perjantai 7. helmikuuta 2014

Dressagea, hammaslääkäriä ja vähän lisää dressagea

Se olisi perjantai taas ja viikonloppu häämöttää jo ihan nurkan takana. Tämä viikko on sujunut pitkästä aikaa normaaleissa merkeissä ilman ponin tai ratsastajan sairasteluja, joten dressagea on päästy harrastamaan ahkerasti. Alkuviikosta koin aikamoisen herätyksen, kun tajusin kisakauden lähestyvän jo huimaa vauhtia. Olin suunnitellut ensimmäisiä kisoja alustavasti maaliskuulle, joten eihän tässä ole enää edes montaa viikkoa jäljellä, mihin se vielä syksyllä niin pitkältä tuntunut treenikausi oikein hujahti?

Tulevat koitokset mielessä hommia on tehty aika laukkapainotteisesti. Normaalisti tulee treenattua enemmän ravissa, joten tässä vaiheessa on ehkä hyvä alkaa keskittyä myös siihen laukkaan, joka askellajeista vaatii Fannylla vielä eniten työtä. Laukka on parantunut jo hurjasti siitä mitä se oli kesällä ja peruslaukka alkaa olla kunnossa, mutta nyt pitäisi alkaa saamaan siihen myös vähän säätelymahdollisuuksia. Varsinkin laukan lyhentämistä ja kokoamista pitäisi alkaa harjoittelemaan nyt ihan tosissaan ja sitä tehtiinkin paljon tiistaina. Käytin apuna maapuomia, jonka avulla sain ponin ensimmäistä kertaa odottamaan, malttamaan ja jäämään kunnolla istunnan alle ja aika huikeita fiiliksiä tuli taas! Oli myös kiva huomata kuinka paljon Fannyn kunto on kasvanut reilussa puolessa vuodessa, kun poni ei väsähtänyt ollenkaan, vaikka tehtiin puomitreeniä ajallisesti pitkään ja vielä ilman taukoja. Muutama puhdas vaihtokin saatiin tehtyä puomin avulla, mistä olin tosi iloinen, Fanny kun ei osaa vaihtoja vielä ollenkaan, eikä asiaa suinkaan auta se, ettei niitä osaa kunnolla ratsastajakaan...

Muutenkin poni oli alkuviikon ihan kohtalaisen hyvä ratsastaa, eikä kiukkuiluja esiintynyt edes siinä vasemman laukan nostossa. Yksi iso ongelma tällä hetkellä on kuitenkin taas piilostaan esiin kaivautunut vinous, joka on saapunut riesaksi aikaisempien parin kevyemmän viikon johdosta. Työtä ja hikeä taitaa taas vaatia, että ponin saa suoristettua siihen, millainen se jo oli aikaisemmin. Jumppaa, jumppaa ja jumppaa on siis tiedossa.


Tiistaina Fannylla oli myös hammaslääkäri, kun Juti kävi tallilla raspaamassa. Suussa oli aika paljon laitettavaa, mutta nyt on ponin purukalusto taas kunnossa.

Raspauksen jälkeen Fanny sai olla pari päivää ilman kuolaimia, mutta tänään jatkui treenit valmennuksen merkeissä. Viime kerrasta oli tosiaan jo kuukauden verran aikaa ja menokin oli sen mukaista. Mikään ei oikein meinannut sujua, ratsastaja ei osannut istua eikä ratsastaa ja poniparka ei ymmärtänyt mitä sen vähintäänkin epämääräisiä apuja antava kuski yritti siltä pyytää. Sen enempää analysoimatta täytyy todeta, että aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Seuraavalla kerralla sitten paremmin.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! :)

Mitä tähän nyt voi enää sanoa..? :D

6 kommenttia:

  1. Fannylla on kuulemma Vahdossa treenattu vaihtoja, mutta siitä nyt on toki jo 1,5 v. aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, ehkä vika sitten on vaan minussa itsessä, kun poni ei tunnu ymmärtävän ollenkaan mitä sen pitäisi tehdä... :D

      Poista
    2. No en usko että vika on sussa... En tiedä yhtään kuinka paljon/vähän poni on niitä vaihtoja reenannut, muistan vaan että niistä oli puhetta. Ite en koskaan koittanut kun oli ihan tarpeeksi tekemistä peruslaukankin kanssa ;)

      Poista
    3. No täytyy kyllä sanoa, että oon kyllä hyvin ihmeissäni, jos ponin kanssa on pystynyt tekemään vaihtoja siitä laukasta, mitä se oli vielä kesällä, tosiaan kun niin iso homma ollut ihan tuon peruslaukankin kanssa... :D

      Poista
  2. Haha :D ihana tää vika kuva! Niin intoa täynnä <3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin kuvasta, poni oli niiiiin innoissaan, kun pääsi pitkästä aikaa isoon tarhaan riehumaan. :)

      Poista