keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Leevin kevyt läpiratsastus...tai sitten jotain ihan muuta

Leevin kanssa oli tarkoitus tehdä eilen ihan kevyt läpiratsastus, kun ponilla oli tarkoitus pitää tänään vapaapäivä, mutta eihän se sitten ihan mennyt niin kuin suunniteltiin. Kentän takana oleva metsä oli täynnä suunnistajia ja siitähän me saatiinkin sitten sopivasti vähän lisä-äksöniä. Yksi reiteistä kulki ihan kentän vierestä ja poninen kävi hiukkasen kuumana, kun vähän väliä näköpiiriin ilmestyi kaiken maailman tyyppejä suhahtelujen ja rasahtelujen saattelemana.

Mitään järkevää ei oikein pystytty tekemään, kun aina Leevin rauhoittuessa edes vähän puskista rymysi jo seuraava suunnistaja, mutta saipahan kirjava lihapulla ainakin kunnolla liikuntaa. Leppoisasta tiistai-illan ratsastuksesta oli siis turha edes unelmoida, mutta kylläpä lähti ponilta kivoja lisäyksiä, kun sopivasti sattui joku suhahtamaan esiin metsiköstä. ;)




Lopuksi Leevi malttoi jo vähän rauhoittua ja saatiin hyvääkin pätkää aikaseksi, joten ihan sinkoiluksi ja loikkimiseksi ei sentään koko ratsastus mennyt. Kevyt ja rento eivät ehkä ole sanoja, joilla eilistä ratsastusta kuvailisin, mutta loistavana treeninä se kyllä kuskin vatsalihaksille toimi, joten hukkaan se ei missään tapauksessa mennyt. ;)






Isompi ja pienempi Leevi <3

4 kommenttia:

  1. Hihi, tuossa ekassa kuvassa on selvästi laukkapiruetti menossa. ;)

    VastaaPoista
  2. Onpa upean näköistä menoa noissa työskentely kuvissa tuossa lopussa! :)

    VastaaPoista