No tältähän sen kuuluukin tuntua

Reilu puolen vuoden ratsastustauko, sellaisesta tapahtumasta kirjoittelin tuossa keväämmällä. Postauksen naputtelun aikaan hinku selkään alkoi olla jo aikamoinen ja kuten arvata ehkä saattaakin on tauko ollutta ja mennyttä. Se taisi olla huhtikuuta, kun kenes muunkaan kuin Leevin omistaja soitteli ja kyseli ratsastusapua ja pian sitä jo istuttiinkin pienen kirjavan selässä ja olo tuntui niin kotoisalta, kuin vaan tuntua voi. Kotoisasta olosta huolimatta kaikki vähäisetkin vaivalla hankitut taidot olivat jostain kumman syystä kadonneet kuin tuhka tuuleen ja seilasin pitkin kenttää miettien miten ihmeessä näitä otuksia oikein ajettiinkaan. 

Joku on joskus väittänyt, että ratsastus on kuin pyörällä ajo, mutta ihan en nyt kyllä allekirjoita tätä väittämää näin oman kokemukseni pohjalta. Muutama ensimmäinen kerta meni täysin räpiköidessä ja ehkä vasta lähemmäs 10 kertaa ratsastettuani alkoi tuntua, että alan saamaan taas vähän jutun juonesta kiinni ja kroppakin alkaa muistaa miten sen oikein kuuluu toimia. Keskivartalon tuki alkoi löytyä ja muita sellaisia melko oleellisia pikku juttuja. Vaikka meno nykyisellään on jo huomattavasti sujuvampaa ja ainakin osan ajasta tiedän suunnilleen mitä olen tekemässä, on tässä vielä aikamoinen työmaa edessä. 

Vaikkei tuollainen tauko ratsastuksellisesti teekään hyvää, niin mielelle se oli enemmän kuin tarpeen. Olen nimittäin löytänyt sellaisen aika merkittävän jutun, mikä oli ollut jo pitkään hukassa ja se on ratsastuksen ilo. Se on se juttu mikä allekirjoittaneelta katosi kaiken suorittamisen ja itseltäni liikaa vaatimisen alle vielä Onnin omistaessani, vaikka siitähän tässä koko hommassa nimenomaan on kyse. On ollut aika huikea fiilis, kun tuossa Leevillä ilman paineita ja vaatimuksia ratsastellessani olen tajunnut, että hei tältähän tämän harrastamisen kuuluukin tuntua. Sen kuuluu olla se paras hetki päivästä, kun päästä katoaa niin työstressi kuin kaikki muutkin murheet ja saa vain nauttia tukka tuulessa hulmuten.

Tällaista tänne siis ratsastuksen saralla. Postauksen pointti taisi olla, että selkään on palattu ja ratsun virkaa on toimittanut tuttu ja oikein hyväksi jumppakaveriksi jo vuosia sitten todettu kirjava ponin pallero. <3 Olen käynyt auttelemassa Leevin liikutuksessa silloin kun sen omat ratsastajat ovat olleet kiireisiä, joten mitenkään säännöllistä tämä ratsasteluni ei tällä hetkellä ole. Joinain viikkoina olen käynyt kerran tai kaksi ja välillä on saattanut tulla reilu pari viikkoakin taukoa, kun apua ei ole tarvittu. Näin kesällä tämä on tuntunut aika sopivalta, kun on niin paljon kaikkea muutakin, mutta täytyy miettiä tuossa tunnempana josko sitä alkaisi katselemaan olisiko jossakin tarjolla jotain säännöllisempää jos oikein innostun. 

Kivaa kesän jatkoa itse kullekin, josko se lämpö sieltä pikku hiljaa saapuisi meitä kohta hellimään vähän pidempäänkin kuin päivän tai kaksi kerraallaan aina silloin tällöin! ;)