Olen miettinyt viime kuukausien aikana paljon Fannya. Ajan kuluessa olen ehtinyt unohtaa monia asioita, vaikka en millään haluaisi. Aloin yhtenä päivänä miettimään millaista Fannylla oli ratsastaa ja oikein hätkähdin, kun tajusin etten enää muista. Olen istunut Fannyn selässä viimeksi 29. maaliskuuta 2014, siitä on nyt vähän yli vuosi ja neljä kuukautta. Tuo aika tuntuu samalla sekä pitkältä, että lyhyeltä.
 |
| Viimeistä kertaa selässä 29.3.2014 |
 |
| 14.3.2014 |
Asioiden unohtaminen on merkillistä ja samalla surullista. Koin Fannyn selässä elämäni parhaita hetkiä, hetkiä ja fiiliksiä, joiden kaltaisia en koskaan ollut aiemmin tuntenut ja nyt ne kaikki olivat kadonneet mieleni syövereihin. Miksi myös ne kaikki parhaat asiat unohtuvat, vaikka ne mieluiten pitäisi kirkkaana mielessään? Onneksi on tämä blogi. Tuona hetkenä olin jälleen kerran niin onnellinen siitä, että aloitin bloggaamisen päivänä, jolloin Fanny saapui takaisin kotiin. Alkuaikoina kirjoittelin todella aktiivisesti ja miten kiitollinen siitä nyt olenkaan. Sieltä ne kaikki ihanat muistot jälleen muistuivat mieleeni; ensimmäinen ratsastus, onnistuneet valmennukset, vauhdikkaat maastoreissut ja vielä vauhdikkaammat irtojuoksutukset, kisareissut ja kaikki se muu. Tekstejä lukiessani sain kokea uudelleen pieniä paloja noista hetkistä. Muistin taas selvemmin millainen Fanny oli. Pääsin ihastelemaan kehitystä, joka ponissa tapahtui tuon kahdeksan kuukauden aikana ennen onnettomuutta.
 |
| Ensimmäistä kertaa bankettia |
Minun rakas keltainen aarteeni. Kuinka helppoja asiat sen kanssa olivatkaan. Tokikaan jokainen päivä ei ollut pelkkää auringon paistetta ja ruusuilla tanssimista (varsinkaan kiimassa ;)), mutta pääpiirteittäin ratsastukset sujuivat hyvin ja blogitekstit täyttyivät Fannyn ylistämisestä. F oli oikea kaikki käy-poni ja sen työmotivaatio oli jotain täysin käsittämätöntä, mitä tahansa keksin pyytääkin se yritti kaiken taitonsa mukaan vastata pyyntööni. Tämä ominaisuus kun löytyisi jokaiselta hevoselta.
 |
| Ensimmäisiä hyppykertoja |
Kuukaudet ovat kuluneet ja pahin suru on väistynyt, mutta ikävä on läsnä joka päivä. Fanny oli minun toteutunut unelmani, se oli poni jonka kanssa tunsin pystyväni mihin vain. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti