perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tuomio

Olen alkanut kirjoittaa tätä postausta jo monta kertaa ja hetken kuluttua pyyhkinyt kaiken pois, tuntuu lähes mahdottomalta saada järkevää tekstiä aikaiseksi. Pää on sekaisin ja olo turta. Itseni tuntien tiedän, että tämänkin asian sisäistämiseen menee muutamia päiviä ja vasta sitten pystyn ajattelemaan selkeästi.

Eilisen kontrollikäynnin tulokset eivät olleet uskomisesta ja toivomisesta huolimatta hyviä. En tiedä olisivatko ne juuri huonompia voineet olla. Toivoin ja luotin siihen, että paraneminen olisi lähtenyt hyvin käyntiin, mutta totuus iskettiin lujaa päin kasvoja; Fannysta ei enää tule kisaponia, se ei tule kestämään normaalia käyttöä. Jalka ei enää koskaan parane ennalleen. Poni saattaa tulla kestämään pientä köpöttelyä, mutta siinä se.

Polven tilanne ei ollut parantunut, päinvastoin. Viime klinikkakäynnillä todettujen irtopalojen lisäksi kuvissa näkyi uusia ikäviä löydöksiä, 4. karpaaliluussa oli pystysuora harventuma, joka on mahdollinen murtumalinja ja tämän lisäksi hentoa uudisluuta sääriluussa ja ylemmässä pikkuluurivissä. Tuo muodostunut uudisluu on nivelrikon esiaste. Koska nivelmuutoksia on tullut jo näin lyhyessä ajassa on todennäköistä, että ne etenevät vauhdilla tästä eteenpäinkin.

Fannyn kohtaloa ei luojan kiitos tarvinnut päättää vielä eilen. Ponille annetaan nyt vain aikaa ja seuraava suunnitelma on yrittää hoitaa jalka niin hyvään kuntoon, kuin se näillä lähtökohdilla on mahdollista. Polveen piikitettiin hyaluronihappoa ja kotona jatketaan samalla lailla kuin ennen kontrollia; ulkoilua pikkutarhassa ja lyhyitä talutteluja. Seuraavat kuvat otetaan noin kahden kuukauden kuluttua.

Tässä nyt lähinnä faktatietoa, muuhun en vielä kykene. Palaan aiheeseen kun olen saanut omat ajatukset asian suhteen selväksi. Nyt ei auta, kuin yrittää jatkaa elämää päivä kerrallaan ja uskoa parempaan huomiseen.


24 kommenttia:

  1. Eikä !! :( Mä niin tiedän ton kamalan tyhjän tunteen niiltä ajoilta kun Nuutti sai lopetustuomion, tuntu että hengittäminenki sattuu ihan fyysisesti. Hirveesti jaksamisia teille, ei tässä muuta voi sanoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ensimmäiset päivät oli ihan hirveitä, kun koko olemassaolo tuntui vaan niin pahalta, mutta kai se tästä pikkuhiljaa... Kiitos.

      Poista
  2. Voi kamala! :( Paljon tsemppiä ja jaksamista.

    VastaaPoista
  3. Apua! Voi hitsi vie!.... Jaksamisia teille :/

    VastaaPoista
  4. Voimia ja jaksamista teille! :(

    VastaaPoista
  5. Kylmät väreet meni. Voimia. :(

    VastaaPoista
  6. Lämpimiä ajatuksia ja voimia toivotellaan myös täältä. Voi miten hirveän kurjaa!

    VastaaPoista
  7. Voi ei! Paljon tsemppiä ja jaksamista teille ♥

    VastaaPoista
  8. Kestääkö siitostamman virkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin tätä kontrollikäynnillä, kun Fannylla tosiaan on jo kaksi varsaa ja ponista kuitenkin löytyy kivasti liikettäkin ja ell totesi, ettei varsottamiselle ole esteitä, jos nivelmuutosten tilanne vakautuu.

      Poista
  9. Tosi kurja tilanne :( Voimia sinulle ja pidän peukkuja, että nivelmuutosten eteneminen pysähtyisi/hidastuisi.

    VastaaPoista