sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 14.luukku: Millaiselta hevoselta Onni sai eväät elämäänsä?

Ostettuani Onnin aloin tutkia mitä kaikkea tietoa onnistuisin löytämään ruunasta netistä ja ilokseni löysinkin yhtä sun toista. Ensimmäisiä kiinnostuksen kohteita olivat luonnollisesti Onnin isä ja emä (sukua olin toki tutkinut jo ennen ostoa, mutta nyt perehdyin siihen tarkemmin) ja aloitinkin tutkimusmatkani sukupostista, josta löytyikin perustietojen lisäksi kuvia kummastakin. Isän puolelta O:n luulisi olevan hieman lupaavampi estehevonen, sillä Orly Chin de Muzella on saavutuksissaan kolmas sija Viron mestaruuksissa vuodelta 2006 ja kuvien perusteella se on ollut myös Hihsissä hyppäämässä, mutta ilmeisesti taidot hyppypuolella ovat ohittaneet Onnin kokonaan tai löytäneet tiensä vain ruunan sisaruksille. Tai vaihtoehtoisesti O on jo syntyessään ollut vähän jänishousu esteiden suhteen. ;) Isän isänä Onnilla on Espri, joka on myös Emma Kanervan upean Sini Spiritin isä. Ehkä tämä antaa vähän toivoa Onnin kouluhevosen uralle? ;)

Onnin emästä Wiljasta löytyy sukupostista kaksi kuvaa ja yhdennäköisyys O:n kanssa on huomattava, ei varmasti jää kenellekään epäselväksi, että kysessä ovat äiti ja poika. Wiljalta ei löytynyt kisaradoilta suurempia saavutuksia tutkimusteni mukaan, mutta sen kohdalta löysin jotain vieläkin parempaa, tamma asuu nimittäin myös Suomessa. Pienen lisäselvittelyn jälkeen onnistuin saamaan Wiljan omistajan yhteystiedot selville ja jonkin aikaa sitten laittelinkin viestiä niille suunnille saadakseni kuulla lisää tammasta.

Sain Wiljan ihmisiltä oikein ystävällisiä vastauksia viesteihini, joten seuraavaksi olisikin luvassa vähän tietoa hevosesta, joka on kasvattanut Onnista (ainakin useimmiten) hyvin käyttäytyvän ja kunnollisen otuksen. ;) Alkuun vähän faktaa, jota löysin sukupostista/Hippoksesta ja loput tiedoista on saatu Wiljan omistajalta Emilialta, jolle hurjan iso kiitos tästä! :)


Wilja on rodultaan Hollantilainen puoliverinen eli KWPN. Onnin lisäksi sillä on kaksi muuta varsaa, Virossa -07 syntynyt tamma Viljatera ja Suomessa vuonna 2011 syntynyt tamma Darya-i-Noor FJ. Säkäkorkeutta Wiljalta löytyy hieman vähemmän kuin Onnilta eli 161cm. Tamma on kantakirjattu II-palkinnolla ja 35 pisteella Kauhajoella 13.6.2013.

Faktojen jälkeen pääsemmekin sitten tarkastelemaan hieman tarkemmin minkälainen hevonen tämä Wilja oikein on. Tässä se mitä Emilia tammasta kertoi:

Wilja eli tutummin Söpö on luonteeltaan kovin ponimainen, eli ahne kuin mikä, mutta silti kiltti. Tamma on ollut Emilian omistuksessa hieman yli kolme vuotta.

Ratsastaessa Söpöllä on kaksi puolta, joko se on äärimmäisen laiska tai sitten todella virkeä. Esteillä tamma kuumuu hieman, eikä tahtoisi millään hidastaa vauhtia. Maastossa Söpö on peloton eikä sen kanssa ole ikinä ollut mitään ongelmia, jopa kohdalle osuneet metsurit ovat olleet tammalle helppo juttu.

Emilian mielestä parasta Söpössä on se kuinka se näyttää kiintymyksensä, tamma tulee höristen vastaan ja kiehnää päätään ihmiseen (joskin kuulemma vähän kovemmalla voimalla kuin mitä neiti itse tajuaa. ;)

Tällä hetkellä Söpö tekee tunteja Alavuden ratsastuskoululla, jossa se onkin pidetty hevonen. Tamman päivän ohjelmaan kuuluu ulkoilua, syomistä ja tietysti sitten vähän niitä töitäkin. Kisakokemusta Söpöltä löytyy koulupuolelta aluetasolta Helppo B luokista ja esteiltä seuratasolta 70-80cm luokista.



Sellainen tapaus siis tämän meidän Onnin mamma. Oli kyllä todella mielenkiintoista kuulla minkälaiselta hevoselta O on saanut eväät elämäänsä. Hörinä on selvästi ainakin emältä opittu tapa, sillä O on kova poika juttelemaan. Myös sosiaalisuus ja ystävällisyys taitaa olla Söpöltä perittyä. Esteiden suhteen äiti voisi lähettää vähän rohkeutta tänne pojan suuntaan, mutta muuten ei valittamista. ;)

Iso kiitos vielä Emilialle tämän postauksen mahdollistamisesta, me toivottelemme Onnin kanssa teille sinne oikein ihanaa ja rauhallista joulua! <3 

4 kommenttia:

  1. Aika söpö tuo Söpö onkin vaalenpunaisissa varusteissaan! :) Nämä joulukalenteriluukkukirjoitukset ovat muuten tosi kivoja, kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpö on nimensä veroinen. ;) Kiitos paljon Liisa, mukavaa että ovat olleet mieluisia! :)

      Poista
  2. Tajusin vasta nyt, että Onni on Söpön poika vaikka kauan olenkin blogiasi lukenut! Söpö on mulle myös todella tuttu, sillä Emilia on todella hyvä ystväväni. Söpö on kyllä todella ihana tapaus :)
    Tässäpä yksi kuva minusta ja Söpöstä: http://instagram.com/p/wZ2aQmwAmC/?modal=true

    VastaaPoista