Onnin ulkoinen muutos kesästä 2014 kesään 2015

Selatessani kuvia vanhalta koneelta silmiini osuivat viime vuoden puolella Onnista otetut rakennekuvat, joita tuli varsinkin alkuun otettua aika tiuhaan tahtiin, jotta ulkoista muutosta olisi helpompi seurata. Kovin kummoisia eroja kuukauden-parin välein otetuissa kuvissa ei tietenkään näy, mutta pidemmällä aikavälillä otetuissa kuvissa alkaa jo jotain ehkä huomaamaankin ja ainakin ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä on ero jo selvä. 

Lihaksenkasvatus ja lihotus on aikaa vievää puuhaa, eikä tapahdu hetkessä. Onni oli tullessaan aika hoikassa ja lihaksettomassa kunnossa, joten ruokaa se sai tulostaan asti aika reilusti, että alkaisi vähän pyöristymään ja tätä myöten sille pystyisi alkaa rakentamaan lihasta. Koko viime syksyn ja vielä pitkälle talveenkin tuntui, ettei toivottua muutosta parempaa alkanut tapahtua ja väliin kriiseilinkin aika huolella, kun ei ruunan solakkaan varteen tuntunut tarttuvan mikään. Jossain vaiheessa kevättä käänne parempaan kuitenkin tapahtui ihan huomaamatta ja O alkoi pikkuhiljaa muokkautua jo vähän hevosen näköiseksi ja saada lihasta. 

Tässä vähän vertailukuvia viimeisen vuoden ajalta.

15.7.2014  Onni vähän tulonsa jälkeen

24.8.2014

8.11.2014

6.12.2014

22.2.2014

Tämän helmikuussa otetun kuvan jälkeen tuleekin pitkä tauko, jolloin rakennekuvia ei ole otettu ja seuraava kuva on vasta heinäkuulta. Tältä Onni siis näytti viime kuussa:

12.7.15

Ja tässä vielä vertailun vuoksi joulukuussa 2014 ja heinäkuussa 2015 otetut kuvat: 

Sanotaanko, että enää ei liika hoikkuus ole Onnin kanssa ongelmana ja eräs tallikaveri totesikin sen ainakin olleen ruoka-aikana kotona, mutta kyllähän sitä yksi jos toinenkin taitaa vähän kesäkiloja kerätä. ;) Huomattavasti parempi kuitenkin näin päin ja ainakaan omaan silmääni Onni ei tällä hetkellä ole liian lihava, vaan juuri sopiva. Lihasta on alkanut tarttua myös oikeisiin paikkoihin ja tästä jatketaan duunia. Ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ja itse olen tyytyväinen muutokseen, joka viimeisen vuoden aikana on saavutettu.

Miltä näyttää sun mielestä? 

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Jokunen postaus sitten mainitsin käyneeni ratsastamassa ainakin blogin vanhemmille lukijoille tuttua poni-herra Leeviä ja innostuttiin tuolloin ottamaan vähän hyppyjäkin. Edellisestä yhteisestä hyppykerrasta oli ehtinyt vierähtää jo reilusti päälle vuosi, eikä ponikaan tuona aikana ole montaa kertaa päässyt esteitä ylittelemään, joten intoa löytyi kuin pienestä kylästä. Leevin kanssa on aiemmin ollut vähän ongelmaa kieltelemisen kanssa, mutta nyt mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan ja hyvin menneistä hypyistä innostuneena päädyttiin ponin omistajan kanssa tutkimaan vähän lähialueen kisatarjontaa. Ajatuksena oli päästä vähän pyörähtämään jossain hakemassa mielenvirkistystä ja sopivat rataharjoitukset löytyivätkin Stable Parkilta Hämeenlinnasta, luokkana huima 60cm. Reissuun lähdettiin vaihteeksi lahjattomat treenaa-tyylillä ja tuon yhden hyppykerran lisäksi ei hyppyjä tullut otettua ja poninkin selässä käväisin vaan kerran vähän pyörimässä ilman satulaa.

Eilen sitten suuntasin töistä suoraan tallille ja Leevin ja tavaroiden ollessa kyydissä lähdettiin ajelemaan kohti Stable Parkia. Ajateltiin ensin, että aikataulun suhteen saattaa tulla aika tiukkaa, mutta loppupeleissä oltiin ensimmäisinä paikalla ja kerettiin rauhassa katsella ja ihmetellä. Laitettiin poni kuntoon ja hetken kuluttua pääsikin jo tutustumaan rataan. Rata oli kiva ja simppeli, yksi muuri ja vesimatto, mutta muuten tavallisia puomiesteitä.

Radan kävelyn jälkeen hyppäsin takaisin selkään ja lähdettiin maneesiin verkkaamaan. Leevi tiesi tasan tarkkaan mikä oli homman nimi ja poni oli jännittynyt ja pinkeä kuin mikä. Nauroinkin, että luojan kiitos tässä ei olla menossa koulustarttiin, kun ponin ratsastettavuus ei suoranaisesti hiponut ihan pilviä. Maneesista päästiin sitten kentälle verkkaamaan ja siellähän se kirjava tättähäärä sitten vallan innostuikin. Ensimmäisen verkkahypyn jälkeen en ehtinyt kissaa sanoa, kun tuo pieni poninretale vetäisi heti jalkojen koskettua maahan sellaiset jättimäiset köyryselkäpukit, että löysin alta aikayksikön itseni tekemästä lähempää maaperätutkimusta kentän pohjasta. Revettiin Leevin omistajan kanssa sellaiseen nauruun, että kaikki muut paikalla olijat varmaan ihmettelivät, että mitä hulluja nämä oikein on, eikä nauramisesta meinannut tulla loppua millään. Hepulikohtauksen hieman laannuttua sain itseni kammettua takaisin selkään ja palauttelemaan poninryökälettä ruotuun. Seuraavan hypyn jälkeen Leevi yritti vielä lähteä kokeilemaan jotain pukin tynkää, mutta tällä kertaa osasin varautua ja pienellä ärähdyksellä poni päätti luopua suunnitelmastaan.

Loppuverkka sujuikin sitten ilman kommelluksia ja hetken kuluttua päästiin aloittamaan rata, joka sujui kaikkien odotusten vastaisesti paremmin kuin hyvin ja nollilla päästiin maaliin. Leevi ei osoittanut pienintäkään epäröintiä yhdelläkään esteellä, vaan se oli ihan intopiukeana menossa. Poni ei vilkaissut edes vesimattoa, vaikkei ole sellaista montaa kertaa elämänsä aikana hypännyt. Yksi pieni pukki sieltä lensi jossain vaiheessa, mutta muuten Leevi oli oikeinkin siivosti ja suoritti kuin parempikin esteratsu. Kaikki puhtaan radan suorittaneet palkittiin, joten poni sai portilla suitsiinsa punavalkoisen ruusukkeen kotiin viemisiksi.

Että semmoinen reissu tällä kertaa. Kaikkea tuo poni keksiikin, niin hyvässä kuin pahassa. ;) Vähän sukellusharjoituksia, viihdettä katsojille ja nauramisesta kipeitä vatsalihaksia (ja ehkä pari muutakin hiukan kipeää paikkaa ilmalennon seurauksena, mutta mitäs pienistä... ;)). Kivaa oli kuitenkin ja sehän on pääasia! Ensimmäisiä kysymyksiä kotiin päin lähtiessä oli lähes yhteen ääneen lausuttu "koska mennään uudestaan?", joten eiköhän tässä vielä jossain päin käydä vähän hyppelemässä!

Kun unohtaa vaikka ei haluaisi

Olen miettinyt viime kuukausien aikana paljon Fannya. Ajan kuluessa olen ehtinyt unohtaa monia asioita, vaikka en millään haluaisi. Aloin yhtenä päivänä miettimään millaista Fannylla oli ratsastaa ja oikein hätkähdin, kun tajusin etten enää muista. Olen istunut Fannyn selässä viimeksi 29. maaliskuuta 2014, siitä on nyt vähän yli vuosi ja neljä kuukautta. Tuo aika tuntuu samalla sekä pitkältä, että lyhyeltä.

Viimeistä kertaa selässä 29.3.2014

14.3.2014

Asioiden unohtaminen on merkillistä ja samalla surullista. Koin Fannyn selässä elämäni parhaita hetkiä, hetkiä ja fiiliksiä, joiden kaltaisia en koskaan ollut aiemmin tuntenut ja nyt ne kaikki olivat kadonneet mieleni syövereihin. Miksi myös ne kaikki parhaat asiat unohtuvat, vaikka ne mieluiten pitäisi kirkkaana mielessään? Onneksi on tämä blogi. Tuona hetkenä olin jälleen kerran niin onnellinen siitä, että aloitin bloggaamisen päivänä, jolloin Fanny saapui takaisin kotiin. Alkuaikoina kirjoittelin todella aktiivisesti ja miten kiitollinen siitä nyt olenkaan. Sieltä ne kaikki ihanat muistot jälleen muistuivat mieleeni; ensimmäinen ratsastus, onnistuneet valmennukset, vauhdikkaat maastoreissut ja vielä vauhdikkaammat irtojuoksutukset, kisareissut ja kaikki se muu. Tekstejä lukiessani sain kokea uudelleen pieniä paloja noista hetkistä. Muistin taas selvemmin millainen Fanny oli. Pääsin ihastelemaan kehitystä, joka ponissa tapahtui tuon kahdeksan kuukauden aikana ennen onnettomuutta.

Ensimmäistä kertaa bankettia

Minun rakas keltainen aarteeni. Kuinka helppoja asiat sen kanssa olivatkaan. Tokikaan jokainen päivä ei ollut pelkkää auringon paistetta ja ruusuilla tanssimista (varsinkaan kiimassa ;)), mutta pääpiirteittäin ratsastukset sujuivat hyvin ja blogitekstit täyttyivät Fannyn ylistämisestä. F oli oikea kaikki käy-poni ja sen työmotivaatio oli jotain täysin käsittämätöntä, mitä tahansa keksin pyytääkin se yritti kaiken taitonsa mukaan vastata pyyntööni. Tämä ominaisuus kun löytyisi jokaiselta hevoselta.

Ensimmäisiä hyppykertoja

Kuukaudet ovat kuluneet ja pahin suru on väistynyt, mutta ikävä on läsnä joka päivä. Fanny oli minun toteutunut unelmani, se oli poni jonka kanssa tunsin pystyväni mihin vain. <3

Tällä viikolla

Maanantai-aamu aloitettiin reippailulla maneesissa. K kävi läpiratsastamassa Onnin sunnuntaina, joten pääsin niin sanotusti valmiiseen pöytään. Yksi parhaista ratsastuksista ikinä! Alla oli niin huippu hevonen etten tiennyt miten päin olisin ollut. Tarkoituksena oli mennä maapuomi-kavalettijumppaa, mutta lopulta tultiin tehtävä vain muutamaan kertaan kummastakin suunnasta ja muuten päädyin vaan fiilistelemään superisti toimivaa hevosta. 

Tiistaina suuntasin auton kohti Helsinkiä ja pääsin parin päivän ajaksi nauttimaan ihanasta mökkielämästä. 

Onni liikkui ti vararatsastajansa toimesta ja keskiviikkona heppanen vietti vapaapäivää.

Torstaina kiipesin pitkästä aikaa vanhan tutun kirjavan kyytiin, kyseessä oli tietysti kukas muukaan kuin Leevi. Ponin kanssa oli ohjelmassa vähän pomppuja ja ai kamala sitä innostuksen määrää! Hauskaa oli! Jopa niin hauskaa, että Leevin omistajan kanssa päädyttiin suunnittelemaan kaikenlaista jännittävää. Tästä todennäköisesti lisää bloginkin puolella lähiaikoina. ;) 

Onnin torstain ohjelma oli dressagetreeniä maneesissa. Perushommia tehtiin ja O toimi aika kivasti.

Perjantaina Onni juoksi liinan päässä ja eilen ratsasti vararatsastaja.

Tänään suuntasimme Herra Hevosen kanssa maastoon. Sateiden ja milloin minkäkin muun syyn vuoksi maastoilutaukoa ehti tulla useampi viikko ja sen kyllä huomasi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut, kun milloin mikäkin mörkö yritti vähintään syödä kotipihasta pois joutuneen hevosraukan. Onni on maastoilutaukojen jälkeen aina vähän ylihysterisointiin taipuvainen, mutta maastoilun säännöllistyttyä tilanne onneksi tasaantuu jo parin kerran jälkeen. Leppoisasta sunnuntaimaastosta en ehkä tälläkään kertaa siis lähtisi puhumaan, mutta eipähän ainakaan puuttunut jännitystä elämästä tältäkään päivältä. ;)