keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Joulukalenteri tänä vuonna?

Joulukuu lähestyy hirmuista vauhtia ja se tarkoittaa tietysti myös sitä, että monessa blogissa alkaa joulukalenteri. Olen itse kahden vaiheilla kalenterin suhteen, toisaalta haluaisin kovasti tehdä kalenterin, kun siitä niin kovin viime vuonna tunnuttiin tykkäävän, mutta samalla mietin myös, että osaisinko tehdä enää yhtä kiinnostavia luukkuja. Viime vuonna tykätyimpiä luukkuja olivat ne, joissa kerroin ratsastushistoriastani ja entisistä hevosistani, mutta mitäs nyt kun sen suhteen on kaikki jo kerrottu? Vieläköhän sitä keksisi muita kivoja aiheita, joista teille voisi tarinoida. Bloggaajana kun tietysti tahtoisi, että uusi kalenteri olisi aina edellistä parempi. ;) Myös sen takia haluaisin tehdä kalenterin, että saisin sillä vähän korjattua tätä tämän vuoden surkean vähäistä postailua, olisi sitten teillä lukijoillakin edes lähes kuukauden verran luettavaa päivittäin.

Päätöksiä kalenterin suhteen olisi tehtävä viimeistään nyt, ettei kiire pääse yllättämään luukkujen suhteen mikäli kalenterin päädyn tekemään, joten tässä vaiheessa tarvittaisiinkin vähän teidän apuanne. Haluaisitko sinä tänä vuonna seurata tässä blogissa joulukalenteria ja mikäli haluat, niin mistä aiheista? Mikä kiinnostaa? Millaisista postauksista tykkäät?

Mikäli teidän puoleltanne näytetään joulukalenteri-idealle vihreää valoa ja kommentoitte ahkerasti millaisia juttuja tahtoisitte luukuista löytää pyrin toteuttamaan kalenterin, jos se muidenkin olosuhteiden puolesta näyttää mahdolliselta. Nyt kipin kapin kommentoimaan, niin katsotaan kuinka käy! :)

4 kommenttia:

  1. Kalenteri ois kyllä ihan huippu juttu! Oikeestaan kaikki kiinnostaa, esim:

    Onnin plussat ja miinukset
    Mielipidekirjoitukset
    Videopostaukset
    Varusteiden esittely
    Päivän aikataulut
    Hevosen omistajuuden hyvät ja huonot puolet

    VastaaPoista
  2. Kalenteri!

    Kuinka hoidat hevosten jalkoja?
    Hevosesi viikko-ohjelma
    Yleisesti, että kuinka hoidat hevosia ja mitä pidät tärkeänä
    Kouluratsastus vai esteratsastus (vai joku muu?)

    VastaaPoista
  3. Siis mä en henkkoht ikinä oo jaksanu seurata joulukalentereja, mut pakko sanoo et sun oli kyl mahtava! Tee ihmeessä jos jaksat ja keksit hyviä aiheita ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva et säkin, teet kalenterin. Mullakin on kalenteri ja toivoisin sinne luukkutoiveita. Mielellään kuvapainoteisia. Omat toiveeni sun kalenteriin on.

    Päivä Onnin kertomana.
    Toivekuvapostaus
    Onnin ilmeet kuvapostaus.
    Onnin ja sun elämän aakkoset.

    Siinä tuli muutama luukkuehdotus. Toivottavasti

    VastaaPoista