Catherine Laurentyn valmennusviikonloppu 19-20.9

Viime viikonloppuna meillä oli Onnin kanssa harvinaista herkkua, kun pääsimme pitkästä aikaa valmentautumaan oikein kunnolla ja ihan kahden peräkkäisen päivän verran. Meidän tallilla käy useamman kerran vuodessa ulkomaisia koulupuolen valmentajia ja nyt vihdoin pääsin itsekin ensimmäistä kertaa osallistumaan tällaiselle kurssille. Valmentajana toimi belgialainen Catherine Laurenty, joka opettaa klassisempaa ja pehmeämpää ratsastustyyliä. Catherine on itse ollut kuuluisan Nuno Oliveiran oppilaita.

Täytyy kyllä sanoa, että viikonloppu oli niin silmiä avaava, etten oikein edes tiedä miten siitä lähtisin kirjoittamaan. Sain noiden kahden päivän aikana niin mielettömiä ahaa-elämyksiä, ettei ole tosikaan. Vihdoin joku opetti ratsastamaan sillä tyylillä millä minä haluan hevosia ratsastaa. Tämä on se tyyli, jota olen jo vuosia hakenut. Pehmeämpi ja hevosta kuunteleva tapa. Hitsit, tällaista sen kuuluu ollakin.

Lauantaina valmennus aloitettiin tekemällä aluksi pitkään töitä käynnissä. O on ratsastaessa todella helposti jännittyvä ja alkaa turhan kiireiseksi, joten rauhallinen ja kokoajan samana pysyvä tahti oli ensimmäinen asia, jota lähdettiin hakemaan. Paljon loivia avoja ja vastataivutuksia, niin suoralla, kuin ympyrälläkin. Pieni taivutus ja tarkkana sen kanssa, ettei lähdetty pyytämään liikaa. Suoristuksen jälkeen Onni yritti aluksi lähteä aina kiirehtimään, mutta pikkuhiljaa se ymmärsi, että rauhalliseen tasaiseen tahtiin voi jäädä myös tehtävän jälkeen.

Käyntityöskentelyn jälkeen jatkoimme samaa ravissa. Onnin annettiin hakea itse sopiva ravin tahti, jossa sen olisi helppo liikkua ja suorittaa tehtävät. Tahti oli aluksi jopa aika hitaan tuntuinen, mutta jäykkyyteen taipuvaisena tämä on juuri se mitä Onni tarvitsee, aikaa vertyä rauhassa. Pikkuhiljaa O:n vertyessä ravia voitiin lähteä kasvattamaan ja kylläpäs vaan lähti löytymään aika kivanlaisia pätkiä, sitä kaivattua joustoa ja pehmeyttä. Lopuksi otettiin vielä vähän laukkaa, joka toimi samaten hyvin, tosin pientä väsymistä hevosessa oli jo ehkä vähän havaittavissa.

Onni toimi koko valmennuksen ajan tosi hyvin ja oli todella keskittynyt, mikä on normaalisti hyvin haastavaa tuolle adhd:lle, joka etsii kaiken aikaa mörköjä, joita voisi säpsyä ja kytätä. Oli mahtavaa miten valmennuksen edetessä Onni alkoi liikkua aina vain rennommin ja tyytyväisemmin. Myös se kuinka pienillä avuilla O alkoi liikkua tuli täytenä yllätyksenä.

Sunnuntaina jatkettiin samojen asioiden parissa ja edelleen sujui tosi kivasti. O tiesi jo paremmin mitä siltä odotetaan ja kiirehtiminen oli heti alusta alkaen poissa. Taas tehtiin mielettömän hyviä pätkiä. Lopuksi laukassa ilmeni vähän kyttäämistä keskioven kohdalla, mutta luulen, että Onni alkoi olla siinä vaiheessa jo vähän väsynyt ja tämä ilmeni sitten muiden virikkeiden etsimisellä.

Aivan mahtava kurssi, eikä olisi voinut kyllä osua parempaan saumaan. Viimeisten kuukausien aikainen harva valmentautuminen todellakin näkyy ja olen ollut pienoisessa kriisissä ratsastukseni suhteen. Oma tekeminen on tuntunut olevan ihan hukassa ja siihen saatiin nyt onneksi hyvin apua. Valmennuksessa keskityttiin paljon istuntaan ja oli mieletöntä huomata kuinka suuria eroja pienillä muutoksilla tapahtui. Myös se tuli huomattua, että oma kroppa alkaa taas olla sen verran jumissa, että osteopaatilla tai vastaavalla käyminen alkaisi olla enemmän kuin ajankohtaista. Varsinkin vasen lonkka on niin jumissa, että pohkeen käyttö on todella hankalaa. On vaikeaa yrittää istua rentona selässä, kun joka paikasta tuntuu kiristävän. Varsinkin ensimmäisenä päivänä tuli kuultua enemmän kuin pari kertaa "rentouta jalka, rentouta käsi, rentouta selkä", toisena päivänä näihin osasikin sitten jo onneksi kiinnittää itse paljon paremmin huomiota.

Todella antoisat kaksi päivää. Paljon uusia ajatuksia. Onnea siitä, että itselle omimmalta tuntuva ratsastustyyli vihdoin löytyi. Nyt vaan treeniä, treeniä ja treeniä. Herkkyyttä ja pehmeyttä etsimään, vielä entistäkin pehmeämmällä tavalla.

Kesä 2015, mitä jäi mieleen?

Syyskuuta on eletty tässä jo jokusen päivän verran ja se taitaa kai väistämättä tarkoittaa sitä, että kesä on virallisesti taakse jäänyttä elämää. Kesä oli tänä vuonna hieman normaalia lyhyempi ja tuntui olevan ohi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Vasta elokuussa saatiin nauttia hellepäivistä ja auringosta ja siksipä tuntuukin hullulta, että nyt eletään jo syksyä. Puut pudottavat lehtiään ja päivät ovat viilentyneet huomattavasti.

Mitä kesästä 2015 sitten jäi niin sanotusti käteen? Viime vuoden kesä oli tapahtumarikasta aikaa, ostettiin tila, tehtiin hiki hatussa talliprojektia, ajelin ympäri Etelä-Suomea etsimässä uutta hevosta, ostin Onnin, ponit muuttivat kotiin ja yritin nauttia jokaisesta hetkestä Fannyn kanssa, koska tiesin ettei niitä ollut enää paljon jäljellä. Edelliseen verrattuna tämä kesä on ollut hyvinkin rauhallinen, eikä mitään kummempia ole hevosasioiden suhteen tapahtunut, mutta muuten kylläkin.

Tytöt reissaa!

Vaikka hevosten suhteen tilanne on pysynyt tasaisen muuttumattomana oli kesä 2015 noin muuten yksi parhaista ikinä. Alkukesä meni vielä vähän huonoilla fiiliksillä kevään vastoinkäymisten jälkeen, mutta heinäkuussa aloin päästä taas jaloilleni ja siitä se ilo vasta alkoikin. Aloitin lomani heinäkuun puolessa välissä ja heti ensimmäisellä viikolla lähdimme ystäväni kanssa pienelle roadtripille. Emme suunnitellut alkuun yhtään mihin menemme, puhumattakaan että olisimme varanneet valmiiksi yöpymispaikkoja, vaan lähdimme reissuun sillä mielellä, että katsotaan mitä vastaan tulee. Jos tienviitassa luki joku hauskan kuuloinen paikka, niin sinne mentiin.

Ensimmäisenä päivänä päädyimme muutaman pienemmän paikan kautta Poriin, jossa käytiin vähän shoppailemassa ja pyörimässä siellä täällä. Myös Yyteri tuli katsastettua, kun kumpikaan ei ollut siellä aiemmin käynyt. Illalla aloimme miettimään yöpymispaikkaa ja koska olimme ajatelleet lähteä seuraavaksi Naantalin ja Turun suuntaan, katselimme mitä siellä päin tai matkalla sinne olisi tarjolla. Emme haluneet majoittua tavallisessa hotellissa, joten katselimme hieman erilaisia vaihtoehtoja. Sopiva bed & breakfast-paikka löytyi Merikarvialta ja lähdimme ajelemaan sinne päin. Kiva uusi kokemus tuollainen erilainen majoitus ja tykättiin kummatkin todella paljon.

Paimiossa mansikkatilalla

Matka jatkui heti aamusta ja suunta tosiaan Turkua kohti. Matkalla pyörähdettiin vielä Raumalla ja Naantalissa. Loppupäivän Turussa pyörittyämme tehtiin taas pientä suunnitelmaa siitä mihin päin seuraavana päivänä lähtisimme suuntaamaan ja olihan sitä tietysti Hankoon päästävä. Katselimme taas saman tyylistä majoitusta matkalta ja sopiva paikka löytyi Paimiosta mansikkatilalta, ihan keskeltä peltoja. Vaikka tykkäsimme kovasti jo Merikarvian paikasta oli tuo mansikkatila ihan mieletön paikka. Upeat maisemat ja löytyi niin uimalampi kuin pihasaunakin.

Hanko

Seuraavana aamuna matka jatkui taas ja päämääränä tosiaan Hanko. Siellä hetken pyörittyämme suuntasimme Porvooseen ihastelemaan vanhaa kaupunkia ja ostamaan maailman parasta suklaata. Porvoo jäi viimeiseksi pysähdyspaikaksemme ja sieltä ajeltiin illalla väsyneinä, onnellisina ja monta muistoa rikkaampina kotia kohti. Mahtava reissu ja tarkoituksena olisi tehdä ensi kesänä samanlainen johonkin muualle päin Suomea.

Kesäpäivän viettoa Helsingissä

Kesällä tuli nähtyä todella paljon kavereita, tehtyä yhtä sun toista ja tutustuttua moneen uuteen ihanaan ihmiseen. Oli niin mökkeilyä, beachin pelaamista, mansikoita, jätskiä kuin tanssimista aamuun asti.  Heppailu kuului tietysti myös kesään, vaikkei siitä tässä tekstissä niin kovin puhutakaan. Onni on kyllä hoidettu ja ratsastettu ihan normaalisti koko kesän ajan, vaikka allekirjoittanut onkin huidellut vähän siellä sun täällä. ;)

Aamulenkki, aurinko ja yks aika onnellinen tyyppi <3

Kaikenkaikkiaan aivan  mahtava kesä. Näillä fiiliksillä jaksaa taas pitkälle syksyyn!

Miten sun kesä sujui? Mikä jäi parhaiten mieleen? 

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan: esittelyssä Poppis

Poppiksen muutettua meidän perheeseen viime vuoden lopussa lupailin kirjoittavani ponista tarkempaa esittelyä myöhemmin, mutta erinäisistä syistä kyseisen postauksen kirjoittaminen on venähtänyt ja venähtänyt. Eikö sitä kuitenkin niin sanota, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan, joten nyt olisi tarjolla vähän tietoa uusimmasta tulokkaasta, joka toki on tässä perheessä jo hetken aikaa tosiaan ehtinyt viettääkin. ;)

Aloitetaanpa vaikka ensin näillä perustiedoilla, jotka lunttasin sukupostista ponin papereiden ollessa tällä hetkellä käsieni ulottumattomissa.

Fabulo

i.Rosedale Falcon   e.Julchen

Syntynyt. 3.6.1994

Rotu: welsh, sektio B

Sk: 139,7cm

Poppis on syntynyt Saksassa, josta sen on tuonut loppuvuodesta 2003 Suomeen Messilän Kartanon Talli Oy. Tämän jälkeen poni ehti olla (ainakin Hippoksen mukaan) kahdella omistajalla ennen kuin se päätyi meidän tallillemme Iinan kaverin omistukseen. Kovin paljon tietoa meillä ei ole Poppiksen elämästä ennen meidän tallille tuloa, mutta edellisissä kodeissaan poni on ilmeisesti tehnyt pääasiassa uraa esteratsuna. 

Poppis ostettiin Iinan kaverille ensimmäiseksi poniksi ja alkuvaikeuksien jälkeen se toimikin tässä tehtävässä hyvin. Olen itse päässyt näkemään ponia alusta asti, sillä pidin tytölle alkuun estetunteja, että hän pääsi alkuun Poppiksen kanssa ja noihin aikoihin myös ratsastin ponia jokusen kerran. Tullessaan P oli äärettömän kuuma ja kaikin puolin aika säpäkkä tapaus ja suht kokematon tyttö meinasi välillä olla sen kanssa vähän pulassa. Pikkuhiljaa pari alkoi kuitenkin löytää yhteistä säveltä ja pääsivätpä nuo jopa jokuset kisatkin starttaamaan hieman vaihtelevalla menestyksellä.

Viime vuoden lopussa tytöllä tuli kuitenkin ajankohtaiseksi lopettaa harrastus ja silloin Poppis sitten päätyi Iinan omistukseen. Eipä ole kyllä noita kauppoja tarvinnut katua hetkeäkään, niin loistava tapaus on kyllä kyseessä! Poppis on luonteeltaan vähän sellainen herkkis ja vaikka se onkin viimeisten pari vuoden aikana rauhoittunut löytyy ponista edelleen myös se kuuma puoli. Esteillä meno on välillä aika vauhdikasta, eikä kukaan ikinä meinaa uskoa, kun kuulee, että P:ltä löytyy ikää jo 21-vuotta. Se on kaikin puolin niin hyvässä kunnossa, että useammin arvaukset iästä ovat sinne kympin pintaan, eikä suinkaan lähellekään noita oikeita lukemia. Hyvä näin, toivotaan että Poppiksella on edessään vielä monia terveitä vuosia.

Iina valmentautui P:n kanssa ahkerasti koko talven ja kevään, mutta alkukesästä poni muutti meille kotiin ja treenit ovat tätä myöten jääneet vähän satunnaisemmiksi. Kisakokemusta pari ei ole ehtinyt yhdessä vielä hankkia, mutta tälle kaudelle olisi tarkoitus käydä jokunen startti vielä ottamassa, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. 

Ongelmana kamerattomuus

Nyt kun sitä viimein hiljaisemman kevään ja alkukesän jälkeen pystyisi taas bloggailemaan enemmän, niin eiköhän eteen tullut tuossa kesäkuun lopussa sitten aika radikaalisti tätä hommaa hankaloittava vastoinkäyminen, nimittäin järkkärin hajoaminen. Blogin elellessä hiljaiseloa oli kamerakin kaapissa pölyttymässä useamman kuukauden ajan, mutta kesän tullen kuvausinto alkoi pikkuhiljaa nostaa taas päätään. Kameran esiin kaiveltuani en ehtinyt kuvailla kuin pari hassua kertaa, kun sitten Iinan rippijuhlissa tuo laite sanoi itsensä irti, eikä suostunut ottamaan enää yhtäkään kuvaa. Keskusteltuani kameroista enemmän ymmärtävän tuttavani kanssa ja tehtyäni hieman nettitutkimusta kävi selväksi, että Nikonini oli tullut tiensä päähän.

Olen aiemminkin puhunut siitä, kuinka kuvia on niin vaikea saada monestakin syystä, mutta nythän se vasta hankalaa onkin. Enää en voi edes itse räpsiä tarhakuvia tai muita vastaavia tekstejä kuvittamaan ja tästä syystä blogissa onkin viime aikoina ollut jonkin verran puhelimen kameralla räpsittyjä kuvia. Uuteen kameraan ei tällä hetkellä millään liikene sitä reilu 500 euroa, joten näillä on mentävä mitä on.

Harmittaa kyllä niin paljon tuo kameran hajoaminen, kun sen piti sattua juuri tuohon kesän alkuun. Kesällä tulee kuvattua aina paljon enemmän ja varsinkin tänä kesänä olin suunnitellut raahaavani kameraa mukana kaikkialle todella ahkerasti, mutta suunnittelun asteellehan se sitten jäi. Ratsastuskuviakaan ei tältä vuodelta ole ollenkaan muutamaa tallikaverin omalla kameralla ottamaansa manesikuvaa lukuunottamatta ja se harmittaa kovasti. Olisi kiva kun pystyisi vähän vertailemaan viime vuonna otettuja kuvia nyt otettuihin.

Täytyy toivoa, että saisin jonkun edes silloin tällöin heilumaan kameran kanssa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole oikein keksinyt ketään. Jos sieltä ruudun toiselta puolelta sattumalta löytyisi joku, joka tahtoisi tulla joskus räpsimään jokusen kuvan, niin otamme ilomielin vastaan! Mitään vaatimuksia ei ole, eikä todellakaan tarvitse olla mikään superkuvaaja, riittää kun järkkäri löytyy omasta takaa. Tai vaihtoehtoisesti  jos joku sattuu bongaamaan jonkun hyvän kameratarjouksen (mielellään Nikonin) niin sellaisestakin saa vinkata tänne päin! :)