keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Sunnuntain hyppelyt ja videota

Estetreeneistä ei olekaan hetkeen tullut kirjoitettua, sillä edellisen hypärin jälkeen meille tuli pakollinen neljän viikon tauko valmennuksista Akin lähtiessä reissuun. Hypätty on kuitenkin joka viikko, mutta lähinnä on menty vaan ihan pieniä tehtäviä ja haettu niillä Onnille sitä kaivattua varmuutta.

Edellisen kerran estevalmennuksesta kirjotellessani treenit eivät menneet ihan niinkuin elokuvissa, mutta sunnuntaina meno olikin jo jotain ihan muuta. Koko hyppykerta sujui alusta loppuun ihan loistavasti ja Onni toimi paremmin kuin olisin ikinä uskonut. Tultiin kummassakin kierroksessa tehtävää , jossa oli ensin kaksi maapuomia viiden metrin välein ja viimeisenä pieni este. Aloitettiin hyppääminen hyväksi havaitulla tavalla eli ensin tehtävät muutamaan kertaan ravissa. Ensimmäinen hyppy oli samanlainen kaikki jalat ilmaan loikka mitä Onni normaalistikin tekee aluksi, mutta yllätyksekseni normaalista noin viidestä kerrasta poiketen tällaisia loikkia tuli tällä kertaa vain tämä yksi ja seuraavalla kerralla este ylitettiin jo ihan normaalisti.

Suunnan vaihdon jälkeen tultiin samanlaista tehtävää vasemmassa kierroksessa sillä erotuksella, että maapuomien jälkeen oli pieni ristikko pystyn sijaan. Oletin Onnin kyttäävän ja epäröivän tätä "uutta" estettä niin kuin se normaalistikin tekee, mutta ruuna pääsikin yllättämään hyppäämällä reippaasti ilman epäilyksen häivääkään. Tultiin näin vielä pari kertaa kummastakin suunnasta ja sen jälkeen alettiinkin jo tulemaan laukassa.

Nyt kun Onni oli saanut tulla tehtävät jo useampaan kertaan ravissa eivät ne aiheuttaneet laukassakaan mitään ongelmia. Askel osui hyvin puomeille, hevonen odotti hyvin ja hypytkin sujuivat super-hyvin. Pystyä nostettiin vähä vähältä aina 90cm saakka ja kaikki meni ihan loistavasti, paremmin ei olisi voinut mennä. Onni hyppäsi alusta saakka tosi positiivisella fiiliksellä ja ensimmäistä kertaa se ei edes harkinnut ohimenoa, ei sitten yhden yhtäkään kertaa. Voitte vain kuvitella miten hyvällä mielellä olin ratsastuksen jälkeen, hevosen kehumisesta ei meinannut tulle loppua sitten millään.

Nyt kuitenkin sitä videota, tässä näkyykin melkein kaikki hypyt mitä otettiin, myös se enimmäinen tasajalka-loikka.


6 kommenttia: