushistoriastani ja entisistä hevosistani, mutta mitäs nyt kun sen suhteen on kaikki jo kerrottu? Vieläköhän sitä keksisi muita kivoja aiheita, joista teille voisi tarinoida. Bloggaajana kun tietysti tahtoisi, että uusi kalenteri olisi aina edellistä parempi. ;) Myös sen takia haluaisin tehdä kalenterin, että saisin sillä vähän korjattua tätä tämän vuoden surkean vähäistä postailua, olisi sitten teillä lukijoillakin edes lähes kuukauden verran luettavaa päivittäin.
Päätöksiä kalenterin suhteen olisi tehtävä viimeistään nyt, ettei kiire pääse yllättämään luukkujen suhteen mikäli kalenterin päädyn tekemään, joten tässä vaiheessa tarvittaisiinkin vähän teidän apuanne. Haluaisitko sinä tänä vuonna seurata tässä blogissa joulukalenteria ja mikäli haluat, niin mistä aiheista? Mikä kiinnostaa? Millaisista postauksista tykkäät?
Mikäli teidän puoleltanne näytetään joulukalenteri-idealle vihreää valoa ja kommentoitte ahkerasti millaisia juttuja tahtoisitte luukuista löytää pyrin toteuttamaan kalenterin, jos se muidenkin olosuhteiden puolesta näyttää mahdolliselta. Nyt kipin kapin kommentoimaan, niin katsotaan kuinka käy! :)
Olen joskus aiemmin kirjotellut siitä, kuinka kieltäminen on itselleni kamala mörkö. Kun on omistanut hevosen, joka kieltää kerta toisensa jälkeen jättää se väistämättä jonkinlaisen jäljen. Minulle tämä hevonen oli Pausa ja tuon hevosen jälkeen itseluottamusta hyppäämisen suhteen palauteltiinkin pidemmän aikaa. Yhä edelleen tuo mörkö nostaa päätään aina hevosen kieltäessä ja sanottakoon, että Onni ei ole ollut paras mahdollinen hyppykaveri minulle epävarmuutensa takia juuri tästä syystä. Kuten olette blogista saaneet lukea ei hyppääminen O:n kanssa useinkaan suju kuten elokuvissa, välillä ruuna yllättää tekemällä loistavan treenin ilman merkkiäkään kyttäämisestä tai kieltelystä, mutta yhtä usein se myös yllättää täysin päinvastaisella tavalla ja käyttäytyy kuin ei olisi koskaan esteitä nähnytkään. Kuluneen reilu vuoden aikana hyppääminen on pikkuhiljaa jäänyt selvästi vähemmälle. Jokainen huonosti mennyt estetreeni on syönyt omaa itseluottamusta ja ajoittain olen huomannut jopa vältelleeni hyppäämistä Onnin kanssa.
Pohdin jokin aika sitten, että mun olisi pakko päästä hyppäämään jollain varmalla hevosella saadakseni vähän itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseeni sillä saralla takaisin ja tilaisuus tähän tarjoutuikin sattumalta melkein saman tien. Kävin moikkaamassa pitkästä aikaa Kinkkua pari viikkoa sitten ja kuinka ollakaan K:n uusi omistaja kysäisi olisinko mahdollisesti halukas menemään joku kerta tallilla järjestettävään Matti Eklundin estevalmennukseen Kinkulla. Ilmoitin tietysti intopiukeana melkein riemusta hyppien, että menisin enemmän kuin mielelläni ja tästä reilu viikko eteenpäin istuin jälleen K:n satulassa, tällä kertaa estevalmennuksen merkeissä.
Kinkun myymisestä tulee pian kuluneeksi kolme vuotta ja tänä aikana olen istunut ruunan selässä kaksi kertaa. Kummallakin kerralla on oltu maastossa ja näin ollen kunnon ratsastuksesta ei oikein voi puhua. Alkuverkassa olinkin aivan hukassa, eikä K:n ratsastus varsinaisesti tullut vanhasta muistista. Hetken siinä pyörittyäni aloin kuitenkin pikkuhiljaa saada edes jotain tolkkua hommasta.
Valmennuksen aluksi mentiin paria maapuomia ja oli kiva huomata kuinka hyvin säädeltävissä Kinkun laukka oli, askel osui kohdalleen melkeinpä joka kerta. Hetken kuluttua puomien lisäksi mukaan otettiin myös pieni kahden esteen innari. Aika pian tämän jälkeen lähdettiin ratsastamaan muutamaa erilaista rataa. Pienistä esteistä suoriuduimme ihan ok, mutta kyllähän se alkuun aikamoista hakemista oli. Suurimmaksi osaksi paikat esteille löytyivät suht hyvin, mutta toki mukaan mahtui myös useampi virhearvio. Esteiden noustessa vähän reilummin olin pari ekaa kertaa ihan hukassa, kun homma ei varsinaisesti ollut vielä ihan täysin hanskassa ja olo oli kuin kalalla kuivalla maalla. Asiaa ei varsinaisesti helpottanut se, että Kinkulla on edelleen maailman kummallisin hyppytyyli, jossa mukana pysyminen ei olekaan ihan peace of cake, varsinkaan näin pitkän tauon jälkeen. Viimeisellä kerralla kuitenkin tuntui, että sain vihdoinkin jollain tasolla jutun juonesta kiinni ja siihen oli hyvä lopettaa.
Valmennuksen jälkeen mulla oli tosi hyvä mieli. Oli ihana päästä hyppäämään hevosella, joka ei varmasti kiellä. Oma vähäinen hyppääminen ja rutiinin puute kuitenkin näkyi omassa tekemisessä selvästi ja oli tuskastuttavaa huomata, että jännitin kieltämistä myös nyt, vaikka tiesin, että K:n kanssa siitä ei olisi pelkoa. Onneksi oli niin kiltti ja rehellinen hevonen, joka ei välittänyt kuskin säätämisestä. Kaikin puolin todella hyvä valmennus ja myös Matin tyyli opettaa oli itselleni sopiva. Toivottavasti päästään treenaamaan samoissa merkeissä vielä toistamiseenkin!
Loppuun vielä vähän videomateriaalia tuosta räpiköimisestä.
Kyllä on aikoihin eletty, vuoden ensimmäiset kunnon ratsastuskuvat tältä vuodelta saatiin otettua lokakuussa. Siis lokakuussa, aikamoista. Johan tässä ehti melkein jo vuosikin vaihtua. Ihana Laura kävi kuvailemassa meitä jo viime kuun puolella, mutta edellisessä postauksessa mainitsemistani kiireistä johtuen en ole näitä ehtinyt aiemmin laittaa näytille.
Kuvia katsellessa teki välillä mieli pistää silmät kiinni omaa istuntaa katsellessa. Miksi se on niin vaikeaa? Miten tuntuu olevan niin mahdoton tehtävä istua siellä selässä niin kuin normaalit ihmiset? Kun ei moneen kuukauteen näe kuvamateriaalia omasta ratsastuksestaan voi tuudittautua siihen ajatukseen, että ihan viisaalta se oma tekeminen siellä selässä näyttää. Tai sitten ei näytä, ei sinne päinkään. Järkytys on vielä suurempi sitten, kun niitä kuvia vihdoin saa siihen ihmeteltäväkseen.
Oma istuntani ei ole koskaan ollut sieltä parhaasta päästä ja kevään ja kesän aikana se huononi entisestään valmennusten jäädessä vain satunnaiseksi. Kropassani on jumeja, vinouksia ja muita ongelmia, joiden takia omalla kohdallani hyvä ja rento istunta ei tule luonnostaan. Asiaa ei myöskään helpota rintarangasta löytyvä skolioosi.
Kuluneiden kuukausien aikana olen huomannut ratsastamisen vaikeutuneen entisestään ja vinouteni on tuntunut pahenevan. Syksy on tuonut mukanaan myös entistä jumisemmat lihakset. Kiireiden keskellä itsensä huoltaminen tuppaa vaan usein unohtumaan ja asiaan herää vasta, kun ihan oikeasti tuntuu pahalta. Tämä on niin iso virhe, eritoten meillä ratsastajilla, koska meidän oma olemisemme vaikuttaa hyvin vahvasti siihen toiseen osapuoleen eli hevoseen. Miten voimme odottaa hevosen tekevän hyviä suorituksia, jos emme itse pysty omien vinouksiemme, jäykkyyksiemme tai muiden asioiden takia pyytämään oikein? Niimpä. Ei se auta, että hevosta hoidatetaan hierojilla, fyssareilla, kiropraktikoilla ja kaikilla muilla mahdollisilla, jos ratsastaja ei pidä itsestään samalla tavalla huolta.
Yksi monista istuntaongelmistani, yliryhti
Ja tässä taas päinvastainen, mutta ehkä vallitsevin ongelmani, eli könötys. Uutena juttuna näistä kuvista löytyi lysyssä oleva vasen kylki
Edellisessä postauksessa kerroin Onnin "huoltorupeamasta", joka alkoi jokunen viikko sitten. Samoihin aikoihin alkoi sama homma myös tällä tiimin kaksijalkaisella. Olen käynyt useamman kerran hierojalla ja nyt edessä olisi pitkästä aikaa myös käynti osteopaatilla. On jo aikakin käydä laittamassa nikamia ojennukseen, sillä varsinkin lantio tuntuu jälleen vinoutuneen samaan vanhaan virheasentoon. Kohta tässä ollaankin toivottavasti sitten taas entistä ehompia.
Muistataan hei kaikki huolehtia myös siitä omasta kropasta, niin on hevosillakin kivempaa työskennellä meidän kanssa! :)
Takana on todella kiireinen lokakuu, mutta nyt saan vihdoin huokaista ja elämä alkaa palata taas normaaleille raiteilleen. Viime kuussa olin oman työni lisäksi tuuraamassa toisessa kaupassa muutaman viikon ja tämän takia aika oli totaalisen kortilla. Useampana päivänä lähdin aamulla puoli kahdeksan aikoihin ja pääsin kotiin takaisin yhdeksän jälkeen illalla, joten eipä tarvinnut miettiä miten sitä aikansa kuluttaisi. Tämän lisäksi Onnin vararatsastaja muutti muille maille, joten pientä sumplimista on ollut aikataulujen suhteen, että kaiken on ehtinyt tekemään. Blogi oli usein mielessä ja postauksiakin olisi ihan jonoksi asti, mutta aikaa kirjoitteluun ei yksinkertaisesti ole ollut.
Näiden viikkojen aikana olemme etsineet apuja Onnin liikumiseen ja ratsastuksellisiin ongelmiin niin fyssarin, kiropraktikon kuin fasciahoitajankin toimesta.
Ensimmäisenä tämän "huoltorupeaman" aloitti hevosfysioterapeutti Fanny Littorin, josta olin kuullut paljon hyvää. Fanny kävi ensin koko hevosen läpi ja halusi sen jälkeen nähdä Onnin liikkeessä. Pyöritin O:ta hetken liinassa kumpaankin suuntaan ympyrää pienentäen ja suurentaen ja tämän jälkeen käsittelyä taas jatkettiin. Lihaksistosta ei löytynyt kummempaa huomautettavaa, mutta syyn ongelmiin Fanny paikansi oikeaan istuinkyhmyyn aivan hännän viereen, josta löytyi vanha vamma, jonka käsittelyyn Onni reagoi. Hoidoksi Arnikaa ennen ratsastusta, Voltarenia ratsastuksen jälkeen ja myöhemmässä vaiheessa laseria. Vamma ei vaadi liikutuksen suhteen muutoksia ja Fanny totesikin ettei tämä ole mikään levolla paraneva vaiva ja on ollut Onnilla varmasti jo kauan. Myös ruokintaan tuli muutosta.
Suunnilleen viikko fyssarin käynnin jälkeen oli vuorossa kiropraktikon käsittely, kun saksalainen Geert kävi jälleen tallillamme. Onni on käsitelty Geertin toimesta aiemmin kaksi kertaa viime syksynä ja varsinkin ensimmäisellä kerralla rangasta löytyi paljon korjattavaa. Tällä kertaa ei löytynyt mitään isoa vikaa, mutta sen sijaan useita pieniä juttuja kyllä. Selässä rangan oikealla puolella oli neljä kohtaa, joita korjattiin ja tämän lisäksi suoristettiin vasemmalle vinossa ollut ristiluu. Nämä selittävät hyvin pitkälle sitä miksi Onni on ollut niin järjettömän vino.
Kiropraktikon käsittelyn jälkeen pidin Onnilla kevyen viikon, että se pääsi palautumaan kunnolla hoidoista. Korjauksien jälkeen ottaa aina oman aikansa, että kroppa löytää uudelleen tasapainonsa, joten annoin suosiolla muutaman vapaapäivän ja sen jälkeen juoksuttelin vaan rennosti jokusen kerran ennen kuin jatkettiin taas treenejä.
Viimeisimpänä Onnilla oli fasciakäsittely tämän viikon tiistaina. Isoin löydös oli oikeassa takapolvessa, johon koskiessa O ilmoitti hyvin selkeästi, että nyt ei muuten tunnu kivalta. Kaikki lihakset polven ympäriltä olivat aivan jumissa. Tuona samaisena päivänä Onnilla oli ollut vieruskaverin kanssa tarhassa päivällä kunnon rallit ja se oli ratsastaessakin huonompi ja jumisempi kuin kuukausiin, niin tiedä sitten oliko tuo ongelma polvessa tästä johtuva uusi juttu vai onko se ollut jo pidempään ja osasyynä ratsastuksellisiin ongelmiin, joita meillä on ollut. Hoitona tähänkin tuli parin viikon kuuri Arnikaa ja jos tästä ei ole apua siirrymme seuraaviin vaihtoehtoihin. Pienempiä jumeja löytyi lavoista ja alakaulasta.
Nyt on sitten ainakin tutkittu, ihmetelty ja hoidettu. On mahdotonta lähteä arvailemaan onko syy ongelmiin pääasiallisesti vain joku näistä löydöksistä, mutta epäilisin, että kyseessä on kaikkien vaivojen summa.
