torstai 6. maaliskuuta 2014

Hyvä treeni parempi mieli

Kyllä kannatti valittaa viime postauksessa tamman omistajan "ihanuutta", sen jälkeen sain nimittäin heti seuraavana päivänä nauttia pitkästä aikaa yhteistyökykyisemmästä ja tasaisemmasta ponista. Viime viikkojen ratsastusongelmiin kyllästyneenä lähdin ratsastamaan maanantaina sillä asenteella, että ratsastan juuri niin kauan, että saan Fannyn toimimaan kunnolla, vaatiipa se sitten vaikka kolme tuntia töitä.

Tein heti alusta asti kaiken vielä normaaliakin enemmän ajatuksella, enkä antanut itseni löysäillä ollenkaan, puhumattakaan ponista. Siirtymisiä siirtymisten perään, pysähdyksiä ja taivuttelua taivuttelun perään, Fannyn piti vastata apuihin viipymättä enkä antanut sen jäädä uneksimaan hetkeksikään. Aluksi tuntui taas vähän vaikealta, mutta pistin merkille, että vähän parempi suunta tuntui kuitenkin jo olevan ja kymmenien laukka-ravisiirtymisten jälkeen poni yhtäkkiä alkoikin parantua huomattavasti ja sen jälkeen sainkin nauttia sellaisesta ravista, jota Fanny on tarjoillut viimeksi viikkoja sitten. Thank god, vihdoinkin valoa tunnelin päässä! Poni vastasi pyyntöihini just eikä melkein ja poissa oli vastaantaistelu ja kiukuttelu. Ei se ihan niin hyvä ollut kuin mitä ennen kiimaa, mutta _huomattavasti_ parempi jo kuin mitä viime aikoina.

Tehtiin lopuksi vielä paljon hommia ravissa ja otettiin pitkästä aikaa vähän avojakin, vasemmalle sujui tosi hyvin, mutta oikealle oli aluksi aika hankalaa. Muutaman toiston jälkeen alkoi kuitenkin sujua sekin ja sen jälkeen annoinkin ponin venyttää kunnolla eteen alas ja hölköteltiin pitkät loppuravit. Kylläpä oli hyvä fiilis ratsastuksen jälkeen, pääsin kuin pääsinkin tavoitteeseeni ratsastaa poni hyväksi ja toimivaksi ja aikaakin kului vain vajaa puolitoista tuntia. Kiima taitaa nyt pikkuhiljaa alkaa helpottaa, mutta luulen, että suurin syy ponin hyvään ratsastettavuuteen oli valmentajan käynti selässä viime viikolla. Fanny joutui silloin ihan tosissaan töihin ja ehkä viisas poni päätti sen jälkeen olla omalle kuskilleen kiltimpi, että pystyisi välttämään jatkossa tuollaisen ihan oikean työnteon... ;)

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus:D
    Hyvä että sait Fannyn tekemään mitä käsket!
    Fanny on niin ihana!
    Tämä on niin kiva blogi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva että tykkäät blogista! :)

      Poista