Kun elämä potkii kunnolla päähän sitä oikeasti vasta tajuaa niiden hyvien asioiden arvon mitä sulla on. Mulla on ympärilläni ihan mielettömiä tyyppejä, ystäviä ja sukulaisia, joita ilman tuskin olisin selvinnyt edellisistä muutamista kuukausista hengissä tai ainakaan ihan selväjärkisenä. Ja entäs sitten Onni? Vaikka sen kanssa on ollut ja on edelleen omat ongelmansa, niin tuo hevonen on mulle jotain niin sanoinkuvaamattoman tärkeää, ettei sitä oikein pysty itsekään käsittämään. Onni on ollut ihan uskomaton voimavara kaikkien koettelemusten keskellä.
Tämä kevät oli hyvin erilainen kuin mikään aikasemmista myös treenaamisen suhteen. Pahimpina aikoina päivät olivat aamusta iltaan pelkkää selviytymistä ja ajatukset olivat koko ajan muissa asioissa. Ymmärsin että nyt on pakko antaa itselleen aikaa ja treenailla Onninkin kanssa vaan ihan fiiliksen mukaan. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä etteikö töitä olisi tehty, mutta jätin suosiolla kaikki tavoitteet tälle kaudelle asettamatta. Kisataan jos kisataan ja ei kisata jos siltä tuntuu.
Valmennuksissa ollaan käyty säännöllisen epäsäännöllisesti ja O on toiminut aika kivasti. Viimeisimmällä tunnilla Onni oli niin järjettömän mahtava ratsastaa, ettei se ole vielä koskaan ollut yhtä hyvä. Myöskin estevalmennuksessa pääsimme pyörähtämään lähes vuoden tauon jälkeen ja tarkoituksena olisi yrittää jatkaa mahdollisimman säännöllistä valmentautumista myös sillä saralla. Muutoin treenit on pyritty pitämään mahdollisimman vaihtelevina ja viikko-ohjelmaan on kuulunut lisäksi maastoilua, puomihommia ja juoksuttelua niin liinassa kuin vapaanakin.
Tässäpä olisi vähän kuulumisia viimeisten kuukausien ajalta. Mietin pitkään julkaisenko tätä tekstiä ollenkaan, koska nyt mentiin jo aika henkilökohtaisiin asioihin ja ajatuksiin, mutta tässä tämä nyt on. Jos joku on miettinyt, että mihin oikein katosin ja miksi blogi hiljeni, niin tässä syy. On ollut vaikeaa, on ollut tosi tosi vaikeaa. Mutta tiedättekö mitä? Nyt kaikki on taas hyvin. Kohtasin tähän astisen elämäni suurimman vastoinkäymisen ja selvisin siitä. Tällä hetkellä oon tässä vahvempana kuin vielä koskaan ja elämä jatkuu. Ja elämä jos mikä on aika huikean mahtava juttu.
Kivaa viikonloppua juuri sinulle siellä! :)