maanantai 31. elokuuta 2015

Onnin ulkoinen muutos kesästä 2014 kesään 2015

Selatessani kuvia vanhalta koneelta silmiini osuivat viime vuoden puolella Onnista otetut rakennekuvat, joita tuli varsinkin alkuun otettua aika tiuhaan tahtiin, jotta ulkoista muutosta olisi helpompi seurata. Kovin kummoisia eroja kuukauden-parin välein otetuissa kuvissa ei tietenkään näy, mutta pidemmällä aikavälillä otetuissa kuvissa alkaa jo jotain ehkä huomaamaankin ja ainakin ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä on ero jo selvä. 

Lihaksenkasvatus ja lihotus on aikaa vievää puuhaa, eikä tapahdu hetkessä. Onni oli tullessaan aika hoikassa ja lihaksettomassa kunnossa, joten ruokaa se sai tulostaan asti aika reilusti, että alkaisi vähän pyöristymään ja tätä myöten sille pystyisi alkaa rakentamaan lihasta. Koko viime syksyn ja vielä pitkälle talveenkin tuntui, ettei toivottua muutosta parempaa alkanut tapahtua ja väliin kriiseilinkin aika huolella, kun ei ruunan solakkaan varteen tuntunut tarttuvan mikään. Jossain vaiheessa kevättä käänne parempaan kuitenkin tapahtui ihan huomaamatta ja O alkoi pikkuhiljaa muokkautua jo vähän hevosen näköiseksi ja saada lihasta. 

Tässä vähän vertailukuvia viimeisen vuoden ajalta.

15.7.2014  Onni vähän tulonsa jälkeen
24.8.2014
8.11.2014
6.12.2014
22.2.2014
Tämän helmikuussa otetun kuvan jälkeen tuleekin pitkä tauko, jolloin rakennekuvia ei ole otettu ja seuraava kuva on vasta heinäkuulta. Tältä Onni siis näytti viime kuussa:

12.7.15
Ja tässä vielä vertailun vuoksi joulukuussa 2014 ja heinäkuussa 2015 otetut kuvat: 


Sanotaanko, että enää ei liika hoikkuus ole Onnin kanssa ongelmana ja eräs tallikaveri totesikin sen ainakin olleen ruoka-aikana kotona, mutta kyllähän sitä yksi jos toinenkin taitaa vähän kesäkiloja kerätä. ;) Huomattavasti parempi kuitenkin näin päin ja ainakaan omaan silmääni Onni ei tällä hetkellä ole liian lihava, vaan juuri sopiva. Lihasta on alkanut tarttua myös oikeisiin paikkoihin ja tästä jatketaan duunia. Ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ja itse olen tyytyväinen muutokseen, joka viimeisen vuoden aikana on saavutettu.
Miltä näyttää sun mielestä? 

6 kommenttia:

  1. Omasta mielestäni tuossa on just nyt hyvä lihavuuskunto, ja siihen päälle sitten vielä lihanrakennustalkoot niin alkaa olla bueno! :)

    Vaikee sitä lihasta on rakentaa tyhjästä, joten aika normaalia että ensin pyöristystä ja sitten muokkausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos näyttää muidenkin silmään sopivalta. Juu näinhän se on, tyhjästä on paha nyhjästä. :D

      Poista
  2. Onhan sille tullut tavaraa lisää kaulaan ja lapoihin ainakin! Takaosan rakenne taitaa olla sellainen että näyttää aina vähän kolholta vaikka olisi hyvässäkin lihassa, mutta on se nyt vahvemman näköinen pyllystään kuin vuosi sitten otetuissa kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös, että tuo pylly tulee aina pysymään kulmikkaana, vaikka tekisi mitä.

      Poista
  3. Näin kuvista kateltuna näyttää, että kivasti selkäkin pyöristynyt! :) On se vain kivan näköinen. Omaan silmään näyttää tälläkin hetkellä sulakalta, tosiaan niinkuin Noora ylempänä mainitsi, eihän sitä lihasta tyhjästä nyhjäistä. :)
    Ainiin, pakko mainita, että kävin itse kraniosakraaliterapiassa viime viikolla. Ensimmäistä kertaa luin vuosi vai kaksi takaperin blogistasi kyseisestä hoidosta, ja pariin otteeseen ko. hoitomenetelmä on tullut vastaan. Oli siis pakko viimein kokeilla! Ja tuntui kyllä ensimmäisen kerran jälkeen toimivalta! Seuraavana päivänä oli todella helpon ja vaivattoman tuntuista istua satulassa suorassa. AIoin mennä tälläkin viikolla, joten katsotaan miten toimii. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oikein näit, pyöristymistä on tapahtunut kivasti selässäkin. Onni kiittää! :) Ei nyhjästä niin, juuri noilla sanoilla vastasin Noorankin kommentiin. :D

      Voi hitsi mua kiinnostais kanssa ihan tosi paljon käydä kokeilemassa tuota kraniosakraaliterapiaa, mutta en oo oikein saanut aikaiseksi selvitettyä, että missä olisi lähellä joku hyvä, joka tuota hoitomuotoa tekee. Kävitkö sä jossain Helngin suunnilla? Hyvä jos tuntui toimivan! Kerro ihmeessä sitten millaiset tuntemukset oli tuon toisen kerran jälkeen! :)

      Poista