maanantai 11. marraskuuta 2013

Jokela seurakoulu 10.11.2013

Fannyn elämän toisista koulukisoista (ja samalla ensimmäisistä vieraalla tallilla) suoriuduttu ja täytyy sanoa, että aika yllättävällä tuloksella.

Herätyskello soi eilen ennen kuutta ja sängystä noustessani huomasin, että sääennustus piti valitettavasti paikkansa ja satoi kaatamalla, oikein kiva kisapäivä-ilma siis. Kisapaikalle saapuessamme sade oli vähän laantunut, mutta silti vettä tuli taivaalta vielä ihan huolella. Hyväksi onneksi starttasin Fannyn kanssa ensimmäisenä, joten päästiin suoraan maneesiin verkkaamaan ilman, että tarvitsi kastella itseään ja ponia sateessa. 

Kävelin jonkun aikaa pitkin ohjin ja aloin sitten muutaman pysähdyksen jälkeen ravailemaan. Ratsastin askellajit läpi, taivuttelin ja tein siirtymisiä ja Fanny tuntui alusta asti yllättävän hyvältä, se oli herkkä avuille, liikkui aktiivisesti ja taipui hyvin. Kiva fiilis säilyi koko verkan ajan ja lähdin hyvillä mielin radalle. 

Viisas poni ei välittänyt maneesin toisesta päädystä tuomarinpöytineen mitään ja hetken kuluttua päästiinkin aloittamaan suoritus. Pientä jännitystä oli havaittavissa Fannyssa ja ratsastettavuus ei ollut ihan yhtä hyvä, kuin verkassa, poni ei ollut yhtä herkkä pohkeelle ja muutamassa kohdassa se kiemurteli vähän. Portin kohdalla oli myös havaittavissa pari kertaa pientä liiraus-yritystä, mutta onneksi osasin odottaakin sitä ja olin tarkkana ulkoapujen kanssa. Nämä olivat onneksi ihan pikkujuttuja, eivätkö tuota kiemurtelua lukuunottamatta edes näkyneet ulospäin, vaan ne tunsi pelkästään selkään. Tasainen ja rikkeetön rata saatiin kuitenkin aikaiseksi ja varsinkin laukkaosuudessa Fanny tuntui tosi hyvältä. 

Prosentteja en osannut veikata ollenkaan ja olinkin lentää takapuolelleni, kun äiti saapui paperia heilutellen. Tulos radasta oli 71%. "Siis anteeksi mitä?!", oli ensimmäinen ajatus ja "oho", heti seraava. Vaikka rata ei selkään tuntunut mitenkään huippu-hyvältä, niin ulospäin se selvästi näytti siltä. Hieno, hieno, hieno Fanny! Pisteskaala oli 6-8,5, laukkaosuudesta tuli hyvät pisteet, samoin kun kolmikaarisesta kiemuraurasta 8 ja tuosta 8,5 saan taas olla ylpeä, se tuli nimittäin oikeiden teiden seuraamisesta, joten olen selvästi sentään jotain oppinut. Loppukommenttina "kaunis, eleetön kokonaisuus". Voisin taas kehua Fannya kaikilla mahdollisilla sanoilla, mutta ehkä tyydyn tällä kertaa vain toteamaan, että se on  maailman paras.


Muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsin palkintojenjakoon hakemaan sinisen ruusukkeen. Lähtijöitä luokassa oli 31, joten kyllä sai olla tyytyväinen. Iina sijoittui Wilmalla hienosti kuudenneksi, joten oli kyllä onnistunut kisareissu meidän porukalla.

Kuvamateriaalia kisoista ei valitettavasti ole, koska ulkona ei sateen takia viitsinyt kuvailla ja Jokelan maneesi on niin pimeä, ettei kuvista tullut yhtään mitään, mutta laitetaan tähän loppuun nyt vielä muutama kotona kisojen jälkeen napattu kuva. Video on mahdollisesti tulossa myöhemmin, en ole itsekään vielä nähnyt koko videota, joten riippuu laadusta päätyykö se julkaistavaksi.

Nyt on kuitenkin vastattava Nukkumatin kutsuun ja kömmittävä peiton alle, kivaa alkuviikkoa itse kullekin! :)



<3

9 kommenttia:

  1. Onnittelut huikeista prosenteista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En kyllä ihan odottanut tuollaista tulosta, ihana ylläri. :D

      Poista
  2. Voutsi! onnittelut hyvästä radasta ja prosenteista :) sulla on ihana blogi ja poni jäin seurailemaan:--)!!

    http://rrakkaudestalajiin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Sait Liebster blog -palkinnon ! Onnea:)
    Lisää voit lukea postauksesta !
    http://elamani-hevonen.blogspot.fi/2013/11/liebster-blog-titteli.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan, pitääkin käydä tutkimassa mikä tämä tällainen oikein on... :)

      Poista
  4. Kiva blogi :) Ja hieno banneri!

    http://siirijarella.blogspot.fi/

    VastaaPoista