lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kysymyspostauksen vastaukset

Tässä tulisi nyt vihdoinkin nämä vastaukset, eikö sitä sanota, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan? ;) Yritin löytää postausta varten vanhoja aiheeseen sopivia kuvia, mutta olen taidokkaasti onnistunut kadottamaan kyseiset muistitikut. Tylsää, siellä olisi ollut niin paljon tähän sopivia kuvia.

Ihan kaikkiin kysymyksiin en vastaa tässä, koska jotkut kysymyksistä herättivät niin paljon ajatuksia, että teen niistä ihan omat postuksensa myöhemmin. Kysymykset on jaettu kahteen osaan, ensimmäisessä vastaan heppailuun liittyviin kysymyksiin ja toisessa osassa sitten muun aihepiirin kysymyksiin.

Mikä Fannyssa on parhainta?
Todella vaikea kysymys, koska ponissa melkein kaikki on parhainta. Jos kuitenkin pitää vastata vain pari asiaa, niin luonne ja työmotivaatio. Lisäksi rakastan Fannyn elämäniloa, tulen maailman onnellisimmaksi vain katsomalla ponin rallittelua pitkin maneesia.


Lempi varuste?
Mulla ei tällä hetkellä oikein ole mitään lempivarustetta, onpa muuten hassua. Yleensä on aina ollut joku sellainen varuste, johon olen ollut ihan rakastunut. Asia pitää varmaankin korjata tekemällä joku uusi ihana hankinta. :D

Paras saavutus hevosten parissa?
Jos nyt puhutaan kisasaavutuksista, niin parhaimmat saavutukset ovat olleet seuran junioriestemestaruus vuosina -05 ja -06. Näiden lisäksi sijoitus ensimmäisistä aluekoulukisoistani oli itselleni iso juttu.

Tampere 5.8.2012, ensimmäiset aluekoulukisani ja sija 7 prosentein 63,182

Oletko ajanut hevosta?
Jokusen kerran on tullut ajettua, nuorempana kavereiden hevosilla ja Wilmalla ajoin kerran vähän ennen kuin poni muutti uuteen kotiin. Hauskaa touhua!

Wilma 26.12.2013

Oletko kokeillut westerniä?
En ole kokeillut, olisi kyllä kiva tutustua myös tähän ratsastuksen lajiin

Mitä mieltä olet lämppäreistä?
Hevosia siinä missä muutkin, itse olen ratsastanut vain muutamalla lämppärillä ja mukavia ratsuja ovat olleet.

Millainen on unelma hevonen?
Tämä vähän vaihtelee aina sen mukaan, päätänkö olla koulu -vai esteratsastaja. :D Useimmin kuitenkin haaveilen superhyvin liikkuvasta läsipäisestä liitokaviosta, joka myös hyppäisi hyvin.

Mikä on sinusta tärkeintä ratsastuksessa?
Se, että kummallakin on kivaa. Toki omalta mukavuusalueelta on poistuttava, että on mahdollista kehittyä ja tämä aiheuttaa hämmennystä ja joskus ehkä kiukkuakin sekä kuskille, että hevoselle, mutta pääasiassa ratsastuksen pitäisi olla rentoa ja kivaa yhdessä tekemistä.


Ja sitten vastaukset muihin kuin hevosiin liittyviin kysymyksiin:

Millainen olet luonteeltasi?
Yleensä olen positiivinen ja nauravainen, mutta läheiset tuntevat myös sitten sen temperamenttisen puoleni. Kiukustun nollasta sataan sekunnissa ja tämä ärsyttää välillä itseänikin ja toivon usein, että olisin vähän tasaisempi luonteeltani. Vähemmän tuntevat tuskin kuitenkaan uskoisivat millainen draama queen osaan olla, koska perusluonteeltani olen tosiaan lähes aina iloinen. :D Iän mukana olen kuitenkin onneksi tasoittunut jonkin verran. Tiettyjen asioiden suhteen olen myös toivoton perfektionisti ja jos nämä asiat eivät jostain syystä suju turhaudun todella paljon.

Millaiset on vanhempasi?
Kummatkin ovat kohta viisikymppisiä, iskä on rauhallinen ja harkitseva ihan omanlaisellaan huumorintajulla varustettu ihana hölmö ja äiti sitten taas temperamenttinen tuuliviiri, jonka pitää saada kaikki heti nyt. Kaksi täysin erilaista ihmistä, joten ei liene yllätys, että he ovat eronneet minun ollessa ihan pieni... :D

Onko sinulla sisaruksia?
Kaksi pikkusiskoa, Iina 13v. ja Elli 19v.

Iina ja Wilma<3
Seurusteletko?
En seurustele, olen naimisissa

Mikä puhelin sinulla on?
Lumia 620

Mitä vihaat eniten maailmassa?
Vaikea sanoa mitä vihaan eniten, mutta epärehelliset ihmiset ovat ainakin listan kärkipäässä.

Pelkäätkö mitään?
Pelkään moniakin asioita, mutta suurin pelkoni on, että läheisilleni tai eläimilleni tapahtuisi jotain kamalaa.

Leevi<3
Tykkäätkö shoppailla?
Hevostaravaroita voisin shoppailla kaiket päivät, mutta muusta shoppailusta en niin kovin välitä ja sitä tuleekin harrastettua aika harvoin. Olen tässä asiassa ilmeisesti vähän outo naissukupuolen edustaja.

Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit?
Riippuu tietysti summasta, mutta jos ihan iso potti osuisi kohdalle, niin ostaisin todennäköisesti kivan asunnon, uuden auton ja Fannyn rinnalle sen läsipäisen liitokavion. ;)

Kumpi: kesä vai talvi? miksi?
Kesä ehdottomasti! Olen täysin ja totaalisesti kesä-ihminen, rakastan kaikkea kesässä


Mikä on nolointa mitä sinulle on tapahtunut?
Äkkiseltään ei tule mitään kovin noloa mieleen, joten ehkä olen sitten säästynyt tosi noloilta tapahtumilta... :D

Porkkana vai omena?
Omena

Kamalin muisto ihmisten seurassa?
Ei tule mieleen, joten kamaluudet on ilmeisesti onneksi jääneet kokematta.

Onko sinulla paljon kavereita?
Riittävästi. Ei se määrä vaan se laatu<3

Oletko suosittu?
Tähän en kyllä osaa vastata. :D

Mikä on idolisi?
Mulla ei ole varsinaisia idoleita, mutta ihailen siististi ja eleettömästi ratsastavia huippuratsastajia, jotka saavat ratsastuksensa näyttämään kevyeltä ja helpolta.

Oletko tyytyväinen elämääsi?
Tällä hetkellä olen kyllä aika tyytyväinen.

Oletko mielestäsi sopivan kokoinen?
Aina voisi tietysti olla pari kiloa hoikempi, mutta olen kyllä itseeni tyytyväinen näinkin. 

Mitä vihaat itsessäsi?
Jo aiemmin mainitsemaani ajoittain leiskuvaa temperamenttiani. Ja toki ulkonäössäni on asioita, joista en pidä.

Vietätkö aikaa paljon koneella?
Kyllä, ihan liikaa. Koneella kuluu monta tuntia päivässä. 

Minkälaista musiikkia kuuntelet?
Olen aika kaikkiruokainen musiikin suhteen

Katsotko jotain tiettyä sarjaa telvisiosta?
Joitain sarjoja tulee seurattua, ehdoton suosikkini on Satuhäät, ihan parasta viihdettä! Hyvänä kakkosena Jutta ja puolen vuoden superdieetit, sekä Mustat Lesket ja Klikkaa mua

Kuka on paraskaverisi?
Mira<3 Ollaan tunnettu kymmenisen vuotta ja se nainen vaan on jotain ihan käsittämätöntä. Yhtä hullu kuin minäkin ja aina valmis toteuttamaan tyhmimmätkin ideani. Täydellinen ystävä<3

Paras lapsuuden muisto?
Voi näitä on niin monta, että mahdotonta valita parasta.

Oletko kokeillut laskettelua?
Pienenä olen kokeillut laskettelua muutaman kerran sekä suksillä, että laudalla ja ei totaalisesti ollut minun lajini, olin ihan surkea :D

Huh, siinäpä olisi nyt vastaukset. Mitä tykkäsitte? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti